Lapsen erikoinen käytös - adhd, tourette, vai jotain ihan muuta?
Näin kesälomalla sitä kai kiinnittää lapseensa enemmän huomiota, ja jotkut asiat herättävät kummastusta.
10-vuotias poika nuolee nenänalustaa kielellään vähän väliä, vaikkei nenä käsittääkseni vuoda. Lopettaa kyllä kehoituksesta, mutta jatkaa pian taas.Huoneessaan yksin ollessaan hyppii (niin että koko asunto tömisee) tai itseasiassa kaikkialla missä on yksin. Toki hyppii ja pomppii paikallaan myös esim tv.tä katsoessaan kun oikein innostuu... Kädet heiluvat koko ajan, kuin olisi lentoon lähdössä (melko uusi "tapa"). Puhe on välillä änkyttävää, ajatus tuntuu kuin katkeavan ja toistaa samaa sanaa useasti, ennen kuin pääsee jatkamaan lauseensa loppuun. Kielellisesti muuten hyvin lahjakas, lukee paljon ja koulu sujuu hyvin lukuaineiden osalta.
Sen sijaan koulussa kuvaamataito, liikunta ja käsityöt eivät suju. kömpelyyttä liikkumisessa, rusettia ei osaa tehdä, jo solmun oppiminen oli haastaallista
Yökastelua esiintyi melko myöhälle.
Impulsiivinen ja itkuherkkä, tilanteisiin nähden melko voimakkaita tunnereaktioita.
Tässä pääpiirteittäin... lieneekö vikaa neurologisella puolella vai onkohan tällä mammalla mennyt kasvatus hiukka pieleen?
Kommentit (22)
Nuo voivat olla merkki jostakin, tai sitten eivät. Hyvähän se on seurata ajatuksella, ihan vaikka kesän yli ja sitten koulun taas alkaessa ottaa yhteyttä vaikka kouluterveydenhuoltoon ja keskustella.
Kun kerran vielä ei ole mitään sanottu koulusta, eikä ole vaarallista käytöstä eikä tajuttomuutta/poissaolokohtauksia, niin ei ole mikään kiirejuttu, eikä näin loma-aikojen tullessa välttämättä tapahtuisi mitään sen nopeammin. Turhaa huolesi ei ehkä silti ole, kaveriperheen lapsi sai juuri autismidiagnoosin ja hän on jo vanhempi kuin poikasi. Joillakin on niin korkea se suoriutumisen taso, että kestää kauan ennen kuin se varsinainen avun tarve lyö kasvoille.
Pärjäilkää, ja nauttikaa kesästä kuitenkin.
Kiitos vastauksesta!
Ensimmäisten kouluvuosien ajan käytös oli opettajan silmissä ongelmallista aina välillä, mutta opettajan vaihtumisen myötä on uusi opettaja sallivampi huononkin käytöksen suhteen. Luulin itse että käytös olisi koulussa parantunut kun palautetta kotiin ei tullut, mutta olin väärässä. Mutta täytynee seurailla tilannetta.
Kuulostaa muuten ihan minulta, paitsi että olen kolmekymppiä lähentelevä nainen.
Voi olla joku neurologinen juttu, asperger esimerkiksi.
Oma assini on aika erilainen, mutta tuttua on tuo saman sanan toistaminen, kun on jotain kerrottavaa. Hyppiminen ja käsien heiluttelu kuulostaa myös as-tyyppiseltä käytökseltä (tai lievästi autistiselta).
En tiedä tarvitseeko asialle tehdä mitään, meillä ei suunnilleen samanikäinen assi saa mitään erityistä tukea, vaikka paperit onkin.
autismia tuo hyppiminen sekä käsien vispaaminen...outoa vaan, että vasta 10 vuotiaana tulisi esille...en usko. Siis että autismin kirjoon, joku muu neurologinen tai psyykkinen juttu meneillään....kävisikin neurologilla...
Autistiset piirteet tuo ekana mieleen...
Kannattaa hankkia apua jo nyt. Pienille oppilaille sallitaan paljon enemmän käytöshäiriöitä kuin yläkoululaisille, aikuisista puhumattakaan! Ero muihin saman ikäisiin kasvaa vuosi vuodelta ja tulee yhä näkyvämmäksi. Pian hän alkaa huomata eron itsekin. Tilanne kriisiytyy usein murrosiän alkaessa.
Kömpelyyttä ja motorisia vaikeuksia voidaan vielä (kun aivot eivät ole valmiit) kuntouttaa, jos olette nopeita hoitoon saamisessa. Huonosta motoriikasta ja hahmottamishäiriöistä on todella paljon haittaa aikuisuudessa, joten teinä hakisin ehdottomasti apua odottelun sijaan.
Myös normaaleilla on tic-oireinan tuota käsien heiluttelua, samoin muut oireet voi olla vaan normaalia huonoutta liikunnassa jne.
Se ettei rusetin teko onnistu kymmenen vuotiaana on kyllä muuta kuin huonoutta liikunnassa.
Ei todennäköisesti ole mitään vikaa eikä kasvatuskaan ole mennyt pieleen.
