Minua HÄVETTÄÄ ettemme tule anopin kanssa toimeen
Olen aivan normaali ihminen, en mikään hännystelijä tai hyväksynnän kerjääjä. Erimielisyyksiä on esimerkiksi politiikassa tai uskonnossa, mutta aina olen keskustellut asioista asiallisesti, henkilöön menemättä. Minulla on nk. rakkaita vihollisia jonka kanssa ajaudumme aina väittelyyn, kuitenkin toisiamme kunnioittaen. Joskus olen etääntynyt tietyistä ihmisistä rauhan nimissä koska kemiat ei vain kohtaa. Olen pitkäaikaisten eksieni kanssa ystävällisissä väleissä.
Mutta anoppi! Minua hävettää, että anoppi puhuu minusta pahaa pojalleen eli miehelleni. Todella noloa, etten ole tervetullut perheensä kesken vietettävään äitienpäivään (muut miniät ovat). Tuntuu niin lapselliselta tällainen vihanpito, mitä anoppi minua kohtaan harjoittaa. Toivoisin, että voisimme olla sivistyneesti samoissa perhe/sukujuhlissa ilman, että tarvitsee välttämättä yrittää väkisin ystävyyttä, mutta kuitenkaan vihaamatta. On siis käynyt ilmi, etten ole tehnyt erityisesti mitään, hän vain ei pidä persoonastani. Muun perheen kanssa tulen toimeen todella hyvin.
Tämä hänen kampanjointinsa minua kohtaan on niin tyhmää ja lapsellista. Erityisesti tänään, kun olisin voinut vaikka kakun hänelle leipoa (tiedän, ei ole äitini mutta hänellä ei ole tyttäriä tai leipovia poikia) niin ei. Harmittaa, että taidan olla loppuelämäkseni tuomittu kiusaantumaan sukujuhlissa tai jäämään niiden ulkopuolelle.
Kommentit (18)
Mitä hyötyä sinulle on siitä, että häpeät, huolehdit ja ahdistut muiden asioista? Anna miehesi hoitaa itse oma äitisuhteensa ja anna anoppisi olla pitämättä sinusta. Muiden tunteita ei voi hallita ja yrittäminenkin on aika kuormittavaa. -8
[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 17:12"]
Mitä hyötyä sinulle on siitä, että häpeät, huolehdit ja ahdistut muiden asioista? Anna miehesi hoitaa itse oma äitisuhteensa ja anna anoppisi olla pitämättä sinusta. Muiden tunteita ei voi hallita ja yrittäminenkin on aika kuormittavaa. -8
[/quote]
Tämä asia painaakin minua lähinnä silloin, kun joudun jämään perheen/suvun yhteisistä juhlista ja muista tapahtumista pois. Se ei tunnu hyvältä eikä ole yhdentekevää. Ja se on noloa ettei oteta mukaan, niinkuin peruskoulussa.
Minulle perhe on tärkeä, ketään ei jätetä ja kaikki hyväksytään sellaisena kuin on.
ap
Siis sun miehelle on ok että hänet kutsutaan mutta sua ei? Entäs lapset, jos teillä on tai joskus tulee, kutsutaanko ne? Mielestäni anoppis käytös on moukkamaista jos koko perhe ei ole tervetullut!
[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 17:24"]
Siis sun miehelle on ok että hänet kutsutaan mutta sua ei? Entäs lapset, jos teillä on tai joskus tulee, kutsutaanko ne? Mielestäni anoppis käytös on moukkamaista jos koko perhe ei ole tervetullut!
[/quote]
Kiitos. Se on juurikin näin, että koko perhe on kutsuttu paitsi minä. Mieheni meni minun patistamanani, itse jäin itkemään kotiin. Anoppini ei tiedä minun odottavan poikansa esikoista enkä tiedä vielä miten tämän asian hoidan.
ap
Miehesi saisi kyllä asettua puolellesi ja pistää äidilleen jauhot suuhun.
[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 14:25"]
Miehesi saisi kyllä asettua puolellesi ja pistää äidilleen jauhot suuhun.
[/quote]
Hän onkin asettunut ja puhutellut äitiään. En kuitenkaan tahdo mieheni rikkovan välejä äitiinsä ja patistan käymään joskus kylässä jne. Jokatapauksessa äidin ja pojan välit ovat kärsineet.
ap
Voi,nämä taitaa olla ikuisuuskahnauksia. Itse taas tulen anopin ja apen kanssa toimeen hyvin kun olen kunnollinen ihminen, vakityö jne mutta inhoavat omaa poikaansa kaikin tavoin, on työtön ja ei norminmukainen. Raskas tällainenkin tilanne. Joskus tuntuu että murhamiestäkin äiti rakastas enemmän kuin anoppu poikaansa! Poika kuitenkin yliopistosta valmistunut eikä kriminaali. Hoitaa ja rakastaa lastaan. Kunnioitus puuttuu kokonaan omaa lastaan kohtaan. Sitä on hirveä seurata vierestä.
