Miksi häpeän puheitani jälkeenpäin?

Olen samanlainen mutta ajan myötä olen oppinut hyväksymään enemmän millainen olen ja siten on myös helpompi hyväksyä omat möläytykset ja höpinät.

Joo, on! Tekee aina mieli laittaa perään viestiä ”sori jos olin vähän outo, olen vähän väsynyt tänään”, ja yleensä tulee vastaus että en huomannut mitään outoa jne. Joskus se häpeä on ihan valtava ja murskaava. Ja samalla on vaikee hahmottaa edes että mikä täs nyt niin hävettää.

En nyt sano, että sulla on aivan välttämättä samasta kyse, mutta mä teen tuota samaa harmittomien asioiden ylivatvomista ja se johtuu siitä että mulla on yleinen ahdistuneisuushäiriö.

Minä alan aina miettiä loukkaantuiko joku jostain.

Sama juttu. Lähinnä häpeän sitä ettämiksi avauduin. Nytkin puhuin yhden puolintutun kanssa töihin liittyviä asioita. Kadutti. Toisaalta näin työttömänä pitäisi kauheasti verkostoitua. En pysty, kun häpeän kaikkea tilanteessani.

Mulla tapahtuu tuollaista töissä. Jos joku esim yhtäkkiä kysyy jotain tyyliin miten olet viihtynyt (ei tapahdu usein). Mun suusta tulee jotain ihme jargonia ja vietän loppupäivän ihmetellen, mitä sanoin ja mitenhän se toinen ymmärsi sen mitä sanoin. Ja hävettää.

Kotioloissa tai läheisten seurassa ei tapahdu.

Pahimpia on "yllättävät kysymykset". Joku kysyy vaikka miten olet kotiutunut uuteen asuinpaikkaasi tai mikä sai sinut kiinnostumaan harrastuksesta x? Ihan yksinkertaisia asioita joihin ei ole väärää vastausta, mutta tuollainen kysymys lyö aivoni ihan lukkoon. Alan miettiä miten vastaan tähän hienosti ja sitten suustani pääsee vain kiusallista mongerrusta missä ei ole päätä eikä häntää. Joo en todellakaan ole mikään sanavalmis tyyppi ja tunnen usein häpeää.

Vierailija kirjoitti:

Pahimpia on "yllättävät kysymykset". Joku kysyy vaikka miten olet kotiutunut uuteen asuinpaikkaasi tai mikä sai sinut kiinnostumaan harrastuksesta x? Ihan yksinkertaisia asioita joihin ei ole väärää vastausta, mutta tuollainen kysymys lyö aivoni ihan lukkoon. Alan miettiä miten vastaan tähän hienosti ja sitten suustani pääsee vain kiusallista mongerrusta missä ei ole päätä eikä häntää. Joo en todellakaan ole mikään sanavalmis tyyppi ja tunnen usein häpeää.

Pahimpia yllärikysymykset ”mitä kuuluu” esim töissä jossa ei haluaisi kertoa mitään mutta yhtäkkiä huomaan ölisevänsä jotain ihan epänormaalia koska ajattelee että kimeä ”ihan hyvää” olis liian korni kun oikeesti menee aivan päin peetä ja vihaat sun työtä jne. Mut sit kun on selittänyt 20min ihan epäolennaisuuksia ”kuulumisia”, sitä vain toivoo että olis vaikka murahtanut että IHAN OK ENTÄ ITELLÄS, puuuuhhh. Alan jo nyt harjoitella maanantaita varten ”eipä tässä ihmeitä, ilmoja pielly”-vastauksia varmuuden vuoks!!!

Asperger?

Ihan kuin minulla. Yllättävä mitä kuuluu tai mitä teit viikonloppuna on ihan painajaismainen tilanne. Pää tyhjenee saman tien, enkä todellakaan muista mitä tein tai kuka olen tai mikä on viikonloppu. Örähdän jotain ympäripyöreää ja esitän äkkiä vastakysymyksen. Puolitutut on pahimpia kuten naapurit ja etäisemmät työkaverit. Hissi- tai bussipysäkki small talk täysin ventovieraiden kanssa sen sijaan luonnistuu ongelmitta. Ystäviä onkin vaikeaa löytää koska en osaa olla luonteva puolituttujen seurassa ja puolitutuiksi kaikki jäävätkin.

Sama täällä. Jään usein jälkeenpäin murehtimaan, että sanoinko hölmösti tai puhuinko liikaa. Enkä ole koskaan saanut sellaista palautetta. Enemmänkin kehutaan että olen hienotunteinen ha muita huomioin ottava. Miksi silti tosi usein jää kurja olo tapaamisista?

Sama juttu minulla. Tilanne voi olla mitä tahansa kaupan kassalla asioimisen ja hyvän kaverin tapaamisen väliltä. Yhdistävä tekijä on se, että aina sanon jotain typerää, puhun liikaa tai liian vähän ja vellon sitten itseinhossa seuraavat päivät. Muistot eivät tämänkään jälkeen katoa mihinkään, vaan välillä kaikki mennyt nousee yhdessä pintaan jostain pienestä ärsykkeestä.

