Mistä tajusit olevasi masentunut?
Mikä oli syy siihen? Mistä tajusit olevasi masentunut?
Kommentit (32)
Piti pakottaa itsensä kaikkeen. Jatkuvasti ahdistaa ja väsyttää vaikka kuinka nukkuis. Mikään ei ole kivaa.
Silloin tajusin kuin minulla ei ollut tajuntaa.
Itkin joka päivä kahden viikon ajan. Muistan kun googlasin jotain tyyliin ”miksi itken joka päivä” ja tuli kaiken maailman masennusartikkeleita. En tuolloin uskonut masennukseen vaan pidin sitä mielen heikkoutena ja minähän olin aina niin reipas. Miksei ihminen vaan voi päättää olevansa hyvällä tuulella? Olin tuolloin 18-vuotias. Nyt ikää 32 v ja tilani on vain pahentunut, en näe enää ulospääsyä tästä. Suurimmat masennuksen syyt ovat yksinäisyys ja hylätyksi tuleminen rakkaudessa. Sos elämää ei ole ollut koko aikuisikänä ja en ole koskaan seurustellut.
Huonolla tuulella, pinna paloi nopeasti, aikaisen aamun univaikeudet, vaikea saada valmista aikaan itseohjautuvassa duunissa
Paremminkin. Kuka keksi masennuksen? Nykyään riittää pöörnauttilaisia nuoria eläkeläisiä.
Jos jokainen hankkisi oman elämän niin vähempi olisi. Ja piste
Varmaankin siitä, että kun eräänä keväänä kuulin talitintin laulua, ja minua ahdisti se.
Tiesin että on taas kesä tulossa ja erittäin sitova maataloustyö vaativan toisen vanhempani kanssa. Ennen olin ilahtunut keväästä ja titi tyystä.
Tuosta talitintin laulusta meni peräti puolitoista vuotta kl.11 aikaan tulevine itkukohtauksineen, kl. 04 heräämisineen että pääsin mielisairaalaan viikoksi kriisiosastolle kesätöiden kannalta kiireisinpään aikaan ja sitten syksyllä pääsin puolivuotta kestävälle sairaalajaksolle.
Kriisiosastolle meneminen oli tietysti pelottavaa ja syytin itseäni heikkoudesta, kun olen tällainen lällerö jne.
Se oli kuitenkin yksi elämäni parhaista ratkaisuista. Sain erittäin hyvää ja pitkäkestoista hoitoa.
Vierailija kirjoitti:
Paremminkin. Kuka keksi masennuksen? Nykyään riittää pöörnauttilaisia nuoria eläkeläisiä.
Jos jokainen hankkisi oman elämän niin vähempi olisi. Ja piste
No voi v ny taas. Masennus osaa iskee ihan työssäkäyvään perheelliseenkin jolla paperilla kaikki ok. Se että "hankkii elämän" ei suojele ketään miltään. Piste.
Makasin sängyllä itkien, keskellä likaisia vaatteita ja roskia miettien itsemurhaa. Mietin miten en enää jaksa mitään, mikään ei tunnu miltään, en halua tehdä mitään. Silloin myös katsoin ympärilleni kotona ja ensimmäistä kertaa todella "näin" miltä siellä näytti; lattia täynnä roskia ja likaisia vaatteita, missään ei näkynyt lattiaa, iso kasa avaamattomia kirjeitä oven edessä, tiskit ties kuinka pitkältä ajalta tiskaamatta, divaani sohva niin täynnä roskia ettei voinut istua. Silloin se todella iski ja ymmärsin että olen masentunut tai ainakin jotain on vialla.
Nyt just tunnen olevani jollain rajalla. Parin viime viikon aikana on lisääntynyt negatiiviset ajatukset ja on vähän itkettänytkin. Ajatukset vähän sen kaltaisia, että mistään ei tule mitään, en osaa, en jaksa, olen umpikujassa. Todellisuudessa tilanteeni ei ole noin huono. Minulla on ollut vakava masennus ja tunnistan nämä ajatukset "masennusajatuksiksi". Oletan, että vallitsevalla maailmantilanteella on vaikutuksensa olooni.
