16-vuotias haluaa itselleen kolmannen nimen
Tyttö oli selaillut tätini teettämää sukututkimuskirjaa, ja bongasi sieltä sukupuusta nimen, johon tykästyi kovasti. Tämä on vissiin tapahtunut jo viime vuoden puolella. Tyttö oli aluksi miettinyt, että antaa sen omalle tyttärelleen etunimeksi, mutta on kuitenkin sitä mieltä, ettei halua lapsia, ja onkin päättänyt lisätä sen omaksi kolmanneksi nimekseen. Nimi on ruotsalaista alkuperää, vanha kuin synti ja aika harvinainen. Antaisitteko lisätä?
Kommentit (17)
Miksei, mäkin olen tehnyt niin. Samalla heitin ekan nimen(hyi) toiseksi.
No totta munassa antaisin, hieno ele tytöltä kun on kiinnostunut juuristaan.
Tuossa iässä tavallista, jokainen normaali teini on tyytymätön jossakin vaiheessa nimeensä, ulkonäköönsä ja kaikkeen muuhunkin.
Onko ise antamasi nimi niin pyhä, että sitä ei saa muuttaa piiruakaan?
Niin miksi ei. Voihan hän silti antaa sen lapselleen joskus jos sellaisen saa. Ja nimen voi muuttaa uudelleen taas joa olikin huono idea.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa iässä tavallista, jokainen normaali teini on tyytymätön jossakin vaiheessa nimeensä, ulkonäköönsä ja kaikkeen muuhunkin.
Ja on jo päättänyt ettei tee lapsiakaan:D Katellaan parinkymmenen vuoden päästä.
Kiinnostaisi kyllä tietää mikä se nimi on. Epäilen onkohan kuitenkaan niin harvinainen.
Teini ei tarvitse lupaasi nimenmuutokselle. Yli 15-vuotiaan mutta alle 18-vuotiaan huoltajia kuullaan asiassa, mutta siinä se. Teinin itsensä mielipide ratkaisee jos olette erimielisiä asiasta.
Senkun. On sitten nimi valmis jos saa ajokortin :D ei tarvitse maksaa uudesta kortista nimenvaihdon takia.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kyllä tietää mikä se nimi on. Epäilen onkohan kuitenkaan niin harvinainen.
Tilastokeskuksen nimirekisterissä tämän nimen on saanut joksikin etunimeksi yhteensä alle 200 ihmistä viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana, tällä vuosikymmenellä yhden käden sormilla laskettava summa. Eli todennäköisesti tytön voisi tunnistaa, en siis viitsi kertoa :) 1900-luvun alkupuolella ja 1800-luvulla ollut huomattavasti yleisempi.

Niin no sitä tarkoitinkin, että varmaan ollut suht yleinen silloin joskus ennen. Ja nykyäänkin kuitenkin näköjään noinkin paljon käytössä.
Tytär ei kysy täältä, sinä kysyt. Kumpiko on avuttomampi? Ja nimi varmaan Gretel, Matilda tai Thelma?
No antaisin.