Minulla on sukulaisia, jotka aivan surutta
käyttävät minua rahallisesti hyväkseen.
Pahin ja härskein on tai oli äitini. Hän vetosi siihen, että oli elättänyt minua 17 vuotta ollessani lapsi. Muori unohti aina kuitenkin sen, että 70- ja 80-luvuilla lapsista sai verovähennykset ja oli jo jonkinlaiset lapsilisät.
Me lapset emme harrastaneet, hiukset leikattiin kotona, isän sisko ompeli meille vaatteet, koulusta saatavalla vaateavustuksella ostettiin talvitalvikengät ja kesäkengät haettiin mini-pennistä 5mk hintaan.
Töihin menin 13 vuoden ikäisenä josta lähtien maksoin kotiin äidille ns ruokarahaa. Eli kesätyön palkasta 2500 markkaa meni äidille 1500 markkaa.
No asiaan, hän siis vinkui viime vuodet minulta rahaa, jos erehdyin kysymään mihin hän yksinäinen, ikänsä työelämässä ollut ihminen rahaa tarvitsee, sain huudot ja haukkumiset. Olin kylmä, empatia kyvytön rosvo, minä olin kuulema viimeinen ihminen arvostelemaan hänen rahankäyttöä, hänen ei tarvitse minun äitinä rahankäyttöön minulle selitellä jne.
Jaksoin tätä muutamia vuosia ja tuon jälkeen oli pakko laittaa välit poikki. En jaksanut enää sitä henkistä nujertamista joka kuukausi.
Nyt ovat muutamat muut sukulaiset huomanneet heikon kohtani! Minua arvostelemalla ja syyllistämällä on rahan saaminen helppoa.
Ja rahan lainaaminen ei liity ruoan hankkimiseen vaan voidaan haluta hetkellä x uusia vaatteita, uusia pelejä tai ripsihuoltoa.
He ovat oppineet, että kun sanoo, että olen huono, kylmä, itsekäs, täynnä vikoja oleva ihminen jne.
Ja tämän jälkeen rahahanat aukeavat, koska en halua pahoittaa kenenkään mieltä.
Joulun alla minultakin on mennyt rahaa muiden iloihin lähes 1000€.
Kommentit (13)
Tottakai ihmiset käyttää hyväksi jos annat siihen mahdollisuuden. Miksi kaikkia pitäisi pystyä miellyttämään?
Eli tällaista on.
Minä olen kaverin rahoja ihmetellyt, kun raittiilla, säntillisellä työssäkäyvällä ei riitä rahat vuokraan. Ihan viime aikoina olen miettinyt, että jos antaa äidilleen, kun on kyllä äidissä ihan kiinni henkisesti.
Ap , aika ilkeä ja kylmä olet. Antaisitko 200e?
Vierailija kirjoitti:
No, totta kai annat ripsirahaa, jos katsot, että sulla on siihen varaa. Ei muuten. Onko sulla varaa?
Normaali palkansaaja olen, tulen omillani toimeen. En ole varakas, mutta kaikki ylimääräiset rahani lentävät muille.
Miksi sä, op, välität toisten mielen pahoittumisesta? Ainoa syy miksi joku pahoittaa mielensä tuossa on se, että pyytäjä vaatii itse mahdottomia ja kohtuuttomia. Ei sun tarvitse antaa rahaa kenellekään eikä kuunnella haukkumisia. Laita suoraan blokkiin kaikki haukkujat ja kitisijät. Estä ne joka kanavassa äläkä avaa ovea. Ääritapauksessa voit soittaa poliisit, jos joku tulee ovelle uhkailemaan.
Ap voit syyttää vain itseäsi, jos olet noin hyväksi käytettävä. Ryhdistäydy. Tuskin kukaan sukulaisesi sinun pankkitilillesi pääsee. Pidä puolesi.
Tässä on todellista valkoroskaa kirjoittamassa.
Kuulostaa aika oudolta, että sinä vain annat rahaa toisille.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa aika oudolta, että sinä vain annat rahaa toisille.
Niinpä, en pidä toimintatavastani yhtään. Haluisin tietää tai kysyä muilta, että miten tavallista tai yleistä on rahan antaminen tai lainaaminen?
Itse annan rahaa että lainaan rahaa, pääsääntöisesti annan.
Minulle on uskoteltu, että kunnon ihmiset auttavat lähimmäisiään. Auttaminen on hyvä ihmisen merkki.
En halua mitään sankariviittaa tms, mutten halua loukata tai satuttaa ketään.
Ap
Vanhemmat antavat usein rahaa lapsilleen. Mutta että kaikenmaailman sukulaisille annettaisi, se on harvinaista.
Tee periaatepäätös, että et anna kenellekään. Ei muiden pärjääminen ole sinusta kiinni. Jos ovat todella pulassa, niin löytävät kyllä jonkun muun, jolta pyytää.
Perusta säästötili josta rahan nostaminen ei ole helppoa. Sinne laitat joka palkasta päältä ison siivun niin että rahaa jää vain omiin tarpeisiisi. Sitten vastaat kyselijöille ettei ole antaa rahaa, mikä on totta.
Vierailija kirjoitti:
Perusta säästötili josta rahan nostaminen ei ole helppoa. Sinne laitat joka palkasta päältä ison siivun niin että rahaa jää vain omiin tarpeisiisi. Sitten vastaat kyselijöille ettei ole antaa rahaa, mikä on totta.
Itse perustin asp-tilin ja kerroin, että säästän nyt asuntoa varten rahaa, joten ei ole ylimääräistä nyt jaella.
No, totta kai annat ripsirahaa, jos katsot, että sulla on siihen varaa. Ei muuten. Onko sulla varaa?