Olisitko halunnut että vanhempasi olisivat
Olisitko halunnut että vanhempasi olisivat kasvattaneet sinut enemmän liikunnalliseksi ja opettaneet terveellisesistä elämäntavoista enemmän kuten ravinnosta?
Kommentit (10)
Ei tällä palstalla olijoita kiinnosta terveelliset elämäntavat. Täällä on ongelmaisia ja negatiivisen elämänasenteen omaavia joilla ei ole parempaa tekemistä kuin kuluttaa päivät nokka kiinni puhelimessa ja vauva palstalla.
Vanhempani pystyivät vaikuttamaan aika vähän siihen, millainen minusta tuli. Kavereiden vaikutus oli paljon suurempi. Onneksi päädyin yläasteikäisenä kaveriporukkaan, jossa tyttöjen ja kaljanjuonnin lisäksi kiinnosti koulunkäyntikin.
Todellakin. Äitini ei ole harrastanut edes kävelyllä käymistä sen jälkeen kun me lapset synnyimme. Ruokaa meillä ei tehty, vaan syötiin pullaa, leipää, jäätelöä jne. Perheessämme on lapsia viisi, neljä meistä on ollut ylipainoisia. Minun painoni on jojoillut ala-asteen lopuilta lähtien, siskoni on satakiloinen, kaksi veljistäni ovat olleet parhaimmillaan 160-kiloisia. Nuorimmalla onkin sitten anoreksia.
En. Olen mielestäni saanut niin hyvän kasvatuksen, kuin lapsuuteni ja nuoruuteni aikana on ollut mahdollista antaa.
Se mikä on erityisesti jäänyt mieleen omassa kasvatuksessani on oikeudenmukaisuuden korostaminen.
Muistan monia kinkkisiä tilanteita, joissa tappelin ja riitelin kavereitteni kanssa, ja useinmiten ne koskivat ulkoleikkejä. Isäni ei koskaa ollut kenenkään puolella. Hän pyrki selvittämään kokonais tilanteen ja ohjasi vasta sitten tilannetta. Sain toisinaan myös itse melkoiset läksytykset väärästä toiminnasta, omista pikaisista ratkaisusta ja toisten ilkeästä mollaamisesta.
Nuoruudessani kaikki harrastivat automaattisesti liikuntaa, kouluissa oli niin lentopallo kuin muitakin liikuntakerhoja. Maaseutu kaupunkien kouluissa luisteltiin paljon, joskus myös hiihdettiin.
Niihin aikoihin syötiin tavallista kotiruokaa, ei ollut mitään ravitsemusterapeuttuja sun muita some yksilöitä ruokavalioista määräilemässä.
Se oli onnellista aikaa. Se lapsuus ja nuoruus. Toivottavasti nykyiset lapset ja nuoret voivat muistella samoin omaa lapsuuttaan ja nuoruttaan vanhoina.
- Mies s. 1950 -
Olisin toivonut vanhempieni tekevän parempia ratkaisuja minun elämän ja tulevaisuuden suhteen. Heiltä puuttui kauaskatseisuutta ja ymmärrystä lapsen kokonaisvaltaisesta kasvattamisesta. "Emme elä pelkästään leivästä".
On olemassa ihmisiä, joiden ei koskaan pitäisi tehdä lapsia ja alkaa leikkiä perhettä. Minun vanhempani olivat juuri tällaisia.
Olen iloinen, että opettivat puhtaan hyvän lähiruuan syömiseen ja etsimään itselle mieleisen liikuntamuodon.
Olen tyytyväinen, että kasvattivat minusta liikunnan vihaajan. Se oli aikamoinen saavutus urheiluhullussa pitäjässä.
Isäni ei osallistunut kasvatukseeni juurikaan vaan oli aina töissä. Äiti sen sijaan vei minut urheilukentälle tai pururadalle lähes päivittäin. Häneltä opin liikunnalliset elämäntavat jotka ovat säilyneet aikuisuuteen saakka. Äiti tarjosi myös terveellistä kotiruokaa, mutta leipoi myös usein. Hänen ei tarvinnut rajoittaa esim. herkuttelua koska liikuin todella paljon. Olen kiitollinen. Äitini on myös kova penkkiurheilija.