On vaan hyvin energinen tyyppi, ja sellaiset usein tulee levottomaksi ja jopa ahdistuneiksi jos on pakko olla paikallaan pitkään tai on tylsää. Sitä oloa sitten lievitetään juuri tuollaisilla hyppimisillä, toistuvilla pienillä ei-tahdonalaisilla liikkeilla kuten tuo nenän nuoleminen (hiusten näprääminen, nenän kaivaminen, jalalla maan taputtelu ovat myös yleisiä).
Näitä lapsi, jolla kyse ei ole neurologisesta ongelmasta, pystyy jo kouluiässä hallitsemaan, kuten ap:n poika kuvauksen mukaan pystyy. Eli voi lopettaa nuolemisen jos siitä sanotaan, eikä todennäköisesti koulussa hypi ja pompi ympäriinsä vaan istuu rauhassa. Mutta kun hän kokee olevansa täysin vapaa olemaan oma itsensä kotonaan ja oman perheensä kanssa, ilmentää noita käytöksiään - ja miksipä ei saisi?
Ja nuo kömpelyydet, huonous kuvaamataidossa ja käsityössä ovat vaan normaalia lahjakkuuden vaihtelua mitä todennäköisimmin. Paljonhan niitä on lapsia joilta ei nuo "käytännön aineet" oikein suju, ilman että heissä mitään varsinaista vikaa on.
Minulla oli lapsena sellainen kumma tapa heilutella käsiäni ja vispata itseäni edestakaisin. Tajusin kyllä, ettei niin tehdä muiden nähden. Siitä se pikku hiljaa väheni, mutta edelleen huomaan, että se menisi aika helposti "päälle". Olen mielestäni muuten kutakuinkin normaali, sellainen herkkä tapaus.
Ei kaikkien tarvitse olla motoriikaltaan huippuja (en muuten ole minäkään), mutta ehkä kun nuo solmujen tekemiset ovat noin pitkään hankalia ym. niin syksyllä voisi asiaa alkaa selvittelemään kouluth:n/lääkärin kautta?
11-vuotiaalla pojallani on jonkin verran sellaisia yllätyksellisiä hyppyjä sun muuta, mutta luulen, että tuo ikä on monelle pojalle jotenkin niin toiminnallinen ja energinen, että sitä on vaan pakko purkaa jotenkin. Koulussa huomaa hyvin, miten eri tavalla eri opettajat suhtautuvat tuollaiseen "touhukkuuteen". En ole sitä mieltä, että poikien pitäisi saada riehua ja häiriköidä vain siksi, että "pojat ovat poikia", mutta olen ihan tyytyväinen, että poikani luokanvalvoja on mies, joka johonkin rajaan asti ymmärtää tuota kliseisesti sanoen "poikamaisuutta" eli liikehdintää ja kovaa volyymia. Hän on sanonut, että poika on hänestä ihan tavallinen ja joskus saa sanoa esim. volyymista, mutta ei mitään hälyttävää, eikä poika todellakaan hypi seinille. Ehkä tämä meni vähän ohi aiheen, mutta tarkoitan, että joskus tuntuu, että lapsille laitetaan aika tiukat raamit minkä sisällä pitää toimia, ja se energia purkautuu sitten jonain hyppimisenä tai käsien heilutteluna.
Tärkeää olisi miettiä, ovatko nuo "oireet" vahvistuneet vai lieventyneet? Esim. tuo oma poikani myös änkytti ennen ja oli monin tavoin vähän sellainen asperger-piirteinen, mutta "oireet" ovat lieventyneet. Jos tutkimuksissa ei löydy mitään vikaa tai edes aihetta tutkimuksille ei löydy esim. koululääkärin mielestä, on minusta jotenkin väärin alkaa miettiä, että "lapsesta pitäisi tehdä normaali ennen yläkoulua". Silloinhan kyse olisi käytännössä lapsen luonteen muuttamisesta hänelle vieraaseen suuntaan vain siksi, että sopeutuisi johonkin yhteisöön eikä tulisi jonkin häirikön kiusaamaksi tms. Voihan yläkoulun suorittaa vaikka kotikouluna, on feenix-koulua (en muista tuota kirjoitusasua), jos ei sopeudu taviskouluun. Ei minusta joku kiusaamista suosiva, ilmapiiriltään kyyninen yläkoulu (jollaisen itse kävin) ole mikään normaaliuden mitta. Toivottavasti koulut nykyisin ovat fiksumpia. Joka tapauksessa sanoisin, että ennen kaikkea rakasta lastasi sellaisena kuin hän on, äläkä liikaa vertaile muihin.
Jos jokaisen pitää saada olla juuri sellainen kuin on, miksi sitten tälläkin palstalla jatkuvasti kirjoittelee onnettomia aikuisia, jotka valittavat yksinäisyyttä tai muita heidän ominaisuuksistaan johtuvia ongelmia.
Monet neurologiset pulmat tekevät elämästä hankalan elää. Siksi niitä kannattaa pyrkiä lieventämään niin aikaisin kuin mahdollista. Ei kuntoutusta tarjota vain peruskoulun suorittamista varten, vaan koko loppuelämää silmällä pitäen.
