Lue keskustelun säännöt.
En jaksa, kun ei ole yhtään kavereita
27.05.2014 |
Päivät on välillä ihan kauheita jo senkin takia, kun ei ole ketään, ketä pyytää kylään ja 4v sitten vain tylsistyneenä kitisee ja odottaa isosiskoja kotiin. Mun pitäisi koko ajan olla joku viihdetoimisto, mutta mä en jaksa, kun kaikki maistuu jo niin puulta, kun ikinä ei ole mitään sosiaalista elämää eikä mitään muuta kuin koti koti koti.
Mistä hitosta mä saan kavereita ja ystäviä?! Ihan perseestä tällainen elämä, kun ei ole yhtään ketään ketä edes pyytää illalla kävelylenkille. Tai shoppaileen. Tai päivällä kahville, ettei meidän lapsen kanssa tarvisi AINA täällä kahdestaan pyöriä.
Ja joo, lapsen voisi laittaa hoitoon, mutta mitä se auttaisi? Mulla olisi vielä tylsempää täällä yksikseni.
Haluaisin vaan niitä kavereita. Ei ole normaalia tällainen erakkoelämä.. :(
Kommentit (20)
Jos asut isommalla paikkakunnalla, niin on olemassa esim. Seurakuntien äiti-lapsi-kerhoja. Jotkut järjestöt pitää mamma-kahviloita. Nyt tietenkin se seonki on ohi, mutta seuraa elokuussa näiden alkamista. Leikkipuistossa, jos paikkakunnallasi sellaisia on, voi alkaa jutella niitä näitä toisten vanhempien kanssa. Asuvatko sukulaisesi lähettyvillä? voisiko heitä pyytää kylään? Entä entiset koulukaverisi, asuvatko samalla paikkakunnalla?
joillakin leikkikentillä on kesätoimintaa vielä ennen juhannusta. Seuraa paikkakuntasi tarjontaa.
voisit keksiä lapsesi kanssa sellaista tekemistä, josta itsekin nautit, tykkäätkö esim. lähteä eväsretkelle lähiluontoon lapsen kanssa. Se olisi lapsenkin mielestä jännittävää ja itsellekin vaihtelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä voin ruveta teidän kaveriksi!
Lapsen saatuasi olet vetäytynyt omaan vauvamaailmaasi, etkä ole enää kyennyt tarjoamaan kavereillesi aikaa tai ystävyyttä. Jotkut äidit kuvittelevat, että "tosiystävät kyllä jäävät", vaikka on selvää, ettei kukaan järkevä ihminen roiku ihmissuhteessa, josta ei saa yhtään mitään.
Älä huoli, tuohon tottuu. Itse putosin opiskeluajan jälkeen tilanteeseen jossa ei ole yhtään kaveria eikä ystävää. Muutin kauas pois kotipaikkakunnaltani työn takia ja siinä noin kävi. Olihan se tuskaista alkuun, mutta nyt olen jo yli 10 vuotta elänyt käytännössä erakkona, ja nykyisin viihdyn ihan näin. En edes jaksaisi mitään ihimisiä tähän.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2014 klo 10:26"]
Lapsen saatuasi olet vetäytynyt omaan vauvamaailmaasi, etkä ole enää kyennyt tarjoamaan kavereillesi aikaa tai ystävyyttä. Jotkut äidit kuvittelevat, että "tosiystävät kyllä jäävät", vaikka on selvää, ettei kukaan järkevä ihminen roiku ihmissuhteessa, josta ei saa yhtään mitään.
[/quote]
Minulle tuli ihan samanlaiset ajatukset jo tuosta otsikosta. "En jaksa kun ei ole yhtään kavereita" = kavereita käytetään vain omaan jaksamiseen. Toki ap:n viesti hieman hälvensi tuota fiilistä, mutta ensivaikutelma on ensivaikutelma...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lapseton ja minullakaan ei ole kuin yksi kaveri. Hänellä sitten on lapsia ja aina kun pyydän että tehtäisiin jotain on vastauksena joko "ei koska lapsi..." Taikka sitten "Joo mutta eihän haittaa jos otan lapsen mukaan?".
Tuolle mammalle kelpaa seura ainoastaan jos menen hänen luokseen ja autan samalla lasten ja kodin hoidossa.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2014 klo 10:33"]
Olen lapseton ja minullakaan ei ole kuin yksi kaveri. Hänellä sitten on lapsia ja aina kun pyydän että tehtäisiin jotain on vastauksena joko "ei koska lapsi..." Taikka sitten "Joo mutta eihän haittaa jos otan lapsen mukaan?".
Tuolle mammalle kelpaa seura ainoastaan jos menen hänen luokseen ja autan samalla lasten ja kodin hoidossa.
