Miksi ihmeessä te olette niin tylyjä soittaessanne palvelunumeroihin?
Niin, totta se on että suurin osa teistä on todella ikäviä ja ilkeitä kun soitatte palvelunumeroihin.
Sillä tavoin aikaa kuluu lähinnä hukkaan ja asiasi hoituu huonommin.
Mitä itse ajattelet ruman käytöksesi kertovan sinusta itsestäsi?
Kommentit (5)
Älyttömät nauhat soi ennen kuin aspa vastaa. On kivaa puhua kun on maksanut tyhjän kuuntelusta pitkään.
kun on 35 minsaa kuunnellu jonotusmusaa joka saa miettimään ranteiden auki viiltämistä niin kyllä siinä on kypsä siinä vaiheessa kun pääsee aspan kanssa juttusille.
Alkaa vaan ärsyttää, kun ensin odotat puoli tuntia, että joku edes vastaa, ja sitten et saa asiaasi kuitenkaan hoidettua kun puhelimeen vastannut ei tiedä/ei osaa auttaa.
Yleensä toisessa päässä ollaan niin ynseitä ettei tee mieli olla yhtään ystävällisempi kuin hänkään. Hänen työhön kuuluu asiakaspalvelu joten oletan että hän on se ystävällisempi ja tietää enemmän kuin minä. Jos näin ei ole niin miksi vaivautua mielistelemään?
Joskus näin käy siksi että olen joutunut roikkumaan linjoilla tunnin ennen kuin saan jonkun ihmisen langan päähän. Muuten en.