Koliikkivauva ja uhmaikäinen kotihoidossa

Meillä vauva 5 vk " huutaja" . Eilen nukkui päivällä 4 tuntia ja yöllä 6 tuntia, muun ajan huusi.

Esikoinen on vasta 1v11kk ja kaipaa äitiä, jää nyt totaalisesti vaille huomiota. Tässä parhaillaan odotellaan että esikoinen saisi lounasta kun vauva rauhoittuisi...



vinkkejä arkeen kotona? Ulos emme voi lähteä koska vauva pulauttelee niin että pitäisi pukeutua sadeasuun ;) Oikeasti ei ole itku kaukana.



t. pöppis

kuopus puoli vuotta, esikoinen kaksi. En osaa neuvoa, kaipaisin myöskin apua. Olen harkinnut esikoisen laittamista naapurin perhepäivähoitoon osa-aikaisesti.

Meillä on molemmat olleet koliikkivauvoja, kakkonen vain huusi myös päivisin kuten tässäkin teillä...Sympatiat on täysin teidän puolella!



En tiedä osaanko mitään järkeviä neuvoja antaa, en itsekään tiedä miten selvisin tuosta ajasta...Nyt, kun vauva on puolivuotias Mr. Aurinko, päivät sujuu jo vähän paremmin...Vielä kevättalvella tuntui, että maailma kaatuu niskaan eikä tästä ikinä selvitä ja ettei meille enää ikinä tule lisää vauvoja, miten kukaan voi edes ajatella haluavansa vauvoja...



Ensinnäkin, oletteko kokeilleet vyöhyketerapiaa? Esikoisella jäi kokeilematta, nyt ajattelin että ei siinä mitään häviäkään, paitsi muutaman kympin rahaa, jos ei auta. Muutama kerta auttoi, ja koliikki-itkut loppui 2kk iässä! Suosittelen!



Ja miten ne päivät saa sujumaan? Mulla oli opettelemista ja asennemuutoksen paikka siinä, että alkoi kaappiin ilmestyä pinaattilettuja, purkkiruokaa ym. mistä saa nopeasti esikoiselle lämmintä ruokaa, jos vauva vaan kerta kaikkiaan huutaa eikä aikaa ole tehdä mitään. Välillä meni niin, että esikoinen, raukka-parka odotti muovailuvahojen kanssa äitiä askaroimaan, kun olin luvannut että tehdään niillä heti kun vauva menee aamu-unille...Kahden tunnin päästä kävin antamassa esikoiselle leivän käteen, kun hän itki jo leikkiseuran puutteen lisäksi nälkäänsä...



Tuo aika on kyllä niin painajaisena mielessä, ja välillä ihan suututtaa kun he, joilla ei ole ollut yhtään koliikkivauvaa, eivät voi ymmärtää miten raastavaa se on, varsinkin kun lapsia on useampia. Ihmettelevät, etttä miten voi noin vaan päättää ettei enää vauvoja, eihän se koliikki nyt NIIN KAUAA kestä....



Meilläkään ei ollut mahdollisuutta saada hoitajaa/huolehtijaa esikoiselle siksi aikaa kun vauva huusi. Hän kun huusi aika epäsäännöllisesti, että jos pyysin jonkun meille päiväksi, sinä päivänä ei taatusti huudettu yhtään, seuraavana senkin edestä sitten...Mutta tietysti vauva-arjessa kaikki apu on tervetullutta, vaikkei akuuttia tarvetta ollutkaan. Tuleehan niitä rästihommia ym. väkisinkin tässä. Niin, ja se mikä piti opetella, on se, että kotitöiden on muutenkin pakko odottaa. En ole mikään kauhea siivousintoilija koskaan ollut, mutta perussiisteys pitää olla. Mutta miten se on mahdollista siivota, jos ei ole välillä edes mahdollista tehdä esikoiselle ruokaa?



No, voisin jaaritella aiheesta vaikka kuinka vailla sen kummempaa asian tynkää. En osaa teitä sen kummemmin auttaa. Vyöhyketerapiaa suosittelen lämpimästi, ja toivon teille kovasti voimia jaksaa tuo vaikea aika!

Minulla on lapsilla ikäeroa 1v10kk. Vauva ei ollut koliikkivauva, mutta vastaanpa kuitenkin.



Minulle tuli mieleen tekstiäsi lukiessani, että älä vaan jumitu lasten kanssa kotiin!!! Ymmärrän täysin tunteen ettei tilanne ole hallinnassa, mutta ainakin useimmat lapset viihtyy paremmin ulkona ( siis leikki-ikäiset ) ja samalla itsekkin tutustut muihin äiteihin. Ja kyllähän tähän maailmaan ääntä mahtuu. Viime talvena ei ollut kerta eikä kaksi kun tultiin puistosta ja vauva huusi vaunuissa ja uhmisikäinen huusi ja kiljui pulkassa. Silloin kyllä tuntu että itku tulee, mutta nyt jo naurattaa!!! Samahan se on rauhoitteleeko ja kanteleeko sitä vauvaa ulkona vai sisällä, vai? Ja ainakin isommalla lapsella on tekemistä.