Vierailija kirjoitti:

Asperger?

Päin vastoin, tähän taitaa liittyä normaalia suurempi herkkyys tulkita toisen tunteita.

Nuorempana, noin 20-25-vuotiaana oli noin. Ennen ikävuotta 20 olin paljon itsevarmempi ja rennompi. Ja samoin nyt 33-vuotiaana olen palannut taas enemmän sellaiseksi, jollainen olin alle 20-vuotiaana. Eli epävarmuus itsestä sekä itseinho aiheuttivat sen, että puhuin höpöjä, jotka hävetti jälkeenpäin.

Arvelen siis että myös sinulla, ap, johtuu samasta syystä eli epävarmuudestasi. Minkä ikäinen olet?

Älä hupsi. Oot hyvä just tollasena kuin oot. Sun juttus on sun persoonalle sopivat. Älä yhtään ole nolo. Tuot olemalla,oma itsesi väriä tähän kylmään maailmaan.

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin minulla. Yllättävä mitä kuuluu tai mitä teit viikonloppuna on ihan painajaismainen tilanne. Pää tyhjenee saman tien, enkä todellakaan muista mitä tein tai kuka olen tai mikä on viikonloppu. Örähdän jotain ympäripyöreää ja esitän äkkiä vastakysymyksen. Puolitutut on pahimpia kuten naapurit ja etäisemmät työkaverit. Hissi- tai bussipysäkki small talk täysin ventovieraiden kanssa sen sijaan luonnistuu ongelmitta. Ystäviä onkin vaikeaa löytää koska en osaa olla luonteva puolituttujen seurassa ja puolitutuiksi kaikki jäävätkin.

Tämä oli ihan kuin kuvaus minusta. Joka kohta sopii minuun täydellisesti. Toisaalta vähän lohdullistakin etten ole ainoa.

Kaikilla on vaikeuksia puheessa ja sanoissa. Ajattele että joka hetki tästä eteenpäin on uusi ja puhdas tulevaisuus. Ehkä osaamme muotoilla sanat kohta paremmin ja jättää väärät kommentit pois. Ja sattuu virhe, tiedostaa sen ja jotenkin jatkaa eteenpäin. Ehkä joku huomiokin asiaan voi olla se joka toista ärsyttää tällä palstalla, mutta deletenappia ei ole.

Juuri eilen mietin yhtä lausetta minkä sanoin vuonna 2004 :D Hävettää vieläkin, vaikken ole ko ihmisen kanssa enää missään tekemisissä.

Minun ongelma on siinä, että sanon jotain ja tajuan vasta jälkeenpäin miten se kuulosti ihan muulta kuin piti. Esim. tuo vuoden 2004 mahtilause oli omissa korvissani kollegalle kehu upeasta matkasta (oikein eksoottinen ja nähnyt paljon vaivaa saadakseen sen toteutumaan) ja että kun itselläkin on lomia sen verran niin voisi hyödyntää sen jotenkin samoin yhtä hienosti. myöhemmin kun mietin miksi sain ihmeellisiä katseita muilta niin tajusin sanoneeni oikeasti jotain sellaista, että minullakin on lomaa ja voisin halutessani tehdä ihan samanlaisen loman. Kuulostin todella ylimieliseltä idiootilta ja tämä palaa kummittelemaan aika ajoin :D

Näitä typeriä sammakoita vain putkahtelee. Tarkoitan hyvää ja jälkeenpäin tajuan, että oikeasti minut (ihan syystä) ymmärretään väärin. Ajatus hyvä, mutta en keskity varmistamaan että suusta tulevat sanat täsmäisi siihen. Vaikka olen harkitseva introvertti.

Ja ne jotka ei mieti omia sanomisiaan niin näiden sanomisistaan kuulija loukkaantuu.

Hassu kierre tässä asiassa.

Minä olen myös tällainen möläyttelijöiden kuningatar, mutta ei siinä auta kuin ajatella niin, että jos jotenkin tuntee jotakuta loukanneensa, ottaa asian puheeksi. Olen itse ainakin huomannut, että joltakulta pitää tulla todella paljon ilkeää asennetta muutenkin itseä kohtaan jotta toisen käytöksen kokee loukkaavaksi. Kaikkihan me täräytellään vaikka ja mitä, mutta aika vattumainen saa todella olla että sitä jäädään vatvomaan.

Minut pitää myös tuntea todella hyvin, että minua ymmärtää. Huumorintajuni on todella omalaatuinen. Mutta niin sitä ollaan sosiaalialalla jossa itse asiassa melkein kaikki työkaverit ovat toistaan omalaatuisempia tapauksia. Voisi kuvitella että tällä alalla on nimenomaan hienotunteisia ja virallisia tanttoja mutta mitä vielä 😅😅😅