Lapsi itkee hoitoon jätettäessä -äidin sydän särkyy

Poikamme aloitti hoidon perhepäivähoitajalla 9kk iässä. ekana viikkona ei ymmärtänyt itkeä ollenkaan mutta sitten alkoi parin kuukauden itkujakso. Itkuitta jääminen onnistui kolmannella hoitokuukaudella. Sitten vaihdettiin päiväkotiin ja siellä tottuminen sujui jo paremmin mutta itkuja kuultiin taas ensimmäiset pari kuukautta. Nyt kesäkuussa meni jo itkuitta mutta kesäloman jälkeen on taas itkenyt. Normaalisti itku loppuu, kun vahempi häviää ovesta ja näköpiiristä. Meidän poitsulla menee päivät muuten aivan loistavasti eikä kaipaile äitiä/isää ainakaan itkemällä.



Kyllä ne itkut siitä tasoittuvat! Jaksamista !



T: vupii

Meillä poika 1v4kk aloitti viime viikolla pph:ssa. Hoitopäiviä on 3/vko. Tähän asti poika on jäänyt mielellään hoitoon, mutta tänään aavistin jo kotona, että nyt ei erotakaan äidistä ihan niin helpolla. Ensimmäistä kertaan hoitopaikan ovella poika alkoi itkemään äidin perään. Tuntui ihan kamalalta ja vieläkin itkettää kun ajattelen pikkuista ja luen näitä aiheeseen liittyviä viestejä. Itku oli lakannut heti kun lähdin, mutta se ei paljon lohduta, kun itse eroaminen tuntui kuitenkin molemmista niin pahalle. Jos tätä tulee olemaan parikin viikkoa, niin olen kyllä ihan rikki enkä varmasti löydä työmotivaatiota tippaakaan. Tuntuisi niin oikealta olla kotona oman pikkumiehen kanssa :(

Poikamme aloitti pph:n 1v 4kk:n ikäsenä viime lokakuun alussa - on nyt 2v 2 kk. Kun ensimmäisen kerran vein pojan hoitoon, niin hän jäi itkemään, mutta se loppui hoitajan mukaan melko heti. Sen jälkeen ei ole itkenyt. Pikemminkin on vaikea saada lähtemään hoidosta kottin : ) Varsinkin, jos pitää keskeyttää hiekkakasaleikit, niin huutoa on : )



Meidän poika on kyllä pienestä pitäen tottunut olemaan hoidossa. Mieheni on ollut viikot pois kotoa ja minulla kerran, pari vko:ssa omia menoja (oli ennen lapsen syntymää ja kävin myös lapsen syntymän jälkeen n. kk:n sisällä), niin tällöin äitini hoiti poikaa. Isompana hoitajia oli jo muitakin ja oli (jos oikein muistan) 3 kk:n ikäinen, kun oli yötä pois kotoa, niin etten ollut aamulla samassa paikassa.



Itse menin töihin, kun poika oli 8kk ja työvuorot oli epäsäännöllisiä, joten sukulaisia ja tuttuja oli pakko pyytää avuksi. Meillä ei taloudellinen tilanne antanut myöten olla minun kotona.



Mielestäni poika nauttii, kun pääsee jonkun luokse yöksi, koska saa tehdä juttuja mitä kotona ei saa. Esim yhden veljeni luona saa pelata tietokoneella - aina jos mennään kyläänkin on poika heti koneella ja pyytämässä veljeäni tai tämän avoa pelaamaan kanssaan.



Hoidossa nauttii taas lasten seurasta. Kotona joka toinen vkl siskot.



Minusta pojalle on ollut etua siitä, ettei ole aina isän tai äidin kanssa kotona ja meillä on ollut tiukat " säännöt" siitä, ettei poikaa opeteta syliin joka inahduksesta. Poika on oppinut luottamaan muihinkin aikuisiin kuin meihin vanhempiin. Siitähän lapsella varmaan on kyse, kun itkee. Näin maalaisjärjellä ajateltuna: lapselle vanhemmathan ovat kaikkein tärkeintä maailmassa - tuki ja turva ennen kaikkea : ) Ja voisi sitten luottaa muihinkin samalla tavalla..



