Miten meidän kannattaisi asua?
Tilanne on se, että uudella miehellä omistusasunto, mutta ei sairauden vuoksi voi hakea töitä. On maksanut asuntolainastaan nyt pelkkiä korkoja, mutta pian pitäisi alkaa lyhentää lainaakin tai joutuu luopumaan asunnostaan. Hänellä kaksio.
Itse asun lapseni kanssa kolmiossa kahdestaan vuokralla ja vuokran suuruus 740 euroa, johon asumistukea 300 pyöreästi.
Mietin, että kannattaisiko meidän muuttaa miehen kaksioon ja maksaa lainaa yhdessä, vai mites sellainen, jos mies laittaisi kaksionsa vuokralle ja muuttaisi meille. Menisikö siinä sitten asumistuet?
En voi itse ottaa lainaa vielä pariin vuoteen, joten se ei ole ratkaisu, että muutettaisiin omistuskolmioon vaikka nyt tässä vaiheessa. Lapsikin on jo niin iso, että parin vuoden päästä muuttaa jo omilleen.
Neuvoja?
Kommentit (20)
Vuokratulot lasketaan tuloina ja niistäki joutuu maksamaan veroa. Vaikuttaa myös kaikkiin tukiin paitsi lapsilisään. Itse haluisin tuossa tilanteessa kyllä kolmioon. Luultavasti ehdottaisin kaksion myymistä. Tosin siinäkin tulee jotain mikä lasketaan tuloiksi. En tiedä sitten rahallisesti kumpi näistä tulee edullisemmaksi teille.
Toisaalta jos on tilava kaksio ja hyvä pohjaratkaisu niin mikä estää muuttamasta kaksioon. Lapselle oma huone ja vanhemmille kirjahyllyllä eroteltu sänkynurkkaus olohuoneeseen tai joku vuodesohvasysteemi. Saa niitä sellaisiakin johon saa kunnon patjan.
Jos sä alat maksamaan miehen lainaa, teidän on tehtävä kauppakirja ja sun on ostettava esim. puolet asunnosta. Älä missään nimessä ala lyhentämään miehen nimissä olevan asunnon ja lainan kuluja!
Kaksio noin ison lapsen kanssa kuulostaa liian pieneltä.
Pysyisin sinuna nykyisessä kolmiossa ja pohtisin sitten, muuttaisiko mies teidän luokse.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2014 klo 09:50"]
Tilanne on se, että uudella miehellä omistusasunto, mutta ei sairauden vuoksi voi hakea töitä. On maksanut asuntolainastaan nyt pelkkiä korkoja, mutta pian pitäisi alkaa lyhentää lainaakin tai joutuu luopumaan asunnostaan. Hänellä kaksio.
Itse asun lapseni kanssa kolmiossa kahdestaan vuokralla ja vuokran suuruus 740 euroa, johon asumistukea 300 pyöreästi.
Mietin, että kannattaisiko meidän muuttaa miehen kaksioon ja maksaa lainaa yhdessä, vai mites sellainen, jos mies laittaisi kaksionsa vuokralle ja muuttaisi meille. Menisikö siinä sitten asumistuet?
En voi itse ottaa lainaa vielä pariin vuoteen, joten se ei ole ratkaisu, että muutettaisiin omistuskolmioon vaikka nyt tässä vaiheessa. Lapsikin on jo niin iso, että parin vuoden päästä muuttaa jo omilleen.
Neuvoja?
[/quote]oletteko naimisissa? Älä maksa ennekuin nimi paperissa että sinäkin omistat. Tottakai kannattaa maksaa omaa.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2014 klo 10:15"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2014 klo 09:50"]
Tilanne on se, että uudella miehellä omistusasunto, mutta ei sairauden vuoksi voi hakea töitä. On maksanut asuntolainastaan nyt pelkkiä korkoja, mutta pian pitäisi alkaa lyhentää lainaakin tai joutuu luopumaan asunnostaan. Hänellä kaksio.
Itse asun lapseni kanssa kolmiossa kahdestaan vuokralla ja vuokran suuruus 740 euroa, johon asumistukea 300 pyöreästi.
Mietin, että kannattaisiko meidän muuttaa miehen kaksioon ja maksaa lainaa yhdessä, vai mites sellainen, jos mies laittaisi kaksionsa vuokralle ja muuttaisi meille. Menisikö siinä sitten asumistuet?
En voi itse ottaa lainaa vielä pariin vuoteen, joten se ei ole ratkaisu, että muutettaisiin omistuskolmioon vaikka nyt tässä vaiheessa. Lapsikin on jo niin iso, että parin vuoden päästä muuttaa jo omilleen.
