Kummilapsen äiti kateellinen + lahjat
Minun yksi kummilapsi, joka asuu 300km päässä, on nyt 12-vuotias. Lisäksi minulla on kaksi muuta kummilasta, joista toinen asuu samassa kaupungissa kanssani.
Kyläilin tämän 12v kummilapsen luona hänen ollessa pieni, hän ei koskaan ole käynyt minun luona, vaikka olen useasti pyytänyt. Olen laittanut postissa lahjat jouluna ja synttärinä. Koskaan ei kukaan kiitä lahjoista. Lahjat menee kuitenkin perille, kun joskus olen kysynyt. Muutama vuosi sitten tämän kummilapsen äiti laittoi viestiä, että hänestä on epäreilua, kun vietän aikaa samassa kaupungissa asuvan kummilapsen kanssa niin usein ja laitan siitä someen päivityksiä. Tämä on totta, ja vietänkin aikaa viikottain. Lisäksi hän sanoi, että voisin edes lahjan laittaa hänen lapselleen. Kummilapsen vanhemmat ovat siis eronneet ja olen aina laittanut lahjan isänsä osoitteeseen. Totesin, että lahjat olen laittanut ja en sille mitään voi jos he eivät kommunikoi keskenään. Kummilapsen äiti välillä pyytää osallistumaan kummilapsen synttäreille ja kutsu tulee 1-2pv ennen juhlia vaikka hän hyvin tietää, että en pääse niin lyhyellä varoitusajalla tulemaan.
Jälleen laitoin joululahjan ja mitään kiitosta ei keneltäkään kuulu, ei äidiltä, ei isältä eikä kummilapselta. Nyt ärsyttää niin paljon koko tilanne, että ei edes kiitetä lähetetystä lahjasta. Päätin, että tähän loppui lahjojen postitus, kun meininki on tällaista. Onko tämä kohtuuttomasti toimittu?
Kommentit (4)
Tuossa tilanteessa en lähettäisi lahjaa minäkään. Lapsihan on aivan vieras, miksi häntä pitäisi lahjoa?
ei ole