Tajusin että olen lihottanut itseni

koska en rakasta enää miestäni. Olen sekä tunnesyönyt, että päästänyt kroppani lösöksi, jotta mies ei haluaisi seksiä kanssani.

Tulee varmaan hirveästi vihaviestejä tähän. Mutta oikeasti ymmärsin asian kirkkaasti tänään kun oltiin miehen kanssa kävelyllä. Katselin muita pariskuntia ja tuntui kuin he olisivat toisesta maailmasta kuin me. Minun ei oikeastaan tehnyt edes mieli kävellä mieheni kanssa, ja näin itseni ikkunoiden heijastuksissa aivan nurinkurisena kilojeni kanssa.

Tajusin että pakenen omaa haluttomuuttani kilojen taakse, voin olla näkymättömämpi itsellenikin kun painoa on enemmän. Mieheni on hyvä ihminen, ja kai olen voinut mennä lihomisen taakse piiloon, sillä tiedän ettei mieheni ole helppo nostaa asiaa keskusteluun.

Tämä on aika vinksahtanutta. Minusta tuntuu aika kamalalta sekä mieheni puolesta, että itseni tähden. Hävettää ettei minulla ole kykyjä käsitellä rakkauteni hiipumista muuten kuin syömällä. Tarvitsisin varmaan jotain apua tähän jamaan, mutta mitä?