Pyykit on pesty!
Olen ollut koko talven, lokakuusta lähtien jotenkin ihan maassa, korona varmaan vaikuttanut myös. En ole jaksanut tehdä mitään ylimääräistä. Joten koti oli likainen ja pyykkiä hirmuinen vuori, pyykinpesukone on vielä kellarissa, niin ei sinne ole halunnut mennä. Nyt maaliskuun aikana olen saanut kaikki pyykit pestyä ja puhtaat kaappiin. Viimeiset ripustin juuri kuivumaan. Tämän lisäksi jaksoin tällä viikolla siivota kodista asuin kerroksen kokonaan. Kellari olisi vielä. Ja sen lisäksi kävin keskiviikkona lenkillä!
Elämä voittaa!
Kommentit (2)
Hieno uutinen ap. Voimahaleja sulle. Ihanaa lukea ja huomata, että ihmiset onnistuvat, oli aihealue mikä tahansa. En tiedä mikä minussa on, mutta olen aina iloinen jos joku onnistuu vaikkapa laihtumaan mikäli on sitä itse halunnut, (en ole uskonlahkoon hurahtanut) olen kasvanut kahden siskon/yhden veljen kanssa ja oppinut ottamaan muutkin huomioon vaikka tietysti taisteltu ja nahisteltu on kovastikin omasta paikasta elämässä ja sen tuomasta parhaudesta. Jokaisesta meistä on kuitenkin kasvanut (sisarusten muokkauksista huolimatta) yksilöllinen omista asioistaan huolehtiva aikuinen.
Hyvä juttu, kyllä se siitä! Kevätkin tulee ja tuo valoa ja energiaa mukanaan!