[/quote]
Koska sinulla ei ole lasta taakkanasi, pystyt paljon vapaammin hankkimaan uusia tuttavuuksia, kavereita ja ystäviä. Älä vajoa tämän kaverisi tasolle. Voit tehdä ajallasi, mitä haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo joku äitikerho varmasti löytyy! Siinä on heti jotain yhteistäkin verrattuna että tapaisi muissa merkeissä ihmisiä.
En mä vetäytynyt mihinkään vauvamaailmaan. Kyllä ne kaverit katosi jo ennen ensimmäistä lasta. Mun "virhe" oli tuollaisen miehen ottaminen, minkä otin... Olin liian ajattelevainen ja kiltti. Mies viihtyy kotona, sillä ei ole koskaan ollut suurta kaveriporukkaa eikä kunnon ystäviä. Kun alettiin seurustella, niin mies ei juuri koskaan halunnut lähteä mihinkään ei edes mun kavereiden luokse kylään. Ja me siis oltiin kuitenkin vielä nuoria alle parikymppisiä.
Sitten muutettiin opiskeluiden perässä muualle ja muutettiin yhteen. Ja koska mies ei tykkää vieraista ihmisistä eikä koskaan lähtenyt mihinkään, niin mä en sitten halunnut vaivata häntä enkä siis juurikaan kutsunut meille koskaan ketään enkä lähtenyt juuri koskaan mihinkään, kun "en mä viitsi, kun tuokaan ei lähde". Äkkiähän ne kaverit siinä katoaa. Uusia ei saa ja vanhat katoaa. Mä tekisin nyt niin eri tavoin. Kutsuisin kavereita ja etenkin menisin yksin enkä säälistä jäisi toisen vuoksi kotiin.
Sen lisäksi saatiin nuorina ensimmäinen lapsi, eikä muilla vielä ollut. Sen myötä loppui viimeisetkin yhteydenpidot...
Mä olen kiertänyt kerhot ja puistot ja kaikki jo monta vuotta, mutta ei niistä ole yhtään kaveria jäänyt matkaan. Nyt ollaan sen verran pienellä paikkakunnalla, että jokaisella on jo tiiviit omat ympyrät, ettei niihin tahdo mukaan päästä. Elättelen toiveita, että kunhan töihin pääsen, niin sitten. Mutta muuttaako sekään sitten kuitenkaan mitään enää tällä iällä...
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.05.2014 klo 10:33"]
Olen lapseton ja minullakaan ei ole kuin yksi kaveri. Hänellä sitten on lapsia ja aina kun pyydän että tehtäisiin jotain on vastauksena joko "ei koska lapsi..." Taikka sitten "Joo mutta eihän haittaa jos otan lapsen mukaan?".
Tuolle mammalle kelpaa seura ainoastaan jos menen hänen luokseen ja autan samalla lasten ja kodin hoidossa.
[/quote]
Olen kans lapseton eikä mua taas haittaisi se, että lapsellisella on sit ne lapset siinä. Lapsellinen ei välttämättä ole se, jonka kanssa lähdetään spontaanisti shoppailemaan. Ehkä tämän henkilön ongelma on enemmän se, että se ainoa kaveri on lapsellinen, kuin että lapsellisen kanssa ei voi tehdä ihan kaikkea. Ei lapsettomankaan kanssa sit tehdä ihan kaikkea, vaan lapseton tekee sitä, mitä häntä kiinnostaa.
Eli ihan omilla valinnoillasi olet karkottanut kaverit. Aivan käsittämätöntä käyttäytymistä sinulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.05.2014 klo 10:52"]
Eli ihan omilla valinnoillasi olet karkottanut kaverit. Aivan käsittämätöntä käyttäytymistä sinulta.
[/quote]
No sanopa muuta. Mä vain olen aina liian kiltti. Ja silloin alkuaikoina, kun mies tuli meille, niin en mä vain kehdannut jättää sitä hänelle vielä vieraiden vanhempieni kanssa istumaan ja itse lähteä johonkin. Siitä se "alamäki" sitten alkoi.
ap.
Kunhan töihin pääset? Miksi et ole jo, kun lapsikin on 4 vuotta? Vituttaa tollaset valittajat ja itsesäälissä kieriskelevät ihmiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan ap:n tarinan tosi hyvin, itsellänikin yksin viihtyvä mies ja olen lähtenyt aikoinaan mukaan tähän kotona tupertamiseen. Mies ei tahtonut kyläillä pyynnöstäkään. Asun myös ihan vieraalla paikkakunnalla, muutin hänen kotikaupunkiinsa. Olen kymmenen vuoden ajan yrittänyt tutustua kaupungin hmisiin, mutta mihinkään "piireihin" ei pikkukaupungissa pääse, kun ystävyyden ovat kestäneet pikkukoululaisesta aikuisikään. Olen tosi väsynyt enää edes yrittämään, alan alistua ja tyytyä itseni viihdyttämiseen. Pidän yksin sauaniltani, kuuntelen radioa ja lakkailen kynsiä viinilasi kourassa. Ystäviä on mahdotonta löytää enää kolme-nelikymppisenä.
