Milloin olet viimeksi ollut vihainen? Tuli toisesta ketjusta mieleen. Siinä kysyttiin, miksi jotkut ovat aina vihaisia tms.

Pari vuotta sitten.

En edes muista. Olen todella harvoin vihainen.

Just äsken, kun ulkona rääkyi joku rasittava kakara.

Vierailija kirjoitti:

Just äsken, kun ulkona rääkyi joku rasittava kakara.

Suuttua nyt jonkun lapsen huudosta?

Useinkin, varsinkin uutisia lukiessa ärsyyntyy toisten puolesta. Pari päivää sitten mies suuttui kysymyksestäni liittyen pakastemustikoiden syömiseen ja provosoi minua kunnes suutuin ja pyysin häntä menemään yksin nukkumaan.

Pikkujuttu, en olisi yhtään halunnut tai jaksanut riidellä.

Yleensä kun suutun, se kestää 5 minuuttia.

Mua on vit..... nyt vuoden, siitä lähtien kun ensimmäisen kerran tuli corona rajoitukset.

Vihaisuus on normaali tunne ja se pitää pystyä tuntemaan jos siihen on aihetta.

Mä olin viimeksi vihainen tänään kun tein eilen illalla hyvää ruokaa joka kelpasi perheelle, mutta tähteet olivat kuulemma liian vanhoja tänään. Näytin vihaisuuteni.

Ja, sitä ennen olin vihainen viikolla kun työpaikalle tuli uusi työntekijä joka alkoi heti valittaa kaikesta. Kätkin toistaiseksi vihaisuuteni mutta tulen näyttämään sen jos sama jatkuu.

Viha on haastava tunne. Musta tuntuu siltä, että sitä on nyt muhun kertynyt.

Olen vihainen jostain jopa useana päivänä viikossa. Mm. ilkeydestä ja jos koen jonkun käyttävän epäreilua valtaa muiden/minun alistamiseen, elämän vaikeuttamiseen tms.

Kyllä varmaan kaikkea kansaa harmittaa tämä korona, mutta en minä siitä suuttunut ole! ap

Saatan olla hetken äkäinen ja vihainen jostakin asiasta, mutta en jää siihen tunteeseen jumiin. Olen ihan peruspositiivinen ja hyväntuulinen ihminen.

En muista. Käyttäydyn kylläkin aika usein vihaisesti, että saan teinipoikani tekemään mitä haluan. Tosin toinen niistä ainakin tajuaa, etten taida kuitenkaan olla aidosti vihainen, koska usein suhtautuu kiukkuhuutooni oudon kevyesti. Toiseen uppoaa hyvin.

Muistan joskus teininä olleeni aivan hirveän vihainen, mutta en osannut sitä mitenkään purkaa enkä käsitellä. Tuli oikein raivon kyyneleet silmiin. Kotonani ei ikinä ilmaistu vihaa suoraan, eli huutaminen ja kaikenlainen aggressio oli täysi mahdottomuus. Olen aikuisena oppinut ilmaisemaan tunteita, joten ne eivät oikeastaan nykyään enää hetkauta suuntaan eikä toiseen. Senkin olen oppinut, että suru lähtee itkemällä, viha huutamalla.