Onko kummeilla nykyään muuta tehtävää kuin ostaa lahjoja jouluna ja syntymäpäivänä?

Minä vietän aikaa kummilapseni kanssa.

Tietysti se lahjojen ostaminen on osallistumista yhteiseen elämään. Mutta koska et ole kristitty sinua pitäisi kiinnostaa ne oman uskontosi asiat eikä muiden.

Osallistuminen tärkeintä. Suurin osa vaan kokee helpommaksi ostaa lahjoja kuin auttaa joskus lastenhoidossa/viedä sitä kummilasta vaikka museoon. Lapsettomat kummit yleensä pahimpia.

Se on vastavuoroista. Jos kummilapsen puolelta ei tule vastakaikua, annan kummina vain lahjat. Jos ei tule kiitosta, alkaa nekin hiipua. Sori vaan.

Kummi voi ihan itse määritellä roolinsa.

Minä ja mieheni olemme kummeja yhteensä seitsemälle lapselle, osa heistä on kyllä jo aikuisia, mutta yhdellekään emme ole olleet mitään lahjakummeja. Emme ole olleet oikeastaan edes läsnä muutaman kummilapsen elämässä, vaan esimerkiksi minulle serkun lapsen kummius tuli 16 vuotiaana ja silloin en siitä osannut kieltäytyä. Alussa annoin lahjoja, mutta koska opiskelijan rahat eivät ihan kaikkeen riittäneet ja lahjat/seurani eivät tuntuneet ilahduttavan, niin jättäydyin pois hiljakseen perheen elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Osallistuminen tärkeintä. Suurin osa vaan kokee helpommaksi ostaa lahjoja kuin auttaa joskus lastenhoidossa/viedä sitä kummilasta vaikka museoon. Lapsettomat kummit yleensä pahimpia.

En ole auttanut kertaakaan kummilapsen lastenhoidossa enkä ole vienyt häntä museoon tai yhtään mihinkään muuallekaan. En välttämättä enää edes tunnistaisi koko nuorta naista, jos hän vastaan tulisi. Minulla on kolme lasta.

5 kummilasta ja raskas työ. Lisäksi omat lapset ja heillä vaativat harrastukset, joten en ehdi järjestämään kummilapsille teemapäiviä, anteeksi tästä.

Aivan turhaa ja naurettavaa koko kummius. Nykyään se ei toimi muuta kuin lahja automaattina jos joku välttämättä sellaiseen haluaa lähteä. 

Ei. Minulla ainakaan. En saa edes tavata koskaan omaa kummilasta. Järjetöntä että edes pyydettiin kummiksi. Ei ollut sitten varmaan ketään muuta, ja lapsen piti saada kaste.

En oo ostanu yhen yhtä lahjaa kummilapsille. Oon varmaan kamala mutta annan heille mielelläni aikaani :D

Nykyään? Ainahan kummit ovat olleet pelkkiä lahja-automaatteja. Tuo oli juuri syy, miksei erosin kirkosta. 

Vierailija kirjoitti:

Kummi voi ihan itse määritellä roolinsa.

Minä ja mieheni olemme kummeja yhteensä seitsemälle lapselle, osa heistä on kyllä jo aikuisia, mutta yhdellekään emme ole olleet mitään lahjakummeja. Emme ole olleet oikeastaan edes läsnä muutaman kummilapsen elämässä, vaan esimerkiksi minulle serkun lapsen kummius tuli 16 vuotiaana ja silloin en siitä osannut kieltäytyä. Alussa annoin lahjoja, mutta koska opiskelijan rahat eivät ihan kaikkeen riittäneet ja lahjat/seurani eivät tuntuneet ilahduttavan, niin jättäydyin pois hiljakseen perheen elämästä.

Osaisinpa itsekin, jotenkin en vaan osaa luopua lahjan ostamisesta, vaikka tuntuuhan se naurettavalta ostaa lahja ihmiselle ketä ei edes tunne tai näe.

Voisi olla niin, että vanhemmat joutuvat etsimään uuden kummin, jos heidän käytöksestään johtuu että kummi haluaa sanoa irti itsensä kirkosta, ja päästä irti kummiudesta.

Vierailija kirjoitti:

Voisi olla niin, että vanhemmat joutuvat etsimään uuden kummin, jos heidän käytöksestään johtuu että kummi haluaa sanoa irti itsensä kirkosta, ja päästä irti kummiudesta.

Tai heidän penskastaan tulee pakana.

Minä olin aikoinaan otettu, että sisareni valitisi minut esikoisensa sylikummiksi. En mielestäni ollut kummoinen kummi, mutta yritin sentään. Lahjojen lisäksi olen saanut mahdollisuuden toteuttaa lapsellista puoltani. Kun hän oli pieni, käytiin luistelemassa, Linnanmäellä ja mitä tyttö milloinkin halusi tehdä. 