Ja arkea helpottamaan ehdottomasti einekset!



Tsemppiä! Tiedän ettei tämä juurikaan helpota, mutta kuitenkin, äkkiä se vauva-aika menee ohi ja puhaltaa uudet tuulet! Tsemppihali

Minsku kera tyttöjen ( 2v8kk ja 10,5kk )

Vauva itki ensimmäiset reilut kolme kuukautta päivin ja öin. Lopen uupuneena koetin iloita siitä että tyttö oli kuitenkin muutoin terve ja välillä nukkui jopa kolme tuntia putkeen. Valitettavasti oli sitä ennen tavallisesti huutanut 1/2 - 4 tuntia. Vyöhyketerapiaa joku ehdotti, mekin siitä apua saimme öihin. Mutta päivät olivat yhtä tuskaa. Esikoinen oli vähän yli 2 v ja koetti olla kovin reipas vaikka hänelläkin oli varmasti jaksamista. Ei meilläkään mitään sosiaalista turvaverkostoa ollut, isovanhemmat ja sisarukset asuvat parin sadan kilometrin päässä. Kerran pyysin äitini auttamaan mutta kun vauva vain huusi ei hänkään apuansa enää tarjonnut. Jälkeenpäin ajateltuna meidän henkireikä oli se etten suostunut jumiutumaan kotiin vaikka olin kuinka väsynyt. Huomasin että päivät kuluvat paljon nopeammin kun vain lähtee ulos, edes piipahtaa puistossa tms. ERityisesti esikoiselle se että tehtiin muuta kuin vain kuunneltiin vauvan itkua oli tärkeään. Käytiin seurakunnan kerhossa, puistossa, kaupoissa yms. Välillä lähteminen tuntui tosi vaikealta. Kyllähän välillä otti päähän kun puistossa varmasti jokainen kävi neuvomassa miten itkevää vauvaa tulee hoitaa. Mutta koetin sulkea korvani siltä. Eivät hekään ilkeyttään neuvomaan tulleet mutta kun itse kulkee kuin sumussa ja koettaa vain luovia päivästä toiseen. Meillä vauva asui kantoliinassa kun en halunnut häntä vaunuissa tai sängyssä huudattaa. Liinassa ollessa tuntui että edes yritin häntä tyynnyttää. Vauva liinassa koetettiin esikoisen kanssa lukea ja askarrella vauvan huudosta huolimatta. Tiedän että seuraava kuulostaa tilanteessasi varmasti kornilta mutta koeta jaksaa tämä vaihe. Meidän neiti on nyt mitä iloisin ja aurinkoisin. Voimia teidän perheelle!

Muutimme itse uudelle paikkakunnalle esikoisen syntyessä, joten tiedän miten raskasta sinulla on, ja kun ei tunne ketään. Kaikki kaupat ja palvelut joutuu etsimään koko ajan huutavan muksun kanssa. Nyt meillä 4kk vain sylissä viihtyvä vauva ja temperamenttinen 3,5v. Molemmat ovat siis olleet myös koliikkivauvoja.



Muutamia asioista, joilla itse olen selvinnyt:

- Olen tehnyt vain välttämättömän. Siivouksesta olen tinkinyt, järjestystä pyrin kuitenkin pitämään, jottei tavaroiden etsimiseen mene tuhottomasti aikaa ja pystyy kävelemään siten, ettei koko ajan tarvitse pelätä kompastuvansa. Yksinkertaista ruokaa, eineksiä & keittoja on helppo lämmittää kun nälkä yllättää.

- Vauvan kantaminen liinassa on helpompaa kuin olkapäällä eikä selkä mene jumiin. Levoton vauva myös usein rauhoittuu liinaan helpommin kuin syliin.

- Leikki-ikäinen auttamaan vauvan hoidossa ja pienissä kotitöissä, ainakin tytöt auttavat mielellään ja kokevat olevansa tärkeitä.

- Jatkuvasti itkevän vauvan kanssa liikkuminen on raskasta, mutta jos vain jaksaa kannattaa käydä perhekerhoissa ja leikkikentillä, sieltä löytää on muita lapsiperheitä, leikki-ikäinen saa seuraa ja itsekin kotiutuu nopeammin.

- Meillä leikki-ikäinen tyttö kaipaa ilmiselvästi naistenkeskeistä aikaa, Pyrin joka ilta leikkimään & touhuamaan (sisältää nukuttamisen) tytön kanssa tunnin, Isä hoitaa sillä aikaa vauvaa.

