Vaimon outo tippi
Raskaana oleva vaimoni on myyjänä miesten vaateliikkeessä. Hänellä on ollut raskauden aikana suuria virtsanpidätysvaikeuksia, ja töissä oli käynyt kerran niin, että asiakkaalle pukua valitessa oli tullut pissat housuun. Vaimolla oli itsellä vaaleat housut jalassa, joten vahinkoa ei voinut olla huomaamatta. Vaimoni ei sanojensa mukaan oikein tiennyt miten toimia, joten hän hoiti tehtävän loppuun kuin mitään ei olisi tapahtunut. Miesasiakas oli sitten antanut vaimolleni 50 euroa tippiä ja kehunut häntä söpöksi ja hyväksi työssään. Onko minulla oikeus olla vihainen tästä?
Kommentit (24)
Sulla ei ole oikeutta olla vihainen toisen ihmisen asioista. Ole vihainen itselles ja hyppää jorpakkoon.
Kaikesta sitä ihmiset JAKSAA häiriintymällä häiriintyä. Mitä vahinkoa nyt on parisuhteellenne tapahtunut? Ihan sama, oliko tipin antaja empaattinen tai perverssi - so what?
Ja tiedoksi sinulle ap: aika todennäköisesti vaimosi arvostaa sinua tämän sekoamisesi takia vähemmän kuin aiemmin. Sitäkö haluat?
Rauhoittukaa, parisuhdehirviöt.
No mitä vaimosi olisi sitten pitänyt tehdä, juosta itkien takahuoneeseen? Nyt hän hoiti työnsä kunnolla niin kuin pitääkin. Mies varmaan oli varakkaampi ja antoi topin myötätunnosta tai sitten piti näkemästään ja sai silmäniloa. Väliäkös tuolla, ei ole sinulta pois.
Toivottavasti vaimosi käyttää nuo rahat itseensä, eikä mustasukkaisen miehensä lepyttelyyn
Kerrotko vielä, missä liikkeessä vaimosi on töissä? Pitäisi itsekin lähteä pukuostoksille ja joulubonuksesta riittää tippeihinkin jos myyjälle sattuu suloinen vahinko
Olisit ylpeä naisestasi, kun tekee töitä selkeästi vaikeasta raskaudesta huolimatta. Mulla oli itselläni virtsankarkailua raskauden aikana, eikä ollut kivaa. Housuvaippa jalassa tein asiakaspalvelutyötä kun ei ollut vaihtoehtoja
Eli olet vihainen vaimollesi siitä, että hän on raskauden takia pussannut housuunsa? Voi luoja näitä ihmisiä.
Vähän ehkä kyseenalaista antaa tuossa tilanteessa tippiä, mutta ehkä mies halusi vain lohduttaa noloon tilanteeseen joutunutta myyjää. Oli miten oli, eihän tuossa mitään väärää ole kukaan tehnyt
En minä näe tuossa mitään syytä mustasukkaisuuteen. Itseasiassa, jos vahinkoa ei olisi tapahtunut ja asiakas olisi kehunut söpöksi ja hyväksi myyjäksi ja antanut 50 e, niin ehkä olisi ollut enemmän iskuyritystä ilmassa. Tuossa taas luultavasti asiakas halusi vain kiittää vaimoasi, että hoiti tilanteen ammattimaisesti ja pitää huolen, että nolosta tilanteesta jäi hyvä mieli molemmille.
Luulen, että vaimosi märissä housuissa oli kuuma näky asiakkaan mielestä. Ihan suht yleistä että miehet innostuu tuollaisesta
Juota vaimollesi ennen töitä vissyä ja kahvia niin lähtee perheen tulot nousuun. Jos ei tipit kiinnosta, niin suosittelen vaippoja
Kaksi kertaa elämäni aikana olen nähnyt aikuisen naisen pissat housuissa, on kyllä sykähdyttävä näky. Ainoa vääryys tuossa oli liian pieni tippi.
Kyllä noilla taksoilla voisin itsekin kastella housut töissä, kun päiväpalkka lähes tuplaantuisi
Sano vaimollesi että kun turskauttaa kurapaskat housuun niin saa tonnin tippiä heti.
T: asiakas
Ai kauhee, mä jäisin varmaan vaan siihen lätäkköön itkemään jos kävis noin :D
Siis miten tosta voi suuttua? Raskaus aiheuttaa vaikka mitä, onneksi oli herrasmies asiakkaana. Häpeä aloittajalle
Laita vaimollesi vaipat töihin niin loppuu tuollaiset tipit