Seksielämä muuttuu iän myötä – naisen seksuaalisuus on usein huipussaan tietyssä ikäryhmässä
Ei ole tavatonta, että parisuhteessa elävillä voi olla isokin ikäero. Mutta miten ikä ja ikääntyminen vaikuttavat seksiin?
Selvää on, että seksielämä muuttuu iän myötä. Se on luonnollista.
Naisten seksuaalisuus on huipussaan 30–40-vuotiaana, jos miesten oli parikymppisenä. Miehillä matala rasvaprosentti auttaa pitämään yllä testosteronitasoja.
– Työstressi, perherumba ja univaje syövät auttamattomasti libidoa. Vaikka olisi aikaa, haluja ei välttämättä olekaan. Siihen ei auta kuin stressin vähentäminen – toisaalta juuri seksi rentouttaa, kuvailee lääkäri Emilia Vuorisalmi kolmekymppisten tyypillistä seksielämää tässä jutussa.
Ikääntyneemmät harrastavat seksiä ehkä vähemmän, mutta se ei tarkoita automaattisesti sitä, että tyytyväisyys laskisi.
”En ole enää missi”
Joskus iän myötä muuttunut ulkonäkö vaikuttaa seksielämään. Viisikymppinen nainen kertoo, että kiihkeä lempi muuttui 20 aikana täysin seksittömäksi suhteeksi.
– Haluaisin seksiä, mutta mies ei, koska olen hänen mielestään etova läskimakkaroineni. Toki näinhän se varmaan on, kun nyt olen 50-vuotias enkä enää se ihailtu missi, johon 25 vuotta sitten ihastui. Tiedän, että jotain tarttis tehdä, mutta aika on mennyt huolehtiessa muista ihmisistä ja asioista. Toivoisin silti, että minäkin kelpaisin myös "rupsahtaneena", sillä elämänkumppaneitahan tässä olisi tarkoitus olla vielä pitkään ja 20 vuoden päästä en ole yhtään kauniimpi, vaikka ne läskit lähtisivätkin.
Muutkin kertovat seksin loppumisesta tykkänään.
– Seksi loppui kun ikä tuli hänelle vastaan, ja ongelmienkin takia. Tuosta mennyt vuosi. En ole yhtään varma haluaisinko enää. Olin oikea seksin ylipapitar, aina valmis kuin partiolainen, missä vain ja miten päin vain. Joskus olen ajatellut, että tätäkö tämä nyt on loppuelämäni.
https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000006099594.html
mies52v
Kommentit (21)
Vierailija kirjoitti:
Tiesin jo otsikon nähtyäni kenen tekemä aloitus on.
T. Rosmo Kontula
Meillä taitaa olla yhteys henkisellä tasolla😉
ap
Aivan täyttä paskaa.
Kyllä ne seksihalut on naisellakin nuorena suuremmat.
T:pano-ykä
Vierailija kirjoitti:
Aivan täyttä paskaa.
Kyllä ne seksihalut on naisellakin nuorena suuremmat.
T:pano-ykä
Ei o. T:nymfo 40v
Paskat ole. Nuoret tytöt miellyttää miehiä, Aikuiset itseään!!!
Minä olen yli 60, ja koskaan en ole seksistä nauttinut niin kuin nyt juuri. Mies samaa mieltä. Wau. Tänään saanut jo 3 huippuorgasmia, ihan siis järkkyjä. Nyt olen nainen!
Näin voi kai ollakin jos menee ulkonäön kanssa naimisiin. Ihastuin itse vaimo sieluun ja ulkonäkö oli ennemmän sivuseikka. Ekat 10v naimisissa meni sumussa ja vasta sitten havahduin, että vaimo oli oikeastaan kaunis.
Seksi. Sitä harrastettiin useita kertoja viikossa ekat vuosikymmenet, eikä lapsiperheen arki sitä muuttanut. Vaimo eniten tehnyt aloitteita ja säännöstellyt seksikertoja. Tekee enimmät aloitteet vieläkin, mutta nykyisin enimmäkseen vain kerta viikossa.
Minä olen halunnut aina useita kertoja viikossa, mutta menty vaimon halujen mukaan, jotta kiima ja intohimo säilynyt molemmilla. Meillä ei ole intohimot ainakaan mihinkään muuttuneet vanhemmiten.
M62
Ei ole mikään sääntö tai laki, että niitä läskimakkaroita pitäisi kasvattaa viisikymppisenä. Sille ei voi mitään, että ikää ja ryppyjä tulee, mutta älkää sekoittako pakollisia ikääntymisen haittoja lihavuuteen.
Seksiä haluaa joka päivä iästä riippumatta jos kumppani vaihtuu muutaman vuoden välein. Kuka jaksaa syödä samaa makaronilaatikkoa joka päivä yhtä suurella intohimolla. En tarkoita että kumppania pitäisi vaihtaa. Parisuhteessa on tärkeämpiäkin asioita kuin älytön intohimo toista kohtaan. 20 vuoden jälkeenkin voi välillä olla sitä samaa älytöntä himoa mutta ei päivästä toiseen saman henkilön kanssa. Asia ei ole yksioikoinen kun puhutaan äärettömästä himosta.
Kamalinta on kun itse lähes 40 ja mies 50. Itse haluaisin seksiä päivittäin ja erilaista ja monipuolista. Mies haluaa enää nykyään 2 kertaa viikossa ja se on pelkkää yhdyntää ilman mitään hyväilyä minulle. Tuntuu todella raastavalta. Lisäksi mies on ilmaissut muutamaan otteeseen miten kiihottuu sellaisesta tai tälläisestä. Ei mitään mitä minä voisin tarjota. Ahdistaa.

