Miten "jättää" "ystävän"

Ghostaus on perseestä, olen itse sen kokenut ja siksi en koskaan tekisi sitä kenellekään muulle. Yhden ystävyyden olen joutunut päättämään ja kerroin hänelle ihan suoraan että en halua enää olla tekemisissä. Se oli paljon reilumpaa häntä kohtaan.

Mä olen päätynyt joissakin ystävyyssuhteissa tsempparin ja tukijan rooliin. Pikkuhiljaa sitten tajunnut, että tapaamisissa kyse pelkästään ystävän kuulumisista ja murheiden käsittelystä. Kerran sanoin suoraan yhdelle tällaiselle tyypille mikä mätti. Seurasi massiivinen loukkaantuminen ja välit lähes meni poikki. Tajusin loukanneeni häntä syvästi sydänjuuria myöten. Opin tästä sen, että ei siitä välttämättä hyvä seuraa jos yrittää pitää puoliaan tämmöisessä ihmissuhteessa. Tällä hetkellä ollaan vielä etäisiä ystäviä, olen lakannut kertomasta hänelle asioitani ja aina kun pidetään yhteyttä, mun rooli on ihastella hänen lapsia ja perhettä. En jaksa enää alkaa pohjamutia myöten tonkia, miten ystävyyttä voisi parantaa enkä halua nostaa kissaa pöydälle. Hän vaikuttaa tyytyväiseltä tilanteeseen.

Yhden ystävän hylkäsin feidaamalla, koska hän oli aina vihainen ja negatiivinen ja hänen seurassaan tuli epämukava olo. Ei hän masentuneelta vaikuttanut, mutta perusluonne oli piikikäs ja negatiivinen. Hävetti, jos hän kahvilassakin alkoi valittaa tarjoilijalle heti jostain.

Vierailija kirjoitti:

Nämä ystävyyden "lopettajat" ovat useimmiten hyväksikäyttäjiä joille kelpaa kaverit silloin kun hyötyvät siitä jotenkin. Olen pikkuhiljaa alkanut oppimaan tunnistamaan tällaiset enkä koskaan aloita ystävyyttä heidän kanssa.

Tietenkin joskus harvoin se ystävä voi oikeasti muuttua pahaksi mutta paljon yleisempää on kyllä että jätetään kun ei enää hyödytä henkilöstä.

Voi se mennä toisinkin päin.

Kun muuan ystävä oli vaikeassa elämätilanteessa, hänellä oli lupa soittaa koska tahansa 24 h. (Oli muutakin hyvin konkreettista, mitä ilman muuta tein hänen hyväkseen.)

Kun itselleni koitti vaikea aika, hän ei ollutkaan tavoitettavissani. Siitä tulin ensin epävarmaksi ja pettyneeksi. Toisaalta selvisin ilman häntä, enkä enää uskaltanutkaan soitella kaivatessani kuuntelijaa.

Mutta se tarve turvautua häneen ja uskoutua juuri hänelle jäi taakse.

Suoraan sanominen vaatii mun aa.

Vttuilu on teinixiä.

Oon huomannut, että tällä ex frendillä on tiuhaan vaihtuneet miehet, frendit, asunnot ja työpaikat. Samoin di agnoosit.

Ei jaksa yhden ihmisen draamaa.

Minä päätin lopettaa yhteiset tapaamiset. En vaan enää suostunut näkemään. Toki olin jo vuosia himmaillut tapaamisia mahdollisimman harvoiksi ja lyhyiksi. Sanoin, että seuraavaan puoleen vuoteen en ehdi näkemään kertaakaan. Kaveri yritti kaikki temput, uhkaili itsetuhoisuudella yms. Luin kyllä viestit, mutta en heti niiden tullessa ja vastailinkin harvakseltaan.

Varmasti nyt vaikutan tosi kylmältä, mutta olin vakavasti masentunut ja traumatisoitunut, ja tämä kaveri roikkui minussa kuin iilimato. Tarvitsin lepoa ja rauhaa, mutta tämä kaveri yritti parhaansa mukaan lietsoa minua paniikkiin että saisi itse huomiota. Hän ei keskustellessakaan asiasta tajunnut ollenkaan minun tilannetta, koska päähänsä mahtuuvain hänen omat asiat.

Just näin

Olin samanlaisessa tilanteessa, mutta ystävänä. Menetin sekä puolisoni että ystäväni. Ystävä otti asian puheeksi ja sanoi, että ei voi jatkaa kanssani ystävänä, koska elämänarvomme ovat niin erilaiset.

Arvomme olivat oikeasti aina olleet osittain erilaiset jo ennen ystävyytemme päättymistä, mutta hän ei ollut tahtonut huomata sitä. Hän vain nosti eroni ikäänkuin tikunnokkaan. Hänelle avioliitto on ikuinen. Hän loi oman vääristyneen kuvansa eroni syistä, mutta en tahtonut korjata hänen käsitystään minusta. Hän luulee vielä tänä päivänäkin, että olen esim pettänyt puolisoani ennen eroa ja ollut se paha osapuoli.

Oli mahdotonta pitää ystävää ajan tasalla suhteeni kuulumisista, joten eroni tuli hänelle tietoon liian nopeasti yllätyksenä. Hänellä oli koko ajan värittynyt käsitys minusta. Olen hyvissä väleissä exäni kanssa, mutta ex-ystävääni en ole väleissä.

Ei ole kaunan tunnetta, ei mitään ex-ystävääni kohtaan, joka olisi välttämätöntä kohdata. Hyväksyn hänen ratkaisunsa. Kuitenkin voisin kertoa hänelle totuuden erostani, jos tilaisuus tulisi, mutta minulla ei ole tarvetta vakuuttaa häntä. Hän ei ehkä ymmärtäisi, että ero oli välttämätön ja tapahtui molemminpuolisesta rakkaudesta, ei vihasta. Rakkaus ei kuole, kun sitä on joskus ollut, joten välitämme exäni kanssa toisistamme ystävinä ja se on paljon se. Erot ovat surullisia, mutta aina niitä ei voi välttää.

Neuvoni ap:lle. Kuuntele, ennen kuin teet tuomiosi.

Vierailija kirjoitti:

No jos epäilet että se muutos on sellainen mikä ei aio peruuntua, niin järkevin vaihtoehto on ghostaus ja "hyvänpäiväntuttavuus". Tappelulla saa aikaan vaan entisiä kavereita ja nykyisiä vihamiehiä. Ei se kannata. Ihmiset harvemmin ottaa sen hyvin, jos niiden valintoja kyseenalaistaa.

Ihmeellistä kertakäyttökulttuuria. Suositatko samaa muihinkin ihmissuhteisiin? Miksi suoraan fiiliksistään kertominen olisi tappelua?