Neuvoja?
[/quote]oletteko naimisissa? Älä maksa ennekuin nimi paperissa että sinäkin omistat. Tottakapaljonko miehesi on maksanut omaa? Mikäli muutama tuhat ja sinä joutuisit maksamaan koska mies työtön. Jättäisin koko miehen.
Kaksio on teille varmaan liian pieni. Lapsella pitäisi olla oma huone. Teidän kolmio voisi siis olla vaihtoehto. En tiedä varmasti, mutta oletettavasti asumistuki loppuisi, kun mies muuttaisi luoksenne, koska tulot kuitenkin kasvaisivat niin paljon.
Miehen tulot koostuisivat teidän luona asuessa kaksion vuokrasta ja muista tuloista (eläke, sairauspäiväraha?). Näillä tuloilla hän voisi osallistua teidän vuokran maksuun sekä lyhentää lainaansa.
Niin siis ollaan tulisesti rakastuttu toisiimme ja lapsi saisi makuuhuoneen. Miehen asunnossa on iso makuuhuone, joka siis tulisi lapselle. Olohuoneeseen mahtuisi hyvin parisänkykin.
Ja siksi muutettaisiin yhteen, ettei mies joudu luopumaan asunnostaan, koska hänellä ei ole yksin varaa maksaa sitä lainaa. ap.
Se on kaunista kun ongelmaiset kohtaavat toisensa.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2014 klo 10:22"]

[/quote]
Mitäs ongelmaisia me nyt tässä ollaan? ap.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2014 klo 10:25"][quote author="Vierailija" time="09.06.2014 klo 10:22"]

Mies sairaseläkkeellä, sinä työtön (asumistuesta päättelin) ja molemmilla perse auki. Oletko muuten missään kohtaa miettinyt että tämä tulisesti rakastuminen on miehen puolelta tapahtunut aika lähellä sitä kun katto on lähdössä pään päältä.

Taitaa olla ongelma ihan omassa päässäsi?
[quote author="Vierailija" time="09.06.2014 klo 10:28"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2014 klo 10:25"][quote author="Vierailija" time="09.06.2014 klo 10:22"]
Se on kaunista kun ongelmaiset kohtaavat toisensa.
En todellakaan ole työtön, mutta osa-aikainen tällä hetkellä. Mieskään ei ole sairaseläkkeellä, vaan tilapäisesti fyysisesti kipeä. ap.
[/quote]
Mitäs ongelmaisia me nyt tässä ollaan? ap.
[/quote]
Mies sairaseläkkeellä, sinä työtön (asumistuesta päättelin) ja molemmilla perse auki. Oletko muuten missään kohtaa miettinyt että tämä tulisesti rakastuminen on miehen puolelta tapahtunut aika lähellä sitä kun katto on lähdössä pään päältä.
[/quote]
A) Jos sinä alat maksaa miehen asunnosta lainaa, ostat ensin häneltä esim. 50 % kaksiosta itsellesi, jos maksat lainasta puolet. Vähemmänkin voit ostaa, mutta silloin maksat lainasta sen osuuden. Kerroit, ettet voi ottaa lainaa parin vuoteen, joten tämä vaihtoehto lienee poissuljettu.
B) Mies vuokraa kaksionsa ulkopuoliselle, maksaa vuokratulsota ihan normaalit verot ja laskee etukäteen, että jäljelle jääneet tulot kattavat menot, ts. lainan korot JA lyhennyksen sekä yhtiövastikkeen. Pientä voittoakin olisi kiva saada. Mies muuttaa sitten sinun luoksesi vuokrakolmioon, jolloin lapsella olisi oma huone ja teillä paremmin tilaa. Tuskin saatte enää asumistukea, mutta onko siihen tarvettakaan? Onko miehellä varaa maksaa vuokrasta ja muista kuluista puolet? Niin muutkin elävät, että pienistä tuloista ihan itse maksetaan omat asumiskulut, jos tulot ovat yli asumistuen rajan. Onko aina pakko laskea, paljonko saadaan yhteiskunnan tukea. Eikö voisi laskea, pärjääkö omillaan.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2014 klo 10:30"]

No ehkäpä me ollaan ihan aidosti rakastuttu toisiimme, eikä tuolla ole todellakaan mitään merkitystä. Miksi tällä palstalla käydään aina hakemaan jotain sairasta pointtia asiaan kuin asiaan? ap.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2014 klo 10:22"]
Se on kaunista kun ongelmaiset kohtaavat toisensa.
