Miten aurinkokelloja siirrettiin silloin kauan sitten?
Ei mene omaan jakeluun.
Kommentit (9)
Helposti. Laitettiin tietty kello pimeään esim. jonkun paksun peitteen tai vuodan alle. Syksyllä riitti peittäminen tunniksi, keväällä oli vähän konstikkaampaa kun piti olla 23h. Aikaa katsottiin peittämättömästä kellosta, joka sitten voitiin saattaa oikeaan aikaan vaikka seuraavana päivänä. Ei luolamiehet mitään tyhmiä olleet!
Aurinkokelloistahan siirryttiin atomikelloihin juuri siksi, että ne mokomat aina jätättivät auringonpimennysten aikaan.
Meidän suvussa väänneltiin sitä osoitinta. Homma oli yleensä pakko hoitaa valoisaan aikaan eikä klo 3 aamuyöstä.
ei ollut euta järjettömine hallinta haluineen. silloin kansat olivat itsenäisiä. kohta eu varmaan päättää että kelloja pitää siirtää 4 kertaa vuodessa kevät.kesä.syksy ja talvi aika suomi mepit ihan kostuvat moisesta innovaatiosta. jos joku siellä ehdottaa leikilläänkin se otetaan suomessa lakina heti käytäntöön siinä ei perutus laki pellejä kuunnella
ja taas woguen kuvauksiin kirjoitti:
ei ollut euta järjettömine hallinta haluineen. silloin kansat olivat itsenäisiä. kohta eu varmaan päättää että kelloja pitää siirtää 4 kertaa vuodessa kevät.kesä.syksy ja talvi aika suomi mepit ihan kostuvat moisesta innovaatiosta. jos joku siellä ehdottaa leikilläänkin se otetaan suomessa lakina heti käytäntöön siinä ei perutus laki pellejä kuunnella
EU ei ole ainoa kesäaikapelle.
Kun ihanasta kevätajasta viedään tunti ja se maksetaan takaisin mälsällä syksyajalla niin se on sama kuin lainaisit kaverille euroja ja se maksaisi ruplilla takaisin.
Lokakuussa pitäisi ehdottomasti tulla tunniksi kiurut ja leskenledet takaisin!
Ei niitä tarvitse siirtää. Ne on sen verran edistyksellistä teknologiaa, että menee ihmiseltä vielä miljoonia vuosia niiden toiminnan ymmärtämiseen.