John Cleese (Monty Pyton) kysyttäessä Rowlingin ihmisvihasta ja ajatusrikoksista: itsen olen blt (Black Lesbian on transition)
https://www.episodi.fi/uutiset/john-cleesea-syytetaan-transfobiasta-en-…
Monty Python -legenda John Cleese on jälleen joutunut kohun keskelle. Variety kertoo, että Cleese asettui kannattamaan kirjailija J.K. Rowlingia, kun fani kysyi hänen mielipidettään Rowlingin väitettyä transfobiaa koskien.
ADVERTISING
”Pelkäänpä, että en ole niin kiinnostunut transväestä”, Cleese kirjoitti. ”Toivon vain, että he ovat onnellisia ja että muut kohtelevat heitä hyvin. Tällä hetkellä olen keskittyneempi uhkaa demokratiaa vastaan Yhdysvalloissa, korruptioon Isossa-Britanniassa, kauhistuttavaan brittimediaan, poliisiväkivaltaan…”
Kommentti suututti monet. Eräs kommentoija kysyi, miksei Cleese voi antaa ihmisten olla mitä haluavat. ”Syvällä sisimmässäni haluan olla kambodžalainen naispoliisi. Onko se sallittua, vai olenko epärealistinen?” Cleese sanoi heittäen lisää vettä myllyyn.
Vuosia aiemmin toinen Python-tähti Terry Gilliam reagoi kohuun, jossa BBC:n komediavastaava sanoi, että enää kuusi valkoista miestä ei voi tehdä komediasarjaa diversiteetin nimissä. ”En tahdo enää olla valkoinen mies, en tahdo olla syytettynä kaikesta maailman vääryydestä. Kerron maailmalle olevani nyt musta lesbo. Nimeni on Loretta ja olen BLT, Black Lesbian in Transition (musta lesbo siirtymävaiheessa)”, Gilliam kertoi
Ihana että alkaa tuo hulluus hiipua ja palataan normaaliin.
Kommentit (15)
kaikki saa osansa nykyajan hulluudesta. Ei ihme että KYRSIII. Hullut tekee hulluksi.
"Pelkäänpä, että en ole niin kiinnostunut transväestä. Toivon vain, että he ovat onnellisia ja että muut kohtelevat heitä hyvin."
- Eräs kommentoija kysyi, miksei Cleese voi antaa ihmisten olla mitä haluavat.
Miten Cleese ei anna ihmisten olla, mitä haluavat??
Oletteko huomanneet, että nämä ongelmat esiintyvät vain valkoisen kristillisen kulttuurin alueilla.....
Taidan kääntyä islamiin, siellä ei tunnu olevaan mitään haasteita näiden kanssa. Kaikilla on oma paikkansa.
Vierailija kirjoitti:
"Pelkäänpä, että en ole niin kiinnostunut transväestä. Toivon vain, että he ovat onnellisia ja että muut kohtelevat heitä hyvin."
- Eräs kommentoija kysyi, miksei Cleese voi antaa ihmisten olla mitä haluavat.Miten Cleese ei anna ihmisten olla, mitä haluavat??
Transhulluille se ei oikeasti riitä että heidän annetaan olla mitä haluavat. Muiden on aktiivisesti ja kovaan ääneen ilmaistava se että antavat transhullujen olla mitä haluavat. Muutoin heidän ei anneta olla mitä haluavat.

Loukkaavaa tuo että kehtasikin sanoa ettei ole kiinnostunut, koko ongelman ydin paljastui tuossa kommentissa. Jos ei ole kiinnostunut=ei ole olemassa.
Olen aina tiennyt, että Cleese on fiksu ja muutenkin mukava.
Transihmiset taas jostain syystä haluaisivat nyt olla kaiken keskipisteenä. Sorry, mutta suurinta osaa ihmisistä teidän ongelmanne eivät kiinnosta, mutta se ei tarkoita vihamielisyyttä. Ne vaan eivät kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Pelkäänpä, että en ole niin kiinnostunut transväestä. Toivon vain, että he ovat onnellisia ja että muut kohtelevat heitä hyvin."
- Eräs kommentoija kysyi, miksei Cleese voi antaa ihmisten olla mitä haluavat.Miten Cleese ei anna ihmisten olla, mitä haluavat??
Transhulluille se ei oikeasti riitä että heidän annetaan olla mitä haluavat. Muiden on aktiivisesti ja kovaan ääneen ilmaistava se että antavat transhullujen olla mitä haluavat. Muutoin heidän ei anneta olla mitä haluavat.
Huomionhakuisia narsistejahan ne ovat.
Politiikassa homoja lesboja transväkeä, sateenkaarikansaa yms. Sekä Kaikkea siltä väliltä yleisesti suositaan ; koska mahdolliset ÄÄNESTÄJÄT kelpaavat ahneimmille.
Taitavimmat puolueet ovat ” vähän kaikkien kavereita” ja liberaaleja, jotka siirtävät vastuut muille.
Toki, että kansa on niin tyhmää, että luulevat valintansa olevan sen ainoan oikean...
Mikäli vaalit/edustajat valittaisiin ilman kuvaa nimettöminä; vain kirjoituksiensa perusteella, olisi maailma täysin erilainen...
Menepä tekemään vaalikonekysely ja hämmästy tulostasi
ENNAKKOLUULO. on suurin valintaperuste vaaleissa jne.
Nykyään on muotia olla poikkeava, ja luullaan että kaikki mikä on kiellettyä,on sallittua.
Ongelma vain on yhteiskunnan rappeutuminen, ja lopulta sen tuhoutuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Pelkäänpä, että en ole niin kiinnostunut transväestä. Toivon vain, että he ovat onnellisia ja että muut kohtelevat heitä hyvin."
- Eräs kommentoija kysyi, miksei Cleese voi antaa ihmisten olla mitä haluavat.Miten Cleese ei anna ihmisten olla, mitä haluavat??
Loukkaavaa tuo että kehtasikin sanoa ettei ole kiinnostunut, koko ongelman ydin paljastui tuossa kommentissa. Jos ei ole kiinnostunut=ei ole olemassa.
Tais jäädä kommentti ymmärtämättä.