Avustusryhmistä

Olen vuosia, pian parikymmentä vuotta avustanut erilaisissa vähävaraisia auttavissa ryhmissä, suurinpiirtein siitä saakka kun somessa on niitä ollut. Nyt tunnen auttamisväsymystä. Mikään ei muutu, nämä perheet eivät vain tunnu pääsevän jaloilleen. Lapset ja lemmikkien määrät vaan lisääntyvät. Tiedän ja ymmärrän kyllä sen, että ongelmilla on taipumus kasaantua, mutta tuntuu että suurin osa on lakannut yrittämästä sitä vähääkään.

Miten näitä ihmisiä saa takaisin yhteiskuntaan, kun ei se pieninkään työkkärin kurssi tunnu olevan mahdollinen., aina tulee esteitä? Lähihoitajaopinnot eivät edisty masennuksen takia, mutta uusia lapsia jaksetaan tehdä. Yleensä isä ei ole kuvioissa. Vähän yli kolmikymppisenä ollaan oltu jo vuosia pitkillä sairaslomilla, on kärsitty selkäkivuista ja juostu lääkäreillä. Omaa osuutta kuntoutumisessa ei nähdä.
Sydäntä särkee näiden perheiden lasten takia. Syrjäytyminen periytyy valitettavan usein. Jos esim.nuoria äitejä ei kiinnosta opiskelu, minkä mallin se antaa näille lapsille. Tie sosiaalipuolen asiakkaaksi on valmiiksi kivetty ja avustusryhmistä ei edes yritetä tosissaan ikinä kuiville. Nämä samat perheet pyörivät eri avustusryhmissä vuodesta toiseen, tiedän perheitä kymmenen vuoden takaa. Kertokaa, miksi näin? Miksi elämänne pysyy kurjana vuodesta toiseen? Miksi teette lisää lapsia, jos ette pysty olemaan edes työmarkkinoilla? Miten votte olettaa olevanne lähimmäisavun varassa vuodesta toiseen? Miksi auttaa teitä, jos tilanteenne ei kuitenkaan tule muuttumaan?

Ja ei, en ole rikas ja erityisen hyväosainen. Kunhan haluaisin auttaa, mutta nyt takki alkaa olla aika tyhjä. Pyydän, älkää tuomitko vaan pohditaan yhdessä miten näitä perheitä voisi auttaa.