Kun jotain aletaan kiusaamaan koulussa, selvittääkö kiusaajat hänen taustatiedot
Esim kun minä menin pikkukylåltä ammattikouluun niin sain 2kk olla rauhassa ja oli 1 kaveri joka kulki mukanani. Mutta sitten tapahtui täyskäännös, koko luokka kääntyi vastaan ei tervehtinyt, jätettiin täysin yksin ja olin ihan tietämätön kaikesta kouluasioista.
Valehdeltiin lukujärjestyksestä jopa opettajien toimesta. Oppilaat salakuvasivat kun epäonnistuin ja jakoivat sen luokan snapchat ryhmään ja ympäri kaveripiirejään. Multa ongittiin arvo tavaraa jotta he saisivat nauraa lisää. Jouduin antamaan vanhan kännykän yhdelle niin hän lupasi lopettaa siten kiusaamisen. Hyvä uskoisena annoin koska ajattelin että No mikäs siinä.
Alkoivat haukkua että kasva aikuiseksi sun muuta.
Niin eli ottaako he jostain selvää mitä on tehnyt jotain noloa ja siitä saa sitten alkaa joukko kiusaamaan.. lopulta en päässyt edes luokkaan oppitunnille koska ei päästetty.