Mikä on viimeisin havaitsemasi kevään merkki?
Eilen näin ensimmäisen perhosen (nokkosperhonen).
Kommentit (36)
Töyhtöhyypän vaappuva lento pellon yllä
Kurjet saapuivat lähistölle. Huutelu kuuluu nytkin.
Näin jonkun lintuparven suuntaavaan sisämaahan päin joku päivä sitten. Muuttolintuja.
Putosin eilen jäihin kotirannassa <3
Tulppaanien alut kuikuili esiin kukkapenkissä👍😄
Lumi onneksi sulaa koko ajan. Joutsenet saapuivat vaikka sulaa ei oikein ole vielä missään. Valoisat illat.
Viimeisetkin lumet katosivat eilen pihalta. Leskenlehtiä on ollut jo pari viikkoa.
Narsissit ovat ilmestyneet naapureiden pihoille.
Toissapäivänä minäkin näin perhosen.
Tällä viikolla myös näin joutsenen/kurjen lentävän työpaikkani ylitse.
Viimeisin havaintoni on se, että ulkona jo pärjää ilman talvivarusteita. Tietkin on aivan kuivia ja hiekkaa pöllyää.
Koiranpaskat kukkii tienpientareella.
Eilen puiston lähellä kävellessäni haistoin leskenlehden tuoksun. Leskenlehti ei kai juuri tuoksu oikeasti, mutta se on sellainen tietty sulaneen ja auringossa lämmenneen maan tuoksu.
Toinen havaitsemani kevään merkki on kulttuurinen. Eli pari päivää sitten kuulin jäätelöauton äänen.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Lakaistut kävelytiet <3