Passi vai henkilökortti?
Passi vanheni tammikuun alussa ja tajusin, ettei minulla ole mitään virallista henkilöllisyystodistusta. Ajokortti on. Aiemmin pidin passin hankintaa itsestäänselvyytenä, mutta pärjäisikö sittenkin henkilökortilla? Olisi kätevämmän kokoinen. Tänä vuonna tuskin tulee matkustettua minnekään ulkomaille eikä kaukomatkoja taida olla ohjelmassa vielä 2022 vuonnakaan. Henkilökortilla pääsee kuitenkin Eurooppaan.
Kumman sinä ottaisit? Hintaa ei tarvitse miettiä, sillä ei ole väliä.
Kommentit (14)
Vierailija kirjoitti:
No jos hintaa ei tartte miettiä, niin molemmat.
Kyllä! Ja kun henkilökortin saa passin kanssa samaan aikaan hakiessa 8 e halvemmalla
Passi. Tosin itse matkustan maihin, mihin sen tarvitsee. Paitsi toki nyt koronan aikana. Henkilökortti toki kulkisi lompakossakin, mutta kuinka usein sitäkään tarvitsee. Ajokortilla olen kaupoissa todistanut ikäni tai henkilöllisyyteni. Pankissa sitten mukana passi, mutta harvoin siellä tarvitsee asioida nykyään.
Otin henkilökortin, sillä veikkaan, että lähivuosina ei tule kovin kauas matkustettua. Saahan sen passin hommattua sitten kun tarvitsee.
Passi on monikäyttöisempi. Ajokortila pärjää muuten ja pankkiin joutuu joka tapauksessa varaamaan ajan, niin tietää milloin passi pitää ottaa kotoa lähtiessä mukaan.
Mulla on kyllä molemmat... aiemmin oli pelkkä passi (ja ajokortti), riitti ihan hyvin.
Mitä sellaista henkilökortilla saa, mitä passilla ei saisi?
Siksi hankin passin.
Molemmat tietenkin. Passi voimassa 5 vuotta joten en ainkaan itse voi varmasti sanoa ettenkö tarvisi sitä 5v ajassa. Halvempaa ja helpompaakin kun ottaa molemmat kerralla. Ei sitten tarvi nähdä paljon vaivaa kun eri ajankohtina joutuu alkamaan uusimaan niitä kun passille tulee tarve.
Passien hintoihin tuli tänä vuonna korotuksia, tosin Suomen sotaan osallistuneiden rintamaveteraanien ja miinanraivaukseen osallistuneiden passien hinnat säilyvät ennallaan.
Jännää että entisaikoina ihmisiä palkittiin, miten mahtaa olla koronasodan kanssa? Sannahan sitä on sotaan verrannut, joten saakohan karanteenissa olleet ilmaisia passeja jatkossa? Perustuslaki ei sitä varmaankaan näiden vasurien mielestä mahdollista.
Jos haluat kantaa passia aina laukussa, jotta se nuhjaantuu, niin passi. Henkilökortti on halvempi ja voimassa yhtä pitkään, sekä se mahtuu lompsaan tai kännykuoreen. Passia ei kannata vielä hakea, sehän ehtii vielä vanhentua ennenkuin pääset matkustelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sellaista henkilökortilla saa, mitä passilla ei saisi?
Siksi hankin passin.
Mahtumaan lompakkoon.
Kulkee aina mukana ettei vanhingossa unohdu kun matkustaa euroopassa. On minulta unohtunut kerran Saksan työmatkalla ja helposti unohtuu kun käy vaikka Ruotsissa/Virossa. Siksi kätevä kun henkilökortti aina lompakossa jos tulee tarve todistaa henkilöllisyys.
Passi oli ainakin ennen halvempi niin otin sen. Ajokortilla pärjää monissa paikoissa. Pankki vaatii henkilöllisytstodistuksen, joten passi on helppo ottaa pankkiin mukaan, kun siellä käy ehkä kerran kolmessa vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sellaista henkilökortilla saa, mitä passilla ei saisi?
Siksi hankin passin.
Mahtumaan lompakkoon.
Kulkee aina mukana ettei vanhingossa unohdu kun matkustaa euroopassa. On minulta unohtunut kerran Saksan työmatkalla ja helposti unohtuu kun käy vaikka Ruotsissa/Virossa. Siksi kätevä kun henkilökortti aina lompakossa jos tulee tarve todistaa henkilöllisyys.
Mulle ruotsin tai viron reissu ei ole niin arkinen asia että en muistaisi ottaa passia mukaan. Ja ruotsiinhan riittää ajokortti.

Oikeastaan Ruotsin viranomaisilla on oikeus pyytää todistamaan henkilöllisyys virallisella todistuksella, ei kovin yleistä mutta mahdollista kuitenkin.
Passissa on myös ylimääräisen kuljettamisen vaiva, usein voin käydä Ruotsissa/Virossa edes ilman mitään laukkua, passi katoaa helpommin kun erikseen pitää kuljettaa mukana eikä mahdu lompakkoon.
Passi, koska jos lähdetkin jonnekkin niin ek tarvitse hankkia erikseen.
No jos hintaa ei tartte miettiä, niin molemmat.