Ihmiset, jotka ovat aina myöhässä eivätkä pidä lupauksiaan
Mulla on tuttava, johon olen yrittänyt pitää enemmän yhteyttä viime aikoina. Joka kerta kun meidän on pitänyt tavata, hän on ollut vähintään puoli tuntia myöhässä tai sitten perunut viime tipassa tulemisen kaiken maailman tekosyillä kokonaan.
Lopulta en oikein enää jaksanut, hän lupasi soittaa minulle tunnin päästä ja mitään ei kuulunut ennen kuin viiden tunnin päästä viesti selityksineen. Joka kerta selitykset olivat runsaat ja kuinka ”hän nyt vaan on aina ollut tällainen”. Itse olen täsmällinen, yleensä ajoissa ja pidän lupaukseni.
Kun kerroin hänelle, että minusta ei tunnu kivalta hänen käytöksensä ja että ehdotin taukoa yhteydenpitoon, niin häneltä meni hermo ihan täysin. Alkoi kaivella mitä vikoja minussa on ja vähätellä omaa käytöstään.
Onko muilla kokemuksia tällaisista henkilöistä ja miten heidän kanssa kannattaisi toimia? En ole aiemmin vastaavaa tavannut.
Kommentit (8)
Valitettavasti ystävyytenne ei ole hänelle yhtä tärkeää / merkityksellistä kuin se on sinulle.
Ihmiset, jotka haluavat tavata toisiaan, tapaavat toisiaan.
Nämä ovat kyllä aina ajoissa ja täsmällisiä silloin, kun siitä on itselle hyötyä. Itsekkyyttä ja huonoa käytöstä, ei mitään muuta.
En jatkaisi yhteydenpitoa. Tuohan on toisen aliarvostamista.
Kiitos kommenteista. Ihana kuulla, että muutkin ajattelevat samoin 🧡.
Kerroin hänelle ystävällisesti, että minulle tulee olo, että hän ei arvosta minua eikä oikeasti halua edes tavata minua. Hän jälleen hyökkäsi minua vastaan, että mistä minä tuollaista kuvittelen.
En ymmärrä miksi hän ei voinut kohdata ongelmaa vaan se meni heti tuollaiseksi syyttelyksi?
Mutta en ole enää häneen yhteydessä. Onneksi elämässäni on muita aitoja ja rehellisiä ihmisiä.
Oon vaan niin ihmeissäni tuosta reaktiosta...
Karikko kirjoitti:

Oletko vähän tynnyrissä kasvanut?
Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalissa perheessä olen kasvanut. Olen kiltti ja uskon ihmisistä hyvää. Ehkä ei aina kannattaisi...
Älä ole missään tekemisissä.