Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten jättää ikävä lapsuus taakseen?
01.04.2021 |
Kasvoin perheessä, jossa lapsia ei rakastettu, alkoholi hallitsi aikuisten elämää ja pienestäkin virheestä (tai ihan muuten vain) sai selkäänsä. Äitini miesystävä käytti minua hyväkseen, eikä kukaan puuttunut siihen. Lastensuojelua muutettiin aina uudelle paikkakunnalle karkuun, enkä yleensä ehtinyt edes saada kavereita kun jo taas mentiin. Mulla on enemmän osoitteita kuin ikävuosia, enkä ikinä oikein kiinnittynyt minnekään.
Vaikka mulle aina sanottiin ettei musta tule mitään, onnistuin saamaan hyvät paperit koulusta ja opiskelen nyt maisteritutkintoa yliopistossa kaukana "perheestä". Mulla on työpaikka, ihana kumppani ja asiat näennäisesti tosi hyvin. Oon tehnyt älyttömästi töitä tän eteen, mutta nyt kun on rauhallista niin tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Itkeskelen, ahdistun tosi herkästi, en saa unta, tai jos saan niin näen painajaisia, en saa oikein mitään aikaiseksi ja oon jatkuvasti jossain pääni sisällä tyhjiössä (tuijotan kuulemma tyhjyyteen, enkä aina reagoi jos kumppani yrittää puhutella).
Luulin selvinneeni tosta helvetistä eteenpäin ja että voisin nyt elää elämääni, mutta ei se sit mennytkään niin. Yritin jo hakea apua, mutta ei mulle tarjottu edes lääkkeitä, saati sit mitään muuta koska "hyvinhän sulla näyttää menevän". Niin ehkä näyttää, mutta kun se ei ole koko totuus. Olo on lohduton, ja pelottaa että koko loppuelämä on tätä että elämänhalu on aika nollissa. Kuolla en halua, mutta ei tää just nyt elämiseltäkään tunnu kun on jotenkin ihan turta.
Onko kukaan päässyt tällaisessa tilanteessa eteenpäin? Miten "päästää irti" menneestä ja oikeasti elää tässä onnellisessa nykyisyydessä?
Kommentit (10)
No ei siitä pääse ikinä eroon. Se auttaa vähän että katkoo välit jos kaltoinkohtelu yhä jatkuu. Mun tapauksessa se jatkui aikuisuudessakin, toinen rajaton vanhempi uhkailee, solvaa, kiristää ja haukkui, ja se väkivaltaisempi kävi pari kertaa kimppuuni. En voi olla oman turvallisuuden takia väleissä.
En saa terapiaa koska olen reipas ja työkykyinen, olen sitten ”itse hoitanut” itseäni, lukemalla paljon narsismista ja ymmärrän nyt toista vanhempaani (sitä narsistia). Sen sijaan sitä toista läheisriippuvaa en ymmärrä, joka palvoo lapsenhakkaajamiestään ja valitsee siis isäni aina ennen lapsiaan. Äitini kiistää ja valehtelee että mitään väkivaltaa olisi koskaan ollut.
Rakenna oma elämä ja ole toisenlainen vanhempi itse. Oma perhe auttaa vetämään väliä ja jättämään ne vanhemmat omaan arvoonsa. Hoida itsetuntoasi ja yritä ajatella että olet arvokas.
Kaikille meistä ei riitä hyviä vanhenpia vaan aina joku saa paskat. Sulle ja mulle nyt vaan kävi tällinen paska tuuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun pitää kohdata ne menneisyyden aiheuttamat tunteet. Tuntea ja läpielää ne. Itkeä ne itkut, tuntea se suru, tuska ja masennus, antaa niiden tulla läpi. Nyt ne on pakkautuneina sun sisään, kehomuistiin.
Se vaatii pysähtymistä ja vaan olemista. Ja se suru, tuska ja masennus voi kestää vuosia, mut vaan silleen pääset siitä oikeasti eroon ja yli. Sun on opittava itsemyötätuntoa, osattava myös surra itsesi puolesta ja opittava olemaan armollinen itsellesi kokemasi tähden.