- Suurena apuna meillä on kesällä olleet naapurit (asumme rivitalossa), eka-tokalokkalaiset tytöt jotka ovat leikkineet tyttömme kanssa sekä naapurin mummo, jota tyttö käy päivittäin tervehtimässsä.

- Ja sitten olen vaatinut, että mies on vauva-ajan illat kotona kunnes tilanne rauhoittuu. Mies kävi risteilyllä, mutta hankki " hoitajan" kotiin illaksi. Nyt tilanne on rauhoittunut niin paljon, että olen antanut hänen jatkaa harrastustaan kerran viikossa. Mutta edelleen hänen on tultava kotiin klo 20, jolloin rupean nukuttamaan esikoista.

- Silloin ihan pahimpaan aikaan palkkasin naapurin tytön muutamana päivänä leikkimään tytön kanssa. Tämä on tietty vaikeaa, kun ei tunne ketään, mutta siellä perhekerhossa saa vinkkejä reippaista tytöistä.



voimia ja toivottavasti tilanteenne helpottaa pian.

Pöppiäiselle:

Meillä on nyt 2v9kk esikoinen ja vauva 3 kk. Vauva on hirmuinen pulauttelija. Alkuun vauva huusi päivät ja yöt ja söi ja oksensi vuorotellen n. 1,5 kk. Vauvan kasvukin pysähtyi välillä ja olimme siitä sairaalassa. Vikaa ei löytynyt mutta helpotusta toi ruokailun kellottaminen. Tissiä sai antaa vain 3 tunnin välein. Näin masu tuli kerralla täyteen, sitten vähän röyhtäytystä ja pulauttelua, mutta lopun pari tuntia vatsa sai levätä. Se on todella helpottanut meidän elämää, vaikka pulauttelu jatkuukin runsaana edelleen. Mutta vauva on nyt kuin aurinko ja nukkuu levollisesti päiväunia ja yöt kokonaisina. Ja ulkona käymme pulauttelusta huolimatta. Vaunuissa olen nostanut pääpuolta kunnolla koholle ja harsoliinoja on vauvan ympärillä runsaasti. Näin pääsemme mukavasti nauttimaan ulkoilmasta esikoisen kanssa.



Tuo ensimmäinen 1,5 kk on aivan sumun peitossa, niin väsynyt olin kamppailemaan itkuisen oksentelevan vauvan ja uhmaikäisen kanssa. Meillä tuo vaihe oli kuitenkin todella lyhyt mutta raskas silti. Nyt vien esikoista hoitoon 3 päivää viikossa. Meille se on hyvä ratkaisu, esikoinen saa olla tutussa hoitopaikassa kavereiden kanssa ja äiti saa keskittyä vauvaan ja kodinhoitoon. Meillä mies hoitaa mielellään esikoista, mutta viikonloppuisin minä keskityn esikoisen kanssa olemiseen ja mies hoitaa vauvaa. Kyllä, elämä on taas raiteillaan.



Vinkkejä selviämiseen ei minulla ole. Itsekin itkin melkein joka päivä ja ajattelin etten selviä ja tämä ei lopu koskaan. Vaan kyllä se joskus helpottaa enemmän tai vähemmän. Vertaistuki helpottaa kummasti joten suosittelen lämpimästi muiden äitien seuraa.

kaikille vastauksistanne. Itkua olen tuhertanut monenakin iltana, mutta kai tämä tästä ajan kanssa helpottaa.



Kantoliina on jo käytössä, koska sen havaitsin hyväksi esikoisellakin ja einesten määrää pitänee myös lisätä. Siivoukset ovat jääneet. Vyöhyketerapiaakin voisin kyllä kokeilla jahka löydän jonkun, jota joku osaa suositella.



Ulkoilemassa käydään sinnikkäästi päivittäin itkuista huolimatta, vaikka joka kerran jännittää ihan tuhottomasti, että mitenköhän tämäkin reissu nyt taas menee. Illalla isän tultua töistä pyrin tekemään esikoisen kanssa jotain kahden kesken, tämä helpottaa osaksi huonoa omaatuntoa, vaikka eihän esikoinen äidin syyllisyydentunnoista mitään ymmärrä enkä hänelle sellaisia tunteita pyri näyttämäänkään.



Tällä hetkellä tosiaan tuntuu siltä, että meillä lapsiluku on nyt täynnä ja että yhtään vauvaa ei enää jakseta, meillä kun molemmat ovat olleet erittäin itkeväistä sorttia, mutta saa nähdä miten käy.



Kaikista eniten voimia antaa ehkä se, kun katselee fiksua ja avuliasta esikoista ja yrittää luottaa siihen, että kakkosestakin sellainen joskus kehittyy.





Tsemppiä kaikille muillekin samanlaisen tilanteen kanssa painiville!