Menikö elämäni ohi?

Olen yli nelikymppinen ja käyn läpi elämänkriisiä. Erosin tissuttelevasta miehestä pari vuotta sitten, aloin opiskella ja muutin muutenkin elämääni. Pohdin, teinkö valintani liian myöhään.

Minulla ei ole lapsia, omaa asuntoa tai parisuhdetta. Huonosti palkattu vakityö on. En hankkinut nuorena lapsia, sillä minulla oli paljon terveysongelmia, joiden syy selvisi vasta vuosien jälkeen. Kadun sitä, että olin parikymppisenä ujo, enkä uskaltanut etsiä itseäni kiinnostavia, ahkeria ja fiksuja miehiä, kun ulkonäköä vielä oli ja kun hyviä miehiä oli vielä vapaana. Tänä päivänä tuntuu, että jäljellä on sitoutumiskyvyttömiä miehiä, joiden elämänhallinta ei ole kunnossa.

Kadun sitä, että en suunnitellut elämääni toisella tavalla. Kadehdin ystäviä, joilla on parisuhde, perhe ja oma asunto. Olen auttamatta elämässä vuosia jäljessä ja lasta en enää saa. Nuorena uskoin, että jään köyhäksi, enkä saa omaa asuntoa. Uskomus on valitettavasti ohjannut elämääni.

Minulla on paine tehdä ratkaisuja nopeasti. Olen muuttanut jo paljon elämässäni, enkä halua 10 vuoden päästä miettiä, että juuri tänä hetkenä minun olisi pitänyt tehdä enemmän. Haluan uuden työn, hyvän parisuhteen ja omistusasunnon.

Deittipalstat kyllästyttävät hieman, mutta olen niillä uuden parisuhteen perässä. Opiskelu on kiinnostavaa ja minulla on harrastuksia ja olen ihan nättikin. Perusasiat ovat kunnossa ja elämänmuutos on jo käynnissä.

Miten te onnistuitte muuttamaan elämäänne nelikymppisenä? Mitä se vaati? Kylmähermoisuutta? Uusia kontakteja? Suurien riskien ottamista?