Nyt muistan erään asian: poika ei ole kuin sen kerran hoidossa huutanut, muut monet kerrat, kun olen jättänyt isän kanssa kotiin. Viime talvena poika jäi monta kertaa huutamaan äitiä, kun lähdin siskojen kanssa uimaan tai kauppaan - jätin pojan kotiin, että saisi olla isänsä kanssa, kun tämä on kotona ja minulla olisi hetki aikaa olla itsekseni - meillä ei vko:lla juuri nähdä vko:lla perheenä isän töiden takia. En tiedä mistä tämä johtuu ja onko teillä muilla ollut näin, että jää huutamaan isän/ äidin kanssa toisen lähtiessä?



Tuli pitempi kommentti : ) Minulla ei lähipiirissä ole muilla pieniä lapsia, niin ei oikein tule keskusteltua muiden kanssa asioista : )

Meillä on itkuisia aamuja ollut edelleen ja olen itse aika surkeana töissä. Ei mikään kiinnosta enkä jaksa keskittyä hommiin, kun tekisi vaan mieli soitella hoitopaikalle, että onhan kaikki hyvin.



Eilen kun hain lasta niin tuli heti syliin ja piti tiukkaan kiinni. Ei kuitenkaan itkenyt ja ihan hyvillä mielin sanoi heipat hoitotädille ja hymyilikin. Ei myöskään aamulla kotona ala hermostua, kun kerrotaan, että tänään mennään hoitoon. Sitten vasta paikan päällä tarrautuu syliin ja alkaa ihan lohduttomasti itkeä ja huutaa äitiä, kun eron hetki tulee. Yritän olla tosi reipas ja lähteä ' ohjeiden' mukaan iloisesti vaan pois, vaikka sitten kulman takana itsekin itkua nielen. Jäin tänään vähän kuuntelemaan eikä se itku ainakaan heti loppunut. Niin pahalta se tuntuu!



Helpottaa vähän lukea teidän muiden kokemuksia ja yritänkin hokea itselleni, että muutaman viikon tämä kestää ja sitten varmasti helpottaa.



Meidän lapsi on aina tottunut olemaan hoidossa ja yökylässä isovanhemmilla sekä molempien vanhempien kanssa yksin. Hän ei ole koskaan ollut mikään vierastaja eikä kovin ujokaan. Noin 1,5V:n iässä alkoi kuitenkin enemmän hakea vanhemmista ja varsinkin minusta turvaa uusissa tilanteissa ja selvästi reagoi enemmän siihen, jos jäi jonkun muun hoidettavaksi. Ehkä tämä ikävaihe siis sattuu hänellä olemaan sellainen, että reagoi eroon voimakkaasti.

Meillä tyttö 1 v 4 kk on toista viikkoa päiväkodissa, ja tuntuu että tällä viikolla itku ja takertuminen on vain pahentunut, kun tyttö on tajunnut että tämä on pysyvä järjestely. Olo on aivan kauhea, kun meillä syynä päiväkotiin viemiselle kaiken lisäksi on minun vapaaehtoinen opiskeluni, ei työpaikka. Onneksi tiedän että itku loppuu heti kun lähden!



Kannattaa hakea lohtua hoitajista. Kysele miten päivä on mennyt - useimmiten lapsi on ollut sangen tyytyväinen. Anna paljon aikaa lapselle iltaisin yhteisille leikeille ja lukutuokioille. Minä ainakin osaan nauttia enemmän tytön seurasta nyt, kun se ei olekaan itsestäänselvyys, ja tuntuu että tyttökin jaksaa leikkiä vanhempiensa kanssa kauemmin. Toisaalta päiväkotiin viemisestä on kyllä rangaistukin kaikenlaisilla tihutöillä... ;)

reippaasi anna suukko ja hali ja lähde iloisesti pois. Lapsi yleensä lopettaa hetkessä huutamisen ja unohtaa ikävän. Meillä pojat itkevät kun joutuvat oudompaan hoitopaikkaan varahoitoon, mutta sitten on kuitenkin ollut mukavaa päivällä.



Meillä esikoinen on ilmaissut aina ikävän itkemällä nähtyään ja tarraamalla kiinni. Sitten vaan olen pitänyt sylissä ja halinut vaikka tunnin.