[quote author="Vierailija" time="06.06.2014 klo 11:46"]
Jos jokaisen pitää saada olla juuri sellainen kuin on, miksi sitten tälläkin palstalla jatkuvasti kirjoittelee onnettomia aikuisia, jotka valittavat yksinäisyyttä tai muita heidän ominaisuuksistaan johtuvia ongelmia.
Monet neurologiset pulmat tekevät elämästä hankalan elää. Siksi niitä kannattaa pyrkiä lieventämään niin aikaisin kuin mahdollista. Ei kuntoutusta tarjota vain peruskoulun suorittamista varten, vaan koko loppuelämää silmällä pitäen.
[/quote]
Juuri siksi, että valtaosalla meistä oireet lievenevät luonnostaan iän myötä, vaikka eivät toki katoakaan, ja meidän on huomattavasti mukavampi elää, kun jo lapsena ei ole lyöty mitään leimaa otsaan. Kuntoutus on sitten niille, jotka sitä todella tarvitsevat elääkseen normaalielämää, mutta me muut sopeudumme tänne aivan hyvin omalla luonnollisella kasvullamme ja kehityksellämme.
Voi olla myös Tourettea. Nuo niiskuttamiset ym. voisivat olla ns. vokaalinen tics-oire.
Monella Tourette-lapsella on vaikeuksia hienomotoriikan kanssa eivätkä kestä pettymyksiä, eli esim. rusetin teko ei onnistu ja siitä voi tulla helvetinmoinen raivarikin.
Entäpä sitten kun ei sopeutumattomuus tulee esille vaikkapa 18-vuotiaana. Kuntoutus alkaa olla myöhäistä! Tuloksena katkera ja vihainen nuori aikuinen.
Minulla on 11-vuotias poika, joka on melko samanlainen kuin ap:n lapsi. Poikani on päiväkodin, eskarin ja koulun arvioissa ollut aina levoton, mutta tähän asti se on ollut normaalin rajoissa, eikä siihen ole puututtu. Hän on myös lukuaineissa lahjakas, mutta käsityössä, kuviksessa oli numerot vähän huonommat. Hänen on vaikea ilmaista tunteitaan, toisaalta siinä on kuin tavallinen suomalainen stereotyyppi miehestä..
Hänen on aina ollut vaikea pysyä paikoillaan. Pienempänä hän tosiaan hyppi ja pomppi, vaikka kaverit olisivatkin leikkineet rauhassa. Hän loikki kavereiden ympärillä. Katselin koulun kevätriehassa häntä joskus tokaluokalla, hän erottui sieltä kyllä, kun pomppi koko ajan ylös alas. Nämä pomppimiset ja loikkimiset liittyvät kyllä tilanteisiin, jolloin hän on innostunut.
Kontaktin häneen kyllä saa hyvin yleensä, mutta jos hän loikkii tai kävelee edestakaisin, niin olen huomannut, että ohjeet menevät yleensä ohi korvien. Hänet täytyy pysäyttää. Hän ei itse ole (vielä) huomannut liikehdinnässään mitään outoa, mutta tänä vuonna kaverisuhteissa on ollut hiljentymistä ja olen miettinyt, että ovatko kaverit alkaneet pitää häntä outona.
Poikani aloitti karaten noin vuosi sitten. Liikehdintä on nyt muuttunut karateliikkeiksi. Hieman sosiaalisesti normaalimpaa? Tosin häiritsevää ja levottomuutta luovaa. Varsinkin, kun juttelemme, niin heilunta alkaa saman tien, enkä voi olla varma, että menevätkö asiat perille. Katselin myös yksi päivä ikkunasta poikaani ja muita lapsia, jotka pelasivat polttopalloa, muut lapset liikkuivat pelin tahdissa, poikani loikki koko ajan omaa tahtiaan ja erottui jälleen joukosta.
Opettaja ja kuraattori ottivat kevään aikana yhteyttä ja ilmaisivat epäilevänsä lieviä asperger-piirteitä. Olemme ensi viikolla menossa perheneuvolaan. Isänsä ei usko asiaan, mutta itse olen samoilla linjoilla. Olen kuitenkin tosi huolissani kaverisuhteista, miten niiden käy murrosiän aikana :(
Kokeeko poika jollakin tasolla turvattomuutta? Kokeko, ettei saa riittävästi huomiota? Ennen neurologia voisi olla hyväksi pyrkiä psykologin vastaanotolle, sellaisen, jolla on kokemusta lasten poikkeavasta käytöksestä. Esim. perheneuvolan kautta saattaisi löytyä sopiva psykologi.
Minä taas en veisi psykologille...jos onkin neurologinen juttu, psykologin osaaminen ei riitä, vaan saatte syytteen laiminlyönnistä, juurikin tuosta turvattomuudesta jne. lapsen käytöksessä, vaikka olisitte koko elämänne pitäneet häntä kuin kukkaa kämmenellä.
t. ikuiset traumat
up