Eikä menneisyyttään voi kokonaan jättää taakseen. Esim. kykenemättömyys luottaa muihin ihmisiin on jäänyt muhun eikä tuu muuttuu.
Terapiaa, se on raskasta mutta kuulostaa siltä että siitä voisi olla sinulle apua. Toki menneisyyttäsi ei mikään muuta, mutta ei yksin vahvan kuoren pitäminenkään kanna loputtomiin. Romahdus voi tulla jossain vaiheessa.
Jos haet apua, kerro rehellisesti voinnistasi ja lähtökohdistasi, älä vain ulkoisista saavutuksistasi tai esitä vahvempaa kuin olet.
Vierailija kirjoitti:
Terapiaa, se on raskasta mutta kuulostaa siltä että siitä voisi olla sinulle apua. Toki menneisyyttäsi ei mikään muuta, mutta ei yksin vahvan kuoren pitäminenkään kanna loputtomiin. Romahdus voi tulla jossain vaiheessa.
Jos haet apua, kerro rehellisesti voinnistasi ja lähtökohdistasi, älä vain ulkoisista saavutuksistasi tai esitä vahvempaa kuin olet.
Terapiaa ei saa huonon lapsuuden takia. Pitää olla mt-ongelma ja dg. Itselläni väkivaltainen narsisti vanhempana joka kaikin tavoin yritti talloa ja tuhota lapsensa.
Mutta koska mulla ei ole masennusta, en saa sitä b-lausuntoa millä saisi terapiaa.
Itse maksaen on 115e kerta, ei ole rahaa vaikka töissä olenkin.
Olen pahoillani siitä mitä sinulle on tapahtunut lapsuudessa ja iloinen siitä että olet menestynyt.
Voisiko sinulla olla adhd? Tuosta tuijotan tyhjyyteen enkä reagoi/kuule vaan tuli mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia Ap, olet ollut todella vahva, rohkea ja sinnikäs koko ikäsi ja päässyt elämässäsi pitkälle ja tehnyt toisenlaisia valintoja kuin vanhempasi.
Arvelen, että voimasi vain nyt loppuivat, kukaan ei jaksa olla vahva, rohkea ja sinnikäs koko ajan.
Tilanteesi ulkoisesti on nyt hyvä ja rauhallinen, joten ylirasittunut psyyke päätti, että nyt täytyy välillä
pysähtyä keräämään voimia.
Omalla kohdallani olen asiaa ajatellut näin, olen myös kasvanut huonoissa oloissa ja joutunut todella venymään ja sinnittelemään, että saisin elämääni niitä ihan tavallisia asioita, kuten koulutus, työpaikka, oma perhe jne.
Koko elämäni olen suorittanut, ja kantanut sitä lapsuuden taakkaa.
Olen myös väkivaltaisen ja narsistisen kodin kasvatti, ja olin se syntipukki, jolla ei saanut olla omaa tahtoa, omia ajatuksia, omia tunteita, mutta jonka piti olla vastuussa muiden tunteista. Ja kaikesta muustakin.
Joten suoritin, suoritin, suoritin.
Kunnes tuli loppuunpalaminen ja pitkä sairausloma.
Olen myös lukenut paljon liittyen narsismiin ja rajattomuuteen. Asian hyväksyminen, että omat vanhemmat eivät ole olleet rakastavia, hyviä vanhempia on vaikeaa.
Samoin on ollut opettelemista siinä, että hyväksyy itsensä. Aina on opetettu lapsesta asti, että on huono, riittämätön, kelpaamaton. Jopa heikko, tyhmä, ruma.
Tajuan kyllä nyt aikuisena, että oma selviäminen koulutetuksi, perheelliseksi, työssäkäyväksi, ja miehensä rakastamaksi naiseksi, kertoo kyllä kaikesta muusta kuin yllämainituista ominaisuuksista.
