Helpottuuko vauvan nukuttaminen jne. ajan kanssa?

Mä oon sun kannalla. Ihme porukkaa täällä aina negatiivisesti arvostelemassa ja hyökkäämässä!! Hyi teitä mammat!



Itse luovuin poikani yösyötöstä vasta 10kk iässä ja nyt hän nukkuu aamu kuuteen ilma tissimaitoa, välillä herää ja tutin saatuaan nukahtaa uudestaan. Mutta jokainen tavallaan hoitaa lapsiaan ja ap:n tavoissa ei mitään vikaa!

Onko koskaan käynyt mielessä, että kaikki lapset ovat samanlaisia? Nuo sinun neuvosi esimerkiksi " kaksivuotiaiden juoksentelijoiden kanssa pitää vain ottaa tiukka linja" eivät välttämättä jeesaa tipan tippaa perheessä, jossa lapsi on juoksennellut sängystä puoli vuotta JA vanhemmat ovat tehneet jo kaikkensa, yrittäneet tuhatta ja sataa asiantuntijoiden konstia ja perheneuvolaa ja psykologia???

" Ilman että itse autat asiaa" - tuo on just niin tuota helppojen lasten vanhempien ylimielistä soopaa.

Vierailija:

No johan nyt laitetaan sanoja suuhuni, en ole väittänytkään että tiedän miten muiden lapsia hoidetaan ... senkun valvot kirkuvien ipanoittesi kanssa ja odotat ihmettä tapahtuvaksi, joka simsalabim saa pentusi nukkumaan yhtäkkiä ja tuosta noin vaan, ilman että itse autat asiaa!

Ihmettelen kovin, miksi tämä riitaisa ihminen täällä palstoilla oikein pörrää kun ei kukaan muka saa antaa minkäänlaista vinkkiä mistään kun heti haukutaan ylimieliseksi. Eikös tämä ole tarkoitettu juuri neuvojen ja vinkkien jakamiseen, ei kukaan väitäkään tietävänsä kaikkea lastenhoidosta ja kaikki kyllä ovat tietoisia siitä, että lapset on erilaisia. Mutta tuota en ymmärrä, että ensin totutetaan lapsi vaikka mihin passaamiseen kuukausi tolkulla ja sitten vasta herätään että apua, miksei se nyt nukukaan? Ja itse ei huomata, että on tehty klassiset mokat eli annettu vauvan pomottaa koko perhettä. Ei kai siinä nyt mikään terapeutti ja psykologi voi taikatemppua tehdä, ennemmin tai myöhemmin se unikoulu tai rytmitys tai rajojen veto tai what ever kukin sitä haluaa kutsua, tapahtuu. Eikö olisi johdonmukaista jo alusta asti ohjata vaavia siihen rytmiin ja itsekseen nukahtamiseen? Outoa kiihtyä tästä asiasta, aikuistu hyvä ihminen! Terveisin kolme lastaan " unikouluttanut" ja helvetin hyvin nukkuva ylimielinen, liian helppojen ja suloisten vaivattomien kolmen ruusunnuppusen kaikki tietävä äiti-ihme

useimmissa ei. Meillä on aina eletty sen mukaan, mikä tuntuu oikealta. Vaistolla. 1v9kk kömpii lähes joka yö viereen ja joskus itkee painajaisia. Meille se ei ole ongelma. Joskus on kausia, jolloin nukuttaminen vaatii " ryhtiä" ja toisinaan mennään helpoimman kautta.

Meillä on molempien lasten ollessa n. 3-4 kk lasten isä ottanut hetkellisesti päävastuun nukuttamisesta. Homma hoidettiin niin, että perusteellisten iltasyöttöjen (=imetysten) jälkeen lapsen ollessa vielä hereillä tai korkeintaan puoliunessa, isä vei lapsen omaan sänkyyn nukkumaan. Meillä käytettiin ns. tassuhoitoa menestyksellisesti, eli lapset selästä silittämällä rauhoitettiin uneen. Toki jos oli varsinaista itkua tms. oli, niin ilman muuta sitten syliteltiin niin kauan että rauhoittuivat. Todella nopeasti molemmat oppivat nukahtamaan sänkyyn - silti toki tarvittaessa yöllä imetettiin ja sylissä rauhoiteltiin alle puolivuotiaina. Jos puhe on " oikeasta" unikoulusta, niin siihen ei varmaan sisälly yösyöttöjä..



Tosi on kyllä, että lapset oppivat nukkumistottumukset vanhemmilta. Jos aina nukahtavat vaikka syliin, niin sitten aina sen sylin tarvitsevat herätessään, että uudelleen nukahtaisivat. Kyse EI ole siitä, että hädissään oleva vauva ei saisi läheisyyttä, vaan ainoastaan siitä, että rauhallisessa mielentilassa oleva vauva voi aivan mainiosti nukahtaa omaan sänkyyn (tai missä nyt nukkuukin).

" Huudatusunikoulujen todellinen ongelma ei siis ole käytännöllinen vaan kehityksellinen. Kiinnittymistutkimus on toistuvasti osoittanut, että lapset yleistävät kokemuksensa vanhempien tavasta vastata heille heidän tarvitessaan apua tai lohtua (Sroufe 1996, Schore 2001a, Siegel 1999). Toistuvussa kokemuksissa, joissa vanhemman vastaus on torjuva tai hylkäävä, lapsi kehittää vahvasti välttelevän kiinnittymissuhteen, jolloin merkittävä osa hänen omasta kokemuksestaan jää jakamatta vanhempien kanssa. Näiden lasten sisäinen maailma kehittyy kognitiivista hallintaa korostaen, vailla yhteyttä suureen osaan lapsen omia tunteita, erityisesti pienuuden, avuttomuuden, pelon ja lohdun tarpeen tunteita (Schore 2001b)."



Tuossa kirjassa korostettiin sitä, että lapselle olisi luotava vahva päivittäinen päivärytmi ja oltava riittävästi vuorovaikutuksessa lapsen kanssa päivällä. Unikoulutuksessa kehotettiin yölläkin menemään lapsen luokse, kun tämä itkee pelkoaan tms. mutta vain loduttamaan sanallisesti lasta. Tuolloin lapsi tietää, ettei ettei häntä hädän hetkellä jätetä yksin. Lisäksi sanottiin, jotta parhaiten onnistutaan, kun lapsen luokse menee esim. isä tms. läheinen henkilö kuin äiti, jotta äitiin liittynyt ehdollistunut muisto maidosta ei aktivoituisi.



Minusta tuo kuulostaa ihan järkevältä...