Blaa blaa mies haluaa! Etkö itse osaa sanoa mitä haluat? Hirveetä, ota mitä haluat. älä ala nukeksi.
Vierailija kirjoitti:
Aivan täyttä paskaa.
Kyllä ne seksihalut on naisellakin nuorena suuremmat.
T:pano-ykä
Ei kannata yleistää.. itsellä halut nousi tappiin 45 vuotiaana, tekee kokoajan mieli ja seksi on upeaa nyt oman miehen kans
N46
Vierailija kirjoitti:
Seksiä haluaa joka päivä iästä riippumatta jos kumppani vaihtuu muutaman vuoden välein. Kuka jaksaa syödä samaa makaronilaatikkoa joka päivä yhtä suurella intohimolla. En tarkoita että kumppania pitäisi vaihtaa. Parisuhteessa on tärkeämpiäkin asioita kuin älytön intohimo toista kohtaan. 20 vuoden jälkeenkin voi välillä olla sitä samaa älytöntä himoa mutta ei päivästä toiseen saman henkilön kanssa. Asia ei ole yksioikoinen kun puhutaan äärettömästä himosta.
Naulan kantaan
Vierailija kirjoitti:
Aivan täyttä paskaa.
Kyllä ne seksihalut on naisellakin nuorena suuremmat.
T:pano-ykä
Eivät ole! 30 vee nainen ei ole vielä edes löytänyt seksualisuuttaan, haluaa usein vain miellyttää miestä,kuten myös ne 20 veet.
Onhan siitä puhuttu että monet naiset saavuttavat seksuaalisen itsevarmuuden vasta tosi myöhään. Se on aika oleellista seksistä nauttimiselle. Useimmat miehet taas ovat valmiita seksiin vaikka itsevarmuutta puuttuisikin.
Mutta taitaa olla paljon yksilöeroja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan täyttä paskaa.
Kyllä ne seksihalut on naisellakin nuorena suuremmat.
T:pano-ykäEivät ole! 30 vee nainen ei ole vielä edes löytänyt seksualisuuttaan, haluaa usein vain miellyttää miestä,kuten myös ne 20 veet.
Ja ne naisen halut eivät sitten lopukkaan, kun kukkaan puhjenneet. Aika epäreilua siis, kun nainen alkaa kukoistaa, mies ei enää niin halua tai pysty. 20 vuotiaan miehet haluaa vaan panna, ja samanikäiset tytöt eivät osaa eivätkä pysty vielä nauttimaan, vaan miellyttävät ja teeskentelevät. Epistä.
Itse näin 60 kymppisenä halut huipussa, olleet jo kauan.

Ei se ole sen epäreilumpaa kuin se, että nainen ei halua silloin kun miehellä olisi intoa. Se on sitä elämän ironiaa.

Osittain noin, mutta ne 20 kymppiset naiset naivat niitä 20 kymppisiä mihiä, ja eivät usein saa siitä mitään..joten miehet voittavat tässäkin. Ja kun ne naiset alkavat oikeesti "vaatia" ja saavatkin miehet opetettua, niin pian alkavat miehet väsymään. Juu epistä on.

Naisilla on valta nuorena, ei se voi olla naisille epistä, etteivät tee sillä mitään fiksua.

Niin parikymppiset miehet saa välillä estoista velvollisuusseksiä ja kolmekymppiset vähän vähemmän. Sitten kun miesten halut ja kyvyt heikkenee, niin naiset vapautuu ja alkaa haluamaan. Ei se kauhean hyvältä kuulosta kummallekaan.