Olet Ap ymmäränyt kummiuden väärin, jos koet ja tunnet, että sinun velvollisuuesi on toimia -yksinkertaisaen- lahja automaattina.

Lahjat ova vain yksi tapa huomioida ja osoittaa välittämistä kummilasta kohaan, mutta kukaan ei voi tällaista roolia kummilta vaatia tai pakottaa.

 Tällöin todennäköisimmin kummilapsen vanhemma ovat ymmäräneet kummiuden väärim, Ja on vahinko jos kummius päättyy tai tulehdutaa välit samalla  lummilapsen kanssa, jolle taas saattaisi olla usein merkittävämpää se, että hänellä on mahd. omien vanhempiensa lisäksi ainakin yksi hänestä enemmän ja vähemmän kiinnostunut vanhempi. (Toki tuo vanhepi voi olla omien vanhempien ja kummin lisäksi joku muukin. - En pakoa tai odota kummilapsiltani, että heidän tulis olla kiitollisia ja tai ainakin yytyväisiä kun olen lupautunu heille kummisedäksi. - En vaikka kaikille pyytäneille en ole voinut anaa samaa suostumusta,  

- Itse olen mieläny kummiuden olevan, jonkin aseinen "luottoaikuisen" rooli.   

Vanhastaan kummin tehtväksi on mielletty kummilapsen kristillinen kasvatus, yhdessä vanhempien kanssa. -Se mitä tämä tarkoittaa käytännössä lienee tapauskohtaista.

Itse olen kummiksi ryhtymistä harkitessani sanonut avoimesti. että jos lapsen vanhemmat toivovat minusta raamatun esilukijaa ja siteeraajaa, sen pohjalta enisi-sijaisesti elämänohjeita jakamaan niin joudun kieltäytymään kummiudesta. - Minusta ei sellaiseen ole.

Mutta toivon, että minulla on sellainen arvo ja asenne maailma ja lisäksi muuta tietämystä ja osaamista (mm. kouluukseni sekä kokemukseni ja mielenkiinnon kohteitteni kautta) että voin tarpeen mukaan yrittää seistä kummilapseni tukena. 

Tai "vain" kuunnella, ja mahd.  avittaa häntä eritavoin eteenpäin jos tai kun sellaiseen ilmenee tarvetta. Ja tai sitten vain ihan arkisena tapana soittaa hänelle kysyäkseni, että mitäs kuuluu, ilman sen kummempia taka-ajatuksia.    

Eräs. Kummisetä

Vierailija kirjoitti:

Osallistuminen tärkeintä. Suurin osa vaan kokee helpommaksi ostaa lahjoja kuin auttaa joskus lastenhoidossa/viedä sitä kummilasta vaikka museoon. Lapsettomat kummit yleensä pahimpia.

Enemmän ehkä luonnekysymys. Joidenkin mielestä nimittäin lapsettomat ovat parempia kummeja, koska heillä on enemmän intoa ja aikaa kummilapsille.

Vierailija kirjoitti:

Voisi olla niin, että vanhemmat joutuvat etsimään uuden kummin, jos heidän käytöksestään johtuu että kummi haluaa sanoa irti itsensä kirkosta, ja päästä irti kummiudesta.

Minä erosin kirkostakin, kun kummityttö pääsi ripille. Se oli ero kirkosta, ei kummiudesta, vaikka varmaan vähän makaaberi juttu onkin. Ehkä minä sitten olin enemmän eno kuin kummisetä.

Ylpeä kummisetä kirjoitti:

Minä olin aikoinaan otettu, että sisareni valitisi minut esikoisensa sylikummiksi. En mielestäni ollut kummoinen kummi, mutta yritin sentään. Lahjojen lisäksi olen saanut mahdollisuuden toteuttaa lapsellista puoltani. Kun hän oli pieni, käytiin luistelemassa, Linnanmäellä ja mitä tyttö milloinkin halusi tehdä. 

Kuulostaa siltä, että olit hyvä kummi :)

Kuvittelin, että voisin juuri viedä kummilapsia Linnanmäelle ja luistelemaan tms. Eihän se niin mennyt. Ekan kummilapsen perhe muutti niin kauas, että tapaamiset jäivät kerran vuoteen. Toisella taas on monta sisarusta, joiden olisi pitänyt päästä aina mukaan.

Varmaan sekin vaikuttaa, että kumpikaan kummilapsi ei ole sukua. Kun usein ei päästy näkemään, pienenä lapsi vierasta kummia sen verran, ettei uskaltanut lähteä kummin mukaan. Eikä se tilanne valitettavasti paljon iän myötä ole korjaantunut. Omat lapset on ihan eri ikäisiä kuin kummilapset, joten ei heistäkään ole seuraa ollut toisilleen.