Mitä mieltä olette nimistä esim. Matintytär,Pekantytär jne???

En tykkää. Teennäisiä, vaikka onkin vanhoja.

Mv?????

Kamalia. Exän toinen nimi oli tyyliä Pekanpoika. 5v elin uskossa, että toinen nimi on Pekka, mutta satuin näkemään passin hiukan ennen eroa ja siitä näkyi oikea toinen nimi. Häpesi hurjasti toista nimeään

Minulla on tuollainen toinen nimi. Lapsena ja nuorena en tykännyt ja jopa häpesin sitä, mutta vanhemmiten aloin tykkäämään siitä. Etenkin kun isäni on kuollut niin toinen nimi on itselleni nyt entistäkin suuremmassa arvossa.

Tai entä esim. Janika Paulantytär tai Jenni Raijantytär? Nää siis esimerkkejä :)

Mä tykkäisin jos ois toisena nimenäni, olen siitä haaveillutkin. Kuulostavat kyllä islanniksi, norjaksi ja ruotsiksi paljon hienommilta :D

No ehkä vähän huumorimielessä aina mietin, että mitä tuossa koitetaan vakuutella, koittaako äiti vakuuttaa isälle että tämä tosiaan on isä ;) Ja miksi nuo tosiaan on aina isän mukaan kun sukunimikin luultavasti on jo isältä? 

[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 16:05"]

Mv?????

[/quote]            Mikä???

Ihan hirveitä.

[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 16:06"]No ehkä vähän huumorimielessä aina mietin, että mitä tuossa koitetaan vakuutella, koittaako äiti vakuuttaa isälle että tämä tosiaan on isä ;) Ja miksi nuo tosiaan on aina isän mukaan kun sukunimikin luultavasti on jo isältä? 

[/quote]

Meillä on kaikilla lapsilla nimenomaan äidin sukunimi ja minulle esikoisena valittiin toiseksi nimeksi sitten isältäkin jotain.

T. 5

Itse olen juuriajatellut jotain tyyliin Matinpoika antaa meijän esikoiselle toiseksi nimeksi:) minusta nätti... Tosin esim joku Harinpoika ei niin hieno tai joku Milonpoika... vähän vanhahtavampi jos nimi niin sitte passaa paremmin :) mun mielipide...

Ehkä se luo selkeyttä varsinkin jos ajattelee, että nykyään perheen lapset eivät ole kaikki saman miehen tyttäriä tai poikia. Siis tuo tapa, että isän voi tunnistaa lapsen nimestä, useinhan uusperheissä äiti on kaikille sama, ei tietysti aina. Eli selkeintä varmaan olisi muoto: Elli Ollinjamaijantytär.

Patronyymi ja matronyymi, tuo jälkimmäinen lienee hävettävämpi, ehkä tulee avioton lapsi mieleen.

Minä ja siskoni olemme molemmat tyyliä "se-ja-se faijantytär". Olen harkinnut, että kenties jos lapsia joskus hankin, jatkan perinnettä omalla nimelläni. 

Isän tai äidin nimestä muodostetusta poika- tai tytär-loppuisesta nimestä on säädetty vain, että se voidaan antaa toiseksi tai kolmanneksi nimeksi (Nimilaki 32 b §). Ennen vuonna 1991 voimaan tullutta uutta etunimilakia sallittuja olivat vain isän nimestä muodostetut nimet.

Patronyymejä, isännimiä esiintyy jo keskiaikaisissa lähteissä. Myöhempien vuosisatojen kirkonkirjoihin niitä on toisinaan merkitty, toisinaan ei. Myös matronyymejä, äidinnimiä, esiintyy kirkonkirjoissa jonkin verran. Isännimet ovat olleet talonnimen tai muun asuinpaikan nimen, ammattinimityksen tai nimetyn ominaisuuksista kertovan liikanimen ohella sukunimiksi vakiintuneiden lisänimien perustana. Niitä on käytetty sukunimenomaisesti siinä vaiheessa kun kaikilla ei vielä ollut "virallista" sukunimeä. Länsi-Suomessa tavallisen kansan keskuudessa sukunimien käyttöönotto alkoi oikeastaan vasta 1800-luvun loppupuolella.

1800-luvun viimeisen neljänneksen aikana suomalaiset vanhempainnimet yleistyivät nopeasti. Jo 1800-luvun alkupuolella jotkut virkamiehet olivat alkaneet käyttää patronyymejä perinnöllisinä sukuniminä. Vuosisadan lopulla tapa levisi nopeasti sekä suomalaisen että ruotsalaisen maaseutuväen keskuuteen. Näin syntyivät monet yleiset son-loppuiset sukunimemme - sukunimiksi kelpuutettiin yleensä vain ruotsalaisia patronyymejä. Ajan lehtikirjoituksista tosin ilmenee, että suomalaisiakin patronyymejä sanottiin joskus sukunimiksi. Vuoden 1920 sukunimilain vaatiessa sukunimeä kaikille kansalaisille niitä on otettu virallisiksi sukunimiksi muutama kymmen.

http://www.kirjastot.fi/fi-FI/kysy/arkistohaku/kysymyksen-katselu/?Id=892c3e85-3fa4-43e8-b526-cf9b97fdb22b

Että ei se ekaksi kävisikään.

Hyviä nimiä. Terveisin Jannentytär.

Skandinaaveilta apinoitu teennäinen tapa, ei kuulu suomalaiseen perinteeseen. Suomalaiset ovat aina olleet jotenkin vähemmän patriarkaalisia kuin monet muut kulttuurit. Neutraali hän-sana on tästä esimerkkinä, indoeurooppalaisissa kielissä on usein he/she, er/sie ja aina se miespuolinen on se oletus, se "oikea" ja naispuolinen on "se toinen, vähempiarvoinen".

Sukunimissä tasa-arvo näkyi niin, että suomalaiset naiset ovat aikoinaan myös pitäneet sukunimensä, vasta 1800-luvulla Suomeen pesiytyi tapa ottaa miehen nimi naimisiinmentäessä ja siten häivyttää naisen persoonaa lasten ja perheen hyväksi - miehen ei sitä tarvinnut tehdä.

Suomalaisilla on kyllä hieno historia ja tunnetusti erityisasema myös geenikartalla. Hämmästyttävän harva suomalainen tuntuu olevan tietoinen näistä jutuista - yleisempää on kuulla, kuinka junttia kaikki suomalaisuuteen liittyvä on ja miten hiaanoo kaikki on muualla.

Hyviä jos on ollut epäselvyyttä...

Esikoiselle, joka sattuisi olemaan poika, vielä ymmärtäisin isän nimestä johdetun toisen tai kolmannen nimen, siis tyyliin Matinpoika. Seuraaville lapsille ei eikä tyttärille ollenkaan. Eikä varsinkaan mitään Maijanpoikaa.

Omalle lapselleni en laittaisi ikinä.

Mullekin joskus koulussa ilkuttiin jos joku sattui todistuksesta bongaamaan kolmannen nimeni, mutta ikinä en ole sitä hävennyt :) aikuisiälläkin olen saanut siitä kommentteja, portsareilta, virkailijoilta yms. Mut yleensä ihastelevaan sävyyn. Olen Ristontytär ja esim pankkikortissa lukee sukunimi nimi nimi ristonty, mikä on aika huvittavaa :D

Meillä se on sukuperinne joka on jatkunut jo kauan, eli periytyy aina esikoiselle. Isälläni on tällainen nimi, samoin isäni isällä ja niin edelleen. Isäni veljellä tai mun siskolla ei ole kolmatta nimeä. Luultavasti tulen jatkamaan tätä perinnettä.