Ansaitsivatko James Bulgerin murhaajat toisen mahdollisuuden?
Mitä mielipiteitä? Mielestäni teko oli niin äärimmäisen sairas, että poikien oli pitänyt istua vähintään puolet pidempään kuin kahdeksan vuotta. Vapautuivat siis elinikäiseen ehdonalaiseen vuonna 2001 ja saivat uudet henkilöllisyydet. Robert Thompson on ollut kohta kolmetoista vuotta vapaana, eikä ole joutunut kertaakaan takaisin vankilaan. Jon Venables sen sijaan on paljastunut lapsipornoa lataavaksi pedofiiliksi. Joutui takaisin linnaan maaliskuussa 2010 ja sai oikeudessa kahden vuoden tuomion. Vapautui syyskuussa 2013 uudestaan ja nyt käytössä jo neljäs uusi henkilöllisyys. Voisiko olla niin, että toinen pojista kuntoutui, mutta toinen on täysin menetetty tapaus?
Kommentit (4)
eikös ne ole saaneetkin toisen mahdollisuuden tuon kirjoituksen mukaan.
Lapsiahan he olivat tekohetkellä.
Olen lukenut tapauksesta aika paljon aikoinaan ja silloin psykiatrit olivat sitä mieltä, että Thompson oli se häiriintyneempi, Venables sen sijaan "heikompi", johdateltavissa, altis vaikutteille. Hän itki ja pyyteli anteeksi tekoaan silloin lapsena, oli nähnyt painajaisia runnellusta Bulgerista jne. Thompson ei ilmaissut mitään katumusta, ja kuulustelijoiden oli vaikea saada hänestä mitään "irti". Tätä taustaa vasten on sanottu, että Thompsonia se rikos ei jäänyt vaivaamaan (kuten psykopaatteja ei jää) ja hän on voinut jatkaa elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Venables oli herkempi, ja hän on oirehtinut tuota surmaa aikuisenakin monin tavoin, ja kännipäissään rehennellyt sillä jollekin työtoverille jne.
Ei niistä kumpikaan ole kuntoutunut, hulluja molemmat.
Ei, ei, ei.