Mutta se tieto pitää saada vielä oikein kunnolla sisäistetyksi ymmärrykseksi.
Ap, luulen, että olet samalla polulla, huomaa, että selviämisesi kertoo todellakin älystä ja resilienssistä. Että sinä olit normaali kaiken sen epänormaalin keskellä. Että se voimien loppuminen on myös normaalia, normaali reaktio kovaan pitkäaikaiseen stressiin.
Hakeudu esim psyk.sh:n juttusille, joskus asioiden ääneen kertominen selkeyttää omia ajatuksia. Kirjoita asioista päiväkirjaan.
Traumaattinen lapsuus on taakka, mutta sitä voi keventää, kun asiaa käsittelee.
Ehkä sen kovimman taakan voi sitten jättää polun varteen ja jatkaa matkaa.
Halaukset sinulle Ap, elämästä tulee vielä hyvää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapiaa, se on raskasta mutta kuulostaa siltä että siitä voisi olla sinulle apua. Toki menneisyyttäsi ei mikään muuta, mutta ei yksin vahvan kuoren pitäminenkään kanna loputtomiin. Romahdus voi tulla jossain vaiheessa.
Jos haet apua, kerro rehellisesti voinnistasi ja lähtökohdistasi, älä vain ulkoisista saavutuksistasi tai esitä vahvempaa kuin olet.
Terapiaa ei saa huonon lapsuuden takia. Pitää olla mt-ongelma ja dg. Itselläni väkivaltainen narsisti vanhempana joka kaikin tavoin yritti talloa ja tuhota lapsensa.
Mutta koska mulla ei ole masennusta, en saa sitä b-lausuntoa millä saisi terapiaa.
Itse maksaen on 115e kerta, ei ole rahaa vaikka töissä olenkin.
Totta, ja tämä on kyllä iso ongelma. Pitää odottaa, että tilanne menee niin pahaksi. Moni traumaattisen lapsuuden elänyt sairastuu masennukseen juuri siitä syystä jossain vaiheessa elämää. Sain masennusdiaknoosin 58-vuotiaana. Narsistivanhempien lapsi itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kannustavista kommenteistanne! Apua en saanut julkisen enkä opiskeluterveydenhuollon puolelta, mutta ehkä tuo yksityinen on seuraava vaihtoehto. Rahatilanne ei stä tosin tässä kohtaa mahdollista, mutta jos saisi opinnot pakettiin ja sitten kokopäiväisesti töihin niin ehkä sitten. Kun nyt vaan pysyisi koossa sinne asti. Onneksi on ymmärtäväinen kumppani, joka jaksaa tätä mun "kiukuttelua".
Monella teistä on ollut hyvin samanoloisia kokemuksia kuin mullakin, ja haluaisin toivottaa teillekin kaikkea hyvää. Ei tunnu aina kovin reilulta, että on saanut tällaiset kortit elämään, mutta minkäs teet.
-AP
Tyhjyyteen tuijottaminen liittyy dissosiaatioon
Alue: Aihe vapaa
Lääkäriä et tarvitse muuhun kuin lääkereseptin kirjoittamiseen. Ja ne lääkkeet eivät ole se juttu, millä pääsisit elämässäsi eteenpäin. Sinun pitää päästä juttelemaan jonkun ammattiauttajan kanssa. Esim. psykologille olen saanut aikoja ilman lääkärin vastaanotolla käyntiäkin.
On olemassa mielenterveystoimistoja ja yksityisiä mt-palveluita.
Ja kun menet sinne psykologin tai terapeutin luokse, kerro, mitä ihan oikeasti koet. Itkeäkin saa, ja jopa kannattaa, jos siltä tuntuu. Se on tilanne, jossa sinun ei tarvitse esittää vahvaa.
Kunhan saat ajatuksiasi koottua jollekin tasolle, voi tehdä hyvää vähän avautua myös vanhemmille, mikäli he ovat vielä elossa. He kyllä pahoittavat siitä mielensä, mutta eivät he siitä rikki mene.