Nuorempi taas on ilmaissut ikävänsä väkivallalla. Kun olen tullut hakemaan uudesta hoitopaikasta, poika on tullut vastaan hymyillen, mutta kotona käynyt päälle kuin villi-kissa. Onneksi jätti tuon 2 vuotiaana ja raivaritkin on lyhentyneet. Silloinkaan ei auttanut muu kuin halitella.

Meillä on 2.5v joka nyt toista viikkoa aloittelee tutustumista päiväkotiin, on pienten ryhmässä, jossa 12 lasta. Sen mitä olen ollut siellä mukana niin kyllä mua vähän säälittää oma ja muiden lapset, hurjan vähän siellä ainakaan nyt vielä on sitä syliä, kun on paljon pieniä niin aina on joku jolla on jotain tarvetta, sitten ne lapset jotka tyytyväisen näköisenä ulospäin ottaen leikkivät, jäävät tosi vähälle huomiolle. Silti pienen lapsen mielessä voi olla aikamoinen myllerrys, joka purkautuu kun taas näkee äidin ja isän. Meillä myös jääty itkien ja hurjasti takertuu kun tulee hakemaan, vaikka päivät lyhyitä. Minusta siinä kyllä on syynä se että ei ole vielä kiintynyt hoitajiin, osittain on henkilökuntaa lomallakin ja vaihtuvuus on suurta, surullista, mutta päiväkodin arkea. Omat hoitajat on kyllä todella mukavia, ja uskon että kun vaan lapsi heihin tutustuu ja oppii luottamaan, niin päivän aikana kertyvä stressi vähenee. Itse kyllä jos kovaa itkua ja takertumista hoidon jälkeen jatkuu monta kuukautta niin jo miettisin onko hoitopaikassa jotain vikaa, tarkoitan sitä jos lapsi selkeästi on tosi stressaantuneen oloinen kun tullaan hakemaan.

Ensimmäisen päivänä itki (ja minunkin sydämeni itki ja itse itkin jälkikäteen) ja pyysi syliini. toisena päivänä jäi jo vähän paremmin ja viikon kuluttua ei ollut jäämisongelmaa. Koskaan ei ole ollut tuollaista itkua haettaessa (jota kuvasit teillä olevan).



Kun poika oli 2-vuotias muutimme, ja hoitopaikka vaihtui perhepäivähoitajaan. Sinne meneminen oli todella vaikeaa monta kuukautta. Jo kotona poika alkoi sanoa, että ei mene xx-tädin luo. Itki myös autossa. Tädin mukaan päivät sujuivat ihan hyvin. sillonkaan ei itkenyt haettaessa. Aamuisin sanoi myös että haluaa päiväkotiin. Ryhmis oli siis päiväkodin yhteydessä.



Ehkä 3 kk:n kuluttua pph:lla aloittamisesta poika tottui. Itse aloin kyllä olla epätoivoinen, kun en alunperinkään olisi halunnut häntä pph:lle.



Nyt loman jälkeen on taas alkanut natina, että ei halua xx-tädin luo. Tosin poika on varmasti kuullut keskusteluja, että olemme hakeneet hänelle keväällä päiväkotipaikkaa, mutta sitäpä ei saatu! Jonotamme koko ajan.



Vielä tuosta monen kuukauden itkuisesta jaksosta, että ajattelin kyllä monta kertaa, että hoitopaikka on väärä pojalle, kun sinne on niin vaikea jäädä.

...Tänään juuri juttelin hoitoalan ammattilaisen kanssa, joka kehoitti varautumaan siihen, että parin-kolmen viikon sopeutumisjakso (eli itkuisuus ja takertuvuus) on hyvin tavallista :-(



Jaksamista äidille ja pienelle!

