Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mielenterveysongelmista kärsivän omaisena olo :(
08.02.2021 |
Ennen kun olin tässä tilanteessa, en olisi voinut kuvitellakaan miten raskasta tämä on. Lähipiiriin kuuluva ihminen kärsii mielenterveyden ongelmista ja tukeutuu ja ripustautuu minuun. Kyseessä on itselleni älyttömän tärkeä ihminen enkä ikinä voisi olla häntä auttamattamä. Silti mietin että mihin asti minun pitää venyä ja paukkuja? Itkuisia puheluja ja viestejä tulee pitkin öitä. Olen mennyt hänen mukaansa lääkärikäynneille, hoitanut hänet osastojaksoille ja silti aina palataan tähän lähtöpisteeseen. Tämän ihmisen läsnäolo on niin kuluttavaa, että sitä on vaikea pukea sanoiksi. Tulee sellainen olo, etten saa olla omassa elämässäni onnellinen, sillä toisella on niin paha olla. Kun tapaamme, hän puhuu ainoastaan omista ongelmistaan ja siitä miten paha on olla. Kun emme tapaa, hän viestittelee niistä minulle. Pelkään ihan älyttömästi sitä että jos vedän tähän jonkun "rajan", hän tekee itsellensä jotakin. Olen soittanut kaikki mahdolliset tahot läpi ja kenelläkään ei ole tarjota apua tai osastot ovat täynnä.
Tekstin tarkoituksena oli ehkä vähän vuodattaa omia tunnetiloja ja samalla kysyä, onko kukaan kanssani samassa tilanteessa? Tuntuuko nämä ajatukset kenellekään tutuilta? Olen ihan poikki henkisesti. Tuntuu että mielenterveysongelmista kärsivä on sairautensa takia aina niin itsekäs ettei ymmärrä, että toisilla on myös oma elämä ja oman elämän murheet hoidettavana. Kaikki pyörii vain hänen ja hänen sairautensa ympärillä.
Kommentit (25)
Arvasin kyllä että saan täällä syyttelyn siitä että olen itsekäs kun ajattelen tälläisia asioita. Toisaalta vain toinen samassa tilanteessa oleva voi ymmärtää minua. Kiitos teille joilta olen saanut ymmärrystä. Tulee tunne että saan ajatella myös omaa jaksamistani. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Raskasta aikaa, ja tunnen hyvin tunteen että itse ei voi olla onnellinen kun toinen itkee vuosikausia murheitaan. Kuka ei tälläisessä tilanteessa ole ollut, ei osaa kuvitella kuinka raskasta se on. Itse kävin jossain vaiheessa itsekin ihan henkisesti lopussa, lopulta itkin ja huusin siinä vuosien jälkeen että "anna mennä, en jaksa enää elää näin..." itsemurha puheisiin. ( takana oli siinä vaiheessa viitisen vuotta .....ja lopulta läheinen muutti pieneen kaksiooni koska mies ystävä pahoinpiteli, sitten soitti jollekin toiselle tutulleen että tappaa itsensä, jonka jälkeen poliisit tuli oven läpi kotiini, en ollut kotona ja ovea ei avattu, mitään yritystä ei oltu toteutettu)
Onko sulla muuta perhettä, että onko mt- ongelmaisella muita läheisiä? Suosittelen nostamaan kissan pöydälle, ja sopimaan missä voit olla apuna, esim. soitto kerran viikkoon jolloin käytte läpi hänen edellisen viikon asiat. Sen jälkeen irtaudut ja teet jotain mukavaa heti puhelun jälkeen. Tuohon suohon pystyy uppoamaan kyllä syvälle. Jotenkin näin vuosien jälkeen näen loputtoman jaksaminen ja tukemisen myös mahdollistamisena...
Kiitos viestistä. Pelkään että ajaudun tuohon samaan tilanteeseen. Ehkä senkin takia laitoin tänne tämän viestiketjun. Oli lohduttavaa lukea tämä. -ap
Vierailija kirjoitti:
Harmi, että ystävälläsi ei ole parempia ystäviä... Kannattaa mielummin tukea kuin katua.
Tätä mieltä ovat vain mielenterveysongelmista jotka eivät näe omaa napaansa pidemmälle ikävä kyllä. Niin se vain on. Kenenkään ei tarvitse omaa elämäänsä uhrata siihen että ottaa toisen aikuisen ihmisen elämästä liian suuren vastuun.
Sairastut itsekin jos et vedä rajaa ja kerro sitä myös tälle läheisellesi. Liity johonkin tukiryhmään.
Alue: Aihe vapaa
Up