Koronapandemian aiheuttamat pienet menetykset ja salatut surun aiheet - onko teillä tällaisia?
Siis kyse on sellaisista menetyksistä, joita ei tavallaan saisi oikein surra, kun kuitenkin niin monella on asiat paljon huonommin. Ja kun pitäisi olla kiitollinen, että ei ole sairastunut, menehtynyt tai esim. menettänyt työpaikkaa. Mutta silti näistä asioista voi kuitenkin tuntea suru, ja näitä pieniä menetyksiä on varmasti jokaiselle kertynyt monia pitkin pandemiaa.
Kenneth J. Doka kutsuu tällaista surua nimellä 'disenfranchised grief', epäoikeutettu suru, jolla ei ole yhteiskunnassa ja kulttuurissa samanlaista hyväksyttyä asemaa kuten esimerkiksi läheisen tai lemmikin kuoleman suremisella.
Mitä te surette salassa?
Kommentit (28)
Kavereiden, läheisten yms. Näkeminen livenä
Kaipaan sitä, että lapseni voisi tuntea isoisänsä. Ero on kestänyt koronan takia niin kauan, ettei lapsi enää muista vaariaan.
Kaipaan sitä, että lapsen kanssa voisi tehdä jotain muutakin kuin olla kotona tai mennä leikkipuistoon palelemaan. Taas joudutaan perumaan synttäritkin.
Kaipaan sitä, että miehellä ja minulla olisi kodin ulkopuolista parisuhdeaikaa. Mentäisiin vaikka kahdestaan syömään hyvin tai leffaan tai teatteriin tai vaikka jopa yöksi hotelliin.
Kaipaan sitä, että voisin mennä töihin turvallisesti ja viettää vielä joskus vapaa-aikaakin työkavereiden kanssa. Nyt käydään töissä edelleen, koska on pakko, mutta kaikki työmoraalia ja yhteishenkeä kohottava toiminta on lopetettu.
Lapsi kertoi ettei muista enää millaisia uimahallit ovat. Uimaan harjoittelu jäi kesken juuri kun siihen oli herkkyyskausi. Jotenkin nämä ihan arkiset pienet asiat iskevät kaikista kipeimmin.
Nightwishin konsertit jäivät väliin ja vaikka niille ehkä myöhemmin pääseekin niin Marko Hietala ei ole enää mukana.
Olemme perheenä matkustaneet vuosittain ja menneet aina uuteen kaupunkiin. Lapseni ovat teinejä ja tässä menee parhaimmat matkusteluvuodet heidän kanssaan. Kohta muuttavat pois kotoa ja matkustelevat kavereiden kanssa.
Joo tiedän, pikkujuttu, mutta tärkeä meidän perheelle. Aika joka tässä koronassa menee, on pois kaikista muista mahdollisuuksista.
Suren tärkeää työyhteisöäni, jossa olin yli 10 vuotta. Koronan vuoksi vaihdoin työpaikkaa. Päätös lähdöstä oli todella vaikea, mutta se oli pakko tehdä. En enää halunnut hoitaa koronapotilaita. Usein ikävöin entisiä työkavereita itku silmässä, vaikka lähdöstäni on pian puoli vuotta. Toivottavasti koronatilanne pian helpottaa ja voisimme tavata.