Aloin jossain vaiheessa miettiä, onkohan nämä todella negatiiviset ajatukset, uskomukset ja tunteet itseä kohtaan sekä olematon tulevaisuudenusko kovin terveitä asioita.
Olin niin tottunut tähän kun koko aikuisiän ajatellut 10-15 vuotta ettei musta ole mihinkään. Sabotoin osittain varmaan näistä syistä myös avioliittoni, nykyään ollaan jo siinä pisteessä että jos menetän vielä pätkätyönikin eli joudun köyhyyteen, päätän päiväni. Ei ole enää mitään muuta kuin vihaa, katumusta ja katkeruutta elämää kohtaan.
Voin pahoin sekä henkisesti että myös fyysisesti. Tein paljon omaa tutkimustyötä ja seurasin pitkään omakustanteisesti veriarvojani, otin kaikenlaisia kokeita ja testejä. Olin varma, että sairastin jotain sillä varsinkin nuo fyysiset oireet olivat todellisia ja aika pelottaviakin. Lopulta kun mitään varsinaista sairautta ei kuitenkaan löytynyt (vaikka kaikki kivet oli monen vuoden ajalta käännetty), hyväksyin kyseessä olevan masennuksen. Tajusin siis lopultakin olevani "vain" masentunut, kun muutakaan vikaa ei löytynyt. Marssin lääkäriin ja pyysin masennukseen apua. Lääkityksen myötä myös osa fyysisistä oireista on helpottunut.
Masennusta on niin monenlaista. Joillakin se voi oirehtia enemmän fyysisinä häröinä, kuin mielialan muutoksina. Ja tämä voi alkuun hämätä, ennen kuin tajuaa yhteyden masennuksen .
Huonoja päiviä oli koko ajan vain enemmän kuin hyviä.
Oireita ollut aina mutta kesällä oli suurinpiirtein kuukauden jakso kun itkin aivan älyttömän paljon. Pääsin kotiovesta sisään, kaaduin pitkäkseni olkkarin matolle ja itki tunteja.
Yleensä siitä huomaa, että taas autossa haluaa ajaa motarilla 150:iä sillantolppaan. Jos niitä aamuja alkaa olee useita, tiedän, että olisi aika taas lääkkeelle.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä siitä huomaa, että taas autossa haluaa ajaa motarilla 150:iä sillantolppaan. Jos niitä aamuja alkaa olee useita, tiedän, että olisi aika taas lääkkeelle.
Tämä on myös mulla ollut. Nykyään tunnistan jo vähän aiemmin. Onneksi. Pääsee nopeammin pois sieltä.
Viini alkoi maistua liikaa, kun turrutin sillä oloani.
Vierailija kirjoitti:
Voin pahoin sekä henkisesti että myös fyysisesti. Tein paljon omaa tutkimustyötä ja seurasin pitkään omakustanteisesti veriarvojani, otin kaikenlaisia kokeita ja testejä. Olin varma, että sairastin jotain sillä varsinkin nuo fyysiset oireet olivat todellisia ja aika pelottaviakin. Lopulta kun mitään varsinaista sairautta ei kuitenkaan löytynyt (vaikka kaikki kivet oli monen vuoden ajalta käännetty), hyväksyin kyseessä olevan masennuksen. Tajusin siis lopultakin olevani "vain" masentunut, kun muutakaan vikaa ei löytynyt. Marssin lääkäriin ja pyysin masennukseen apua. Lääkityksen myötä myös osa fyysisistä oireista on helpottunut.
Masennusta on niin monenlaista. Joillakin se voi oirehtia enemmän fyysisinä häröinä, kuin mielialan muutoksina. Ja tämä voi alkuun hämätä, ennen kuin tajuaa yhteyden masennuksen .
Minkälaisia fyysisiä oireita?
Muutamat ihmiset kysyivät multa suoraan olenko masentunut ja kielsin olevani, kun en sitä mielestäni ollut. Sitten tein sen testin ja sain pistettä vajaan vaikean masennuksen tulokseksi. Sitten vasta kolahti totuus omaan kaaliin, vaikka ilmeisesti muut olivat sen huomanneet.
Mulla on semmonen mittari että kun rupee tuntemaan kateutta onnettomuudessa kuolleita ihmisiä kohtaan jne niin se on aika hyvä merkki.