Työkokeilu ja sukupuoli.
Näin naistenpäivän kunniaksi kysely työkokeilusta 9€/pv ja sukupuolesta. Vaaditaanko miehiltä samassa suhteessa ilmaistyötä vai koskeeko tämä vain naisvaltaisia aloja?
Kommentit (11)
Nuoriso-ohjaajana naisvaltaisessa yhdistyksessä. Ei hyödyttänyt työllistymistäni.
En ole. Muutama vuosi sitten minulle ehdotettiin työkokeilua, mutta mikään firma ei halunnut minua työkokeiluun. Minulla on luonnontieteestä maisterin tutkinto ja olen nainen.
Olin ylioppilas, jäin ilman jatko-opiskelupaikkkaa ja laitettiin päiväkotiin apulaiseksi 6 kuukaudeksi. Koska jäin ilman opiskelupaikkaa, enkä ollut tiennyt, että pitää hakea tiettyyn määrään paikkoja, sain 6 kk karenssia ja siksi jouduin pakkotyöhön, jotta sain edes ssen työmarkkinatuen. Saikohan siitä ilmaistyöstä edes tuota 9 e korvausta, kun en muista että olisi vaikuttanut tukeen 12 vuotta sitten. En tunne ketään miestä, joka olisi tuossa ilmaistyössä ollut, vaikka olisivat olleet pitkään työttömänä.
Vierailija kirjoitti:
Näin naistenpäivän kunniaksi kysely työkokeilusta 9€/pv ja sukupuolesta. Vaaditaanko miehiltä samassa suhteessa ilmaistyötä vai koskeeko tämä vain naisvaltaisia aloja?
Jotta kysely olisi vähänkään pätevä, pitäisi myös "en ole" -vaihtoehtoja olla kaksi, eli sukupuolen mukaiset.
Kysymys on kyllä ihan aiheellinen. Ajoittain tuntuu, että työkkäri tunkee naispuolisia työttömiä automaattisesti naisvaltaisille aloille joko kokeiluun tai kouluttautumaan, ihan riippumatta siitä, mitä ovat tehneet ennen. Miehiä ei.
Kirpparilla join kahvia ja jauhoin paskaa 6kk.
M51
Vierailija kirjoitti:
Olin ylioppilas, jäin ilman jatko-opiskelupaikkkaa ja laitettiin päiväkotiin apulaiseksi 6 kuukaudeksi. Koska jäin ilman opiskelupaikkaa, enkä ollut tiennyt, että pitää hakea tiettyyn määrään paikkoja, sain 6 kk karenssia ja siksi jouduin pakkotyöhön, jotta sain edes ssen työmarkkinatuen. Saikohan siitä ilmaistyöstä edes tuota 9 e korvausta, kun en muista että olisi vaikuttanut tukeen 12 vuotta sitten. En tunne ketään miestä, joka olisi tuossa ilmaistyössä ollut, vaikka olisivat olleet pitkään työttömänä.
Minä en myöskään tiedä ketään miestä joka olisi tuossa ollut. Tuttavapiirissä kymmenkunta naista jotka joutuneet. Iso osa sen jälkeen kun lapsen ovat saaneet ja ilmeisesti "yhteiskunnan mielestä" äitiysloman jälkeen ammattitaito katoaa.
En ole ollut työkokeilussa. Olen 57-vuotias nainen, työtön tietotekniikka-alalta. Ilmeisesti tuo teknisen alan koulutus ja työkokemus pelastaa joutumasta pyllynpyyhkijäksi tms.
Kiinnostaisi myös tietää missä tai millä alalla?