[/quote]
Olipas tyhmä ja ylimielinen kommentti.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2014 klo 10:30"]
A) Jos sinä alat maksaa miehen asunnosta lainaa, ostat ensin häneltä esim. 50 % kaksiosta itsellesi, jos maksat lainasta puolet. Vähemmänkin voit ostaa, mutta silloin maksat lainasta sen osuuden. Kerroit, ettet voi ottaa lainaa parin vuoteen, joten tämä vaihtoehto lienee poissuljettu.
B) Mies vuokraa kaksionsa ulkopuoliselle, maksaa vuokratulsota ihan normaalit verot ja laskee etukäteen, että jäljelle jääneet tulot kattavat menot, ts. lainan korot JA lyhennyksen sekä yhtiövastikkeen. Pientä voittoakin olisi kiva saada. Mies muuttaa sitten sinun luoksesi vuokrakolmioon, jolloin lapsella olisi oma huone ja teillä paremmin tilaa. Tuskin saatte enää asumistukea, mutta onko siihen tarvettakaan? Onko miehellä varaa maksaa vuokrasta ja muista kuluista puolet? Niin muutkin elävät, että pienistä tuloista ihan itse maksetaan omat asumiskulut, jos tulot ovat yli asumistuen rajan. Onko aina pakko laskea, paljonko saadaan yhteiskunnan tukea. Eikö voisi laskea, pärjääkö omillaan.
[/quote]
Kiitos asiallisesta vastauksestasi. Ei me välttämättä tarvitakaan mitään tukia, jos pärjäisi. Mutta katsotaan nyt, mikä tässä olis järkevintä. ap.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2014 klo 10:20"]
Niin siis ollaan tulisesti rakastuttu toisiimme ja lapsi saisi makuuhuoneen. Miehen asunnossa on iso makuuhuone, joka siis tulisi lapselle. Olohuoneeseen mahtuisi hyvin parisänkykin.
Ja siksi muutettaisiin yhteen, ettei mies joudu luopumaan asunnostaan, koska hänellä ei ole yksin varaa maksaa sitä lainaa. ap.
[/quote]
Tuo voisi ehkä toimia. Toisaalta olisi kyllä hyvä, jos teilläkin olisi oma huone. Olen kyllä vieraillut monessa kodissa, jossa yksi sängyistä on olohuoneessa, parisänkykin. Mutta eihän siinä sitten ole riskiä siihen että tulee yhteentörmäyksiä, tunnetta oman tilan puutteesta, jos tilaa on vähän?
Jos muutatte kaksioon, teidän kaikkien, myös lapsen tulisi olla mukana suunnittelussa. Lapsi varmasti arvostaa sitä, että saa oman huoneen. Sitten sellainen juttu, että lapsen ei saisi tuntea mitenkään, että odotatte, että hän lähivuosina muuttaa pois. Siis miehenkin pitäisi todella tykätä siitä, että lapsesi asuu yhdessä teidän kanssa kaksiossa.
Elämää ei minun mielestäni tarvitse lyödä lukkoon kovin pitkällä aikavälillä. Voisitte ehkä päättää, että muutatte kaksioon ja katsotte, miten mahdutte siellä asumaan ja elämään. Voisitte päättää, että avoimesti kerrotte tuntemisistanne toisillenne. Jos tila osoittautuisi liian pieneksi, voisitte miettiä uusia mahdollisuuksia. Sinulle ja lapselle voisi sopia myös hieman pienempi asunto, esim. kaksio.
Onnea teille! Hienoa että olette löytäneet rakkauden.
Mitä lapsi sanoo?
En tajua miten tulinen rakastuminen vaatii yhteenmuuttoa. Vääntäisikö ap tai joku muu rautalangasta, kiitos.
2
Et kai sä nyt kuitenkaan niin hullu ole että alkaiset maksella jonku toisen lainaa?
[quote author="Vierailija" time="09.06.2014 klo 10:22"]
Se on kaunista kun ongelmaiset kohtaavat toisensa.
[/quote]Jep jep. Miksiköhön kaikki tuliset rakastajat ovat kaikilla muilla elämän osa-alueilla ongelmissa? Jostuisko siitä että jos opiskelu ja työnteko ei ole koskaan kiinnostanut, niin kannattaa panostaa kumppanin valintaan.
Ei missään nimessä noin ison lapsen kanssa kaksioon. Mulle ei käynyt ihan selväksi miksi teidän ylipäänsä pitää muuttaa saman katon alle?