ja itkuinen muutaman viikon ajan kunnes taas alkoi jäämään itkuitta hoitoon. Pienellä lapsella muistikuva vanhemmasta kestää vain lyhyen ajan joten lapsi kokee tulevansa aina hylätyksi kun hän jää hoitoon ja muistikuva vanhemmasta häviää tuntee lapsi turvattomuutta. Puolitoista vuotiaalla on muutenkin kausi jolloin on kovasti riippuvainen vanhemmistaan ja yleensä roikkuu äidissä joten hoitoon jääminen on vaikeaa. Hoitoon jäämistä ja turvallisuuden tunteen säliymistä voi helpottaa antamalla lapselle hoitoon mukaan vaikka jonkin äidille tuoksuvan vaatekappaleen tai vanhemman valokuvan jota lapsi voi halutessaan katsoa ja pitää lähellään. Meillä tämä toimi kakkosen kohdalla hyvin sillä poika oli 1½v. hoitoon mennessään ja huuto oli aamuisin ihan kamala ja poika takertui vanhemppin kiinni. Poika oli hoidossa n. -vuotta mutta koskaan ilman nyyhkytyksiä ei hoitoon jääminen onnistunut. Pojan oloakuitenkin helpotti kun oli mukana valokuva jota saattoi ikävän ollessa pahimmillaan katsella. Poika vaikka varsinkin alussa itki sydäntä raastavasti lakkasi itkemästi heti kun ovi oli vanhemman perään sulkeutunut. Jäin nimittäin joskus eteiseen kuuntelemaan ja omaa oloa kyllä helpotti tieto että ei lapsi sure ja itke hoidossa koko päivää. Hoitajatkin aina kehuivat miten iloinen poika on hoitopäivän ajan eikä itkua ollut edes päiväunille mennessä kuten kotona.

On kai olemassa suotuisampia ja vähemmän suotuisia ajanjaksoja aloittaa hoito vieraassa paikassa. Mitä pienempi on, sitä vähemmän ehkä osaa ajatella noita eroasioita ja sitten jos taas on reilusti isompi, ymmärtää jo käydyt keskustelut hoitoasioista paremmin.



Meillä aloitti silloin 1 vuoden ja 7 kuukauden ikäinen " ujohko" tyttö ryhmiksessä viime syksynä. Samaan aikaan hoidon samassa paikassa aloitti naapurin samanikäinen " rohkea ja ulospäinsuuntautunut" tyttö kuin myös pari samanikäistä poikaa. Alku oli kaikille vaikea. Aina päivittäin vaihteli, kenellä otti erohetket tiukimmille, mutta usein kun yksi alkoi itkeä, itkivät muutkin. Noin viikon kuluttua hoidon aloittamisesta taisi olla vielä muutama oikein surkea aamu, mutta sitten alkoikin jo helpottamaan. Myöhemmin kukaan lapsista ei ole itkenyt aamuja.



Syksyllä meni kyllä pitkään ennenkuin tyttömme rentoutui selvästi. Hän ei esimerkiksi juurikaan puhunut hoitajille eikä ottanut heihin itse kontaktia. Muiden lasten seura näytti olevan ihan mieluista, mutta sitäkin tyttömme seurasi lähinnä sivusta. Hakiessa lapsemme olisi mieluusti jäänyt hoitoon vielä leikkimään ja usein niin teimmekin, jolloin itse tutustuin paremmin hoitajiin, paikkaan ja muihin hoitolapsiin.



Nyt takana on pitkä kesäloma. Muutamilla hoitolapsilla on kuulema ottanut alku taas tiukille, vaikka ikää on jo vuosi enemmän kuin viimeeksi. Näyttää kuitenkin siltä, että tämänikäinen ymmärtää jo kivasti sen, miksi hoitoon mennään (=äitin ja isin pakko mennä töihin, hoitopaikka lapsen työpaikka)ja milloin hoidosta haetaan (=välipalan jälkeen, pihalta sitten). Ero ei siksi ole enää niin dramaattinen. Toki jos lapsi vasta nyt olisi aloittamassa hoitotien, olisi varmasti kokemus erilainen.



Minusta voi hyvin ajatella niin, että ahdistusta voi kestää muutamia viikkoja aluksi, mutta jos kovasti ahdistaa yli kuukauden, kannattaisi miettiä, mikä lasta hoidossa ahdistaa. Toki jos lapsiryhmä on suuri ja hoitajat vaihtuvat tiiviisti, sopeutuminen vie kauemmin kuin pienessä ryhmässä. Itse en joka tapauksessa kestäisi sitä, jos lapsi pidemmän päälle näyttäisi olevan onneton hoidossa enkä oikein usko muidenkaan vanhempien sitä kestävän. Lapsen itkuhan tunnetusti särkee vanhemman sydämen ja hoitotaipaleen alkuun liittyy valmiiksi jo kova tunnelataus.



Toivottavasti itkut pian hellittävät ja lapsi alkaa tuntea olonsa turvalliseksi.



Voimia syksyyn kaikille sinnittelijöille!



Tituliini