Miehen naiskaveri (nuoruuden frienzone-ihastus)
Puolisoni pitkäaikainen naiskaveri (tahollaan myös avioliitossa) on alkanut vuosien hiljaiselon jälkeen ottamaan nyt mieheeni aktiivisesti yhteyttä. Viimeksi oli ehdottanut että mies tulisi hänelle saunomaan ja kännäämään. Puoliso sanoi että sijainti niin kaukana että jää sillä reissulla yöksi sinne. Tuntuu oudolta ajatuksena että ahtautuvat keskenään saunomaan pieneen koppiin ja sitten kännäävät asunnolla yön yli nyt kun nainen ei ole pitänyt yhteyttä vuosiin naimisiin mentyään. Mies tapasi viimeksi pitkästä aikaa myös naisrn aviomiehen eli siellä suunnalla parisuhde oletettavasti myös hyvin. Puoliso sanonut avoliittomme alussa vuosikymmen sitten että olisi seurustellut kyseisen naisen kanssa ellei nainen olisi ollut varattuna. Olenko ainoa jonka mielestä tuo vastakkaisten sukupuolten kännäys+keskenään saunominen oudoksuttaa? En ole änkeämässä mukaan
Kommentit (13)
Juuri se tietty ystävä on se tärkein, tietenkin.
Juuri sen vastakkaista sukupuolta olevan ystävän kanssa pitää aina halata, vaikkei muuten miespuolisia kavereitaan halailisi. Se nyt vaan kuuluu ystävyyteen.
Ja naispuoleisen ystävän lähellä voi olla, platonisesti tietenkin. Pakko päästä saunomaan, ei ole ystävyyttä jos ei olla alasti. Tietenkin.
En haluaisi sanoa tätä. Miehesi kuulostaa ongelmalliselta, juo mahdollisesti -liikaa- elämässään ja sekoittaa päätään(?), menee vieraan ihmisen toiveesta outoon paikkaan yhtäkkiä, ryyppyporukkaan, saunaan, yöksi, ei hyvä. Ei parisuhde noin toimi. Katso jotain muuta elämääsi jos haluat säästää aikaa, vaivaa ja tunteitasi. Itse en viihtyisi epävarmoissa tilanteissa. Eivät miehet muutu yleensä.
Jo toi ryyppääminen kuulostaa typerältä.
No mitäköhän tapahtuu kun ensin jutellaan ja naureskellaan yhdessä ja nautitaan samalla hyvät kän*nit päälle. Sitten hiprakassa yhteissuihkuun ja saunaan. Tämän jälkeen on toisen selän pesu, ja ehkä samalla kokovartalo saippuointi.
Tämän jälkeen mennään tyytyväisesti eri sänkyihin nukkumaan. ... NOT! Sama juttu aamulla, kun kauhea kankkunen eikä ajokunnossa, niin sitten kärvistellään ilman seksiä vaikka krapulaseksiä tekisi mieli. ...NOT! Viimeistään silloin könytään sen saunakaverin viereen.
Vierailija kirjoitti:
No ei helvtissä!
Ei siis vetele tommonen meno!
No onhan tämä nyt aika selvä keissi aikuiselle.
T. Mies.
Provojen tasosta huomaa, että on perjantai.
Ja ap jää kiltisti oottamaan ja "keskustelen miehen kanssa kun se palaa" ja ketju käy kuumana siihen asti ja sen ylikin... hohhoijakkaa.
Vierailija kirjoitti:
Juuri se tietty ystävä on se tärkein, tietenkin.
Juuri sen vastakkaista sukupuolta olevan ystävän kanssa pitää aina halata, vaikkei muuten miespuolisia kavereitaan halailisi. Se nyt vaan kuuluu ystävyyteen.
Ja naispuoleisen ystävän lähellä voi olla, platonisesti tietenkin. Pakko päästä saunomaan, ei ole ystävyyttä jos ei olla alasti. Tietenkin.
Tietenkin vastakkaista sukupuolta olevan ystävän kanssa on luontevaa olla lähekkäin.
Samaa sukupuolta olevaa ystävää ei tarvitse lähentyä fyysisesti, mikäs pointti siinä olisi?
Meikä lähtisi saunomaan saman tien.
M51
Noup, huono juttu! Ei ole ok, kun ottaa huomion nuo speksit.
Mitä jos sä lähtisit myös jonnekin mökille jonku entisen ” kaveri” kanssa? Olisko ok sun miehelle, kysy siltä!
Outoa myös näin korona-aikana!!!!