Ei mullakaan ole enää kavereita. Tällä hetkellä vietän päivät ympyröissä, joissa ei ole juuri ihmiskontakteja. Pari vuotta sitten oli kaksi läheistä kaveria. Nyt toinen on asunut viimeisen vuoden toisella paikkakunnalla ja toisen kanssa ystävyys loppui vuoden alussa kokonaan, kun en enää jaksanut olla kuuntelijana. On mulla vanhoja ystäviä, joita näen harvoin ja joista tiedän, että aina ystäviä olemme. Mutta se ei auta siihen, että viikolla ei ole ihmisiä, joiden kanssa mennä kahville tai kertoa arjestaan.
En todella koe, että oma tilanteeni johtuisi huonoista valinnoistani, enemmin usean asian summa. Toki voi aina pohdiskella, olenko hyvä ystävä. Ja huomaan, että tää ystävättömyys tekee musta paljon jyrkemmän, on paljon helpompi suvaita ihmisiä, kun on kokee olevansa tykätty. En tiedä, kaipaanko sitten edes tosi läheisiä ystäviä, varsinkin tuosta kuuntelijana olosta on vain jäänyt ikävä maku, oletus, että kun koetaan ystävyyssuhde läheisemmäksi niin hyväksikäytetään toista vain kuuntelijana. :(
[quote author="Vierailija" time="27.05.2014 klo 10:56"]
Kunhan töihin pääset? Miksi et ole jo, kun lapsikin on 4 vuotta? Vituttaa tollaset valittajat ja itsesäälissä kieriskelevät ihmiset.
[/quote]
Mulla on ollut oma yritys muutaman vuoden, jota olen tehnyt kotona. Nyt olen lopettanut sen enkä ole vielä töihin päässyt. Ehkä joutuu opiskelemaan jotain uutta ensin...
ap.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2014 klo 10:55"]
[quote author="Vierailija" time="27.05.2014 klo 10:52"]
Eli ihan omilla valinnoillasi olet karkottanut kaverit. Aivan käsittämätöntä käyttäytymistä sinulta.
[/quote]
No sanopa muuta. Mä vain olen aina liian kiltti. Ja silloin alkuaikoina, kun mies tuli meille, niin en mä vain kehdannut jättää sitä hänelle vielä vieraiden vanhempieni kanssa istumaan ja itse lähteä johonkin. Siitä se "alamäki" sitten alkoi.
ap.
[/quote]
No, en tahdo liikaa moittia. Ymmärrät itsekin tilanteesi. Voit kuitenkin itse parantaa omaa tilannettasi, ja ystävyyssuhteita on mahdollista solmia myöhemmälläkin iällä. Äitini kolme parasta ystävää ovat kaikki tulleet kurssilta, jolle hän osallistui likemmäs kuusikymppisenä.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2014 klo 11:01"]
Tunnistan ap:n tarinan tosi hyvin, itsellänikin yksin viihtyvä mies ja olen lähtenyt aikoinaan mukaan tähän kotona tupertamiseen. Mies ei tahtonut kyläillä pyynnöstäkään. Asun myös ihan vieraalla paikkakunnalla, muutin hänen kotikaupunkiinsa. Olen kymmenen vuoden ajan yrittänyt tutustua kaupungin hmisiin, mutta mihinkään "piireihin" ei pikkukaupungissa pääse, kun ystävyyden ovat kestäneet pikkukoululaisesta aikuisikään. Olen tosi väsynyt enää edes yrittämään, alan alistua ja tyytyä itseni viihdyttämiseen. Pidän yksin sauaniltani, kuuntelen radioa ja lakkailen kynsiä viinilasi kourassa. Ystäviä on mahdotonta löytää enää kolme-nelikymppisenä.
[/quote]
Nyt mua alkaa jo itkettää, kun niin tutulta kuulostaa. :(
ap.
Elämää on vielä edessä teillä kaverittomuutta potevilla paljon. Ei kannata alistua tilanteeseen. Aina on toivoa. Ap:ta kannusta opiskeluun tai työpaikan hakemiseen, sieltä usein löytyy ajan myötä ihmissuhteita.
Iitse tunnistan tilanteen sikäli, että minäkin sopeuduin liikaa mieheni sosiaaliseen vetäytymiseen. Se oli itseäni kohtaan väärin. Toista ei voi muuttaa, mutta omaa käytöstään voi yrittää muuttaa. En ole enää kysellytkään mieheltäni, kun olen työn kautta saatujen ystävien kanssa pitänyt yhteyttä.
Mites muuten naapurit? Voisiko sieltä saada kahvitteluseuraa?
Mulla melkein sama tilanne. Kavereita on, mutta ei oikein kunnon ystäviä jota vois noin vaan ilman srn suurempia suunnitteluja pyytää kahville tai lenkille.. :(