Miten sen hänelle sanoisin?

Niin, ihan ensin taustaksi tietoa. Olemme siis tunteneet jo muutaman vuoden, tai ainakin minä. Se ei ole ollut meille ikinä ongelma. Eikä siis se nytkään ole, ihan selvyyden vuoksi. Mutta jos me siis haluaisimme jatkaa tästä eteenpäin - ja siis tahtotila on olemassa, vaikkei sitä kysyttykään - niin vaikea siitä on olla eri mieltä. Jo Korialla asuessani puhuimme siitä, vaikka emme tietenkään ajatelleet sen olevan mahdollista. Mutta niin se vain kävi, että mahdollinenkin voi muuntua mahdottomaksi. Kuten sananparsi kuuluu: parempi pyy pipossa kuin kymmenen oksalla.

Ja sitten itse asiaan. Olimme hänen kanssaan, tai siis tarkemmin hän oli minun kanssani, mutta se oli hänen oma valintansa, en voi siitä ketään moittiakaan, tai no taas on turha ajatella mustavalkoisesti, kun on harmaan sävyt kaikissa väreissä paletista käytettävissä, mutta ymmärtänette pointin. Mutta sitä vain ihmettelin, että mikä siinäkin on, että miksi hän sitä vaatii, jos ei itse pysty keskittymään, mutta hän sanoi, vain, sellaisella karhealla äänellä, kuin kyllästyneenä, muistutti karhua, vaikka en oikeasti ole karhua nähnyt kuin elokuvissa ja dokumenteissa, mutta niissä usein on taustamusiikki, jonka alle jää helposti, melkein jäin muuten itse auton alle, kun se käveli päin punaisia aika lähellä siitä. Mutta kehtasi vielä haukkua minua sekavaksi, vaikka itse on pahemman luokan, oikein ykkösluokan, siis laatuluokituksen eikä koululuokkien mukaan, vaikka miksi koululuokat alkavat ykkösestä ja taso paranee ysille mentäessä, mutta ruovissa ykkösluokka on hyvää ja kakkonen kuraa, mitä lie ysiluokan ruoka, vaikka ysiluokalla minä pidinkin tillilihasta ja siksi sitä ei nykyään tahdo mistään saada, edes hyvistä lounasravintoloista, vai tunnetteko te hänet? Mutta rupesin vielä miettimään, että Ähtärissä taitaa sittenkin olla karhu, siellä olen nähnyt, vaikka se olikin aurinkoa piilossa jossain enkä nähnyt sitä.

Niin että lyhyesti kysymys tosiaan kuuluu: miten sen sanoisin hänelle? Olen varma, että jos sanon, hän pitää minua ihan hassuna, vaikka hän itse on hassuna manteleihin, mitä en voi kerta kaikkiaan sietää, pitäisi kai ottaa siedätyshoitoa niin kuin otin Heinille. Vaikka on hän vähintään yhtä samanlainen kuin minäkin, jos ei enemmänkin.

Näemme sunnuntaina, jos sitä ennen täällä ehtii tulla hyviä ehdotuksia, tai muussa tapauksessa näemme sunnuntaina, paitsi tietenkin on otettava huomioon koronariski, voisi olla hyvä ottaa etäpalaveri eli remote bit blood, kuten hän sen kerran tulkkasi, niihin aikoihin, kun hän vielä asui Heinolassa, joka oli silloin siis alta kaksikymppinen! Miettikääpä sitä, niin se vain aika kuluu!