Uskaltaisitko hakea kauppaan töihin tällä hetkellä
Lähistöllä olisi avoin kassamyyjän paikka ja näin työttömänä pitäsi tietysti hakea tuota paikkaa. Mutta jotenkin vaan pelottaa, kun on näitä jatkuvia juttuja aina vaan pahenevasta koronavirustilanteesta ja helpommin tarttuvasta virusmutaatiosta. (Omasta kuulumisestani riskiryhmään olen saanut ristiriitaista tietoa; joidenkin julkaistujen tietojen mukaan kuulun riskiryhmään, toisten mukaan taas en).
Kommentit (12)
Uskaltaisin. Kaupassa ollaan vähän aikaa ja turvavälejäkin mahdollista pitää. Koululla näin ei ole ja hyvin uskallan sielläkin työskennellä.
Uskaltaisin hakea. Olisi mahtavaa kun palkka juoksisi säännöllisesti.
Uskaltaisin kyllä, jos ei myyjien tarvitsisi käyttää maskia. Toki osa kai käyttää visiiriä ja se voisi minulle sopia. Maskia en vain pysty käyttämään. Viimeksi tällä viikolla pyörryin kampaajalla maskin kanssa, että sellaista.
Tietysti !! Eu tämä influenssa estä elämääni muutenkaan.
Onko joku oikeasti niin tyhmä että antaa jonkun pöpön vaikuttaa elämäänsä?
Mieluummin olisin kaupassa töissä, kuin hoitoalalla näinä aikoina. Kaupassa voi kuitenkin pitää tietyn turvavälin, on pleksi ja maski suojana, eikä ole lähikontakteja, kuten vanhuspuolella, jossa pestään takapuolia yms.
Kassamyyjäksi en hakisi, enkä etenkään mihinkään pieneen lähikauppaan. Isoon markettiin hyllyttäjäksi olen hakenut, toivottavasti tärppää.
Miksen uskaltais. Itse olen kassa-myyjä ja ei pelota yhtään.
Ai joku vielä uskoo tähän huijaukseen ja on peloissaan.
Uskaltaisin ja oon hakenutkin. Siellä kuitenkin pidetään maskeja/visiirejä ja turvavälit onnistuu. Oon ollut menneenä syksynä päiväkodissa, jossa turvavälien pitäminen on vähintäänkin haastavaa.
Hakisin, Joutuuhan muissakin töissä kohtaamaan ihmisiä. Omakin työ on sellainen, jossa ihmiskontakteja ei voi välttää. En ole kuitenkaan sairastunut, eikä työkavereistakaan vielä ainakaan kukaan.
En itse hakisi. Mutta minä kuulunkin riskiryhmään.