[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 14:36"]Voi,nämä taitaa olla ikuisuuskahnauksia. Itse taas tulen anopin ja apen kanssa toimeen hyvin kun olen kunnollinen ihminen, vakityö jne mutta inhoavat omaa poikaansa kaikin tavoin, on työtön ja ei norminmukainen. Raskas tällainenkin tilanne. Joskus tuntuu että murhamiestäkin äiti rakastas enemmän kuin anoppu poikaansa! Poika kuitenkin yliopistosta valmistunut eikä kriminaali. Hoitaa ja rakastaa lastaan. Kunnioitus puuttuu kokonaan omaa lastaan kohtaan. Sitä on hirveä seurata vierestä.
[/quote] Tarkoitin että anoppi ei kunnioita eikä arvosta poikansa koulutusta paskan vertaa. Pitäis olla tavan duunari vissiin. Työläisvanhemmat.
[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 14:37"]

Kamalaa!
Millä tavoin osoitat tukesi miehellesi koskien appivanhempia? Miten mies suhtautuu sinun ja appivanhempiesi väleihin?
ap
[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 14:40"][quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 14:37"]
[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 14:36"]Voi,nämä taitaa olla ikuisuuskahnauksia. Itse taas tulen anopin ja apen kanssa toimeen hyvin kun olen kunnollinen ihminen, vakityö jne mutta inhoavat omaa poikaansa kaikin tavoin, on työtön ja ei norminmukainen. Raskas tällainenkin tilanne. Joskus tuntuu että murhamiestäkin äiti rakastas enemmän kuin anoppu poikaansa! Poika kuitenkin yliopistosta valmistunut eikä kriminaali. Hoitaa ja rakastaa lastaan. Kunnioitus puuttuu kokonaan omaa lastaan kohtaan. Sitä on hirveä seurata vierestä.
[/quote] Tarkoitin että anoppi ei kunnioita eikä arvosta poikansa koulutusta paskan vertaa. Pitäis olla tavan duunari vissiin. Työläisvanhemmat.
[/quote]
Kamalaa!
Millä tavoin osoitat tukesi miehellesi koskien appivanhempia? Miten mies suhtautuu sinun ja appivanhempiesi väleihin?
ap
[/quote]En lähde mukaan jos anoppi haukkuu poikaansa minulle kahdenkesken. Kehun häntä jos vain on aihetta. Anopilla on joskus niin vittumainen ja kylmä katse...sen sisko on samanlainen kalsis mutta tykkään enemmän hänestä. On koulutetumpi ja fiksumpi ihminen.
Miksi SINUA hävettää anoppisi epäkohteliaisuus? Hänen häpeänsähän se on. Kenestäkään ei ole pakko tykätä, mutta asiallisesti pitäiai pyatyä olemaan. Sinä et voi asialle mitään, mutta miehesi pitäisi kyllä lakata vässyköimästä. On päivänselvää, että joa oma äitini kohtelisi vaimoani huonosti, hän saisi yhden varoituksen, ja sitten katkaisisin välit siihen paikkaan.
Ap, minulla on sama tilanne oman anoppini kanssa. Antaisin neuvoksi, että älä häpeä toisen puolesta- kulutat vaan turhaan energiaasi, saat ikäviä ajatuksia ja kyllä fiksut ihmiset näkevät, mikä tilanne oikeasti on, jos siihen edes on tarvetta...
[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 15:07"]
Miksi SINUA hävettää anoppisi epäkohteliaisuus? Hänen häpeänsähän se on. Kenestäkään ei ole pakko tykätä, mutta asiallisesti pitäiai pyatyä olemaan. Sinä et voi asialle mitään, mutta miehesi pitäisi kyllä lakata vässyköimästä. On päivänselvää, että joa oma äitini kohtelisi vaimoani huonosti, hän saisi yhden varoituksen, ja sitten katkaisisin välit siihen paikkaan.
[/quote]
Sydämeni särkyisi jos miehelläni menisi välit äitiinsä lopullisesti. Mieheni on hyvin tuohtunut ja kirkkaasti puolellani, mutta toppuuttelen häntä, pärjään kyllä itsekin.
Siinä mielessä hävettää, että anopin käytös implikoi minua tuntemattomalle, että olen jotenkin ansainnut halveksunnan.
[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 15:16"]
Ap, minulla on sama tilanne oman anoppini kanssa. Antaisin neuvoksi, että älä häpeä toisen puolesta- kulutat vaan turhaan energiaasi, saat ikäviä ajatuksia ja kyllä fiksut ihmiset näkevät, mikä tilanne oikeasti on, jos siihen edes on tarvetta...
[/quote]
Kiitos :)
ap
(myös viesti nro10 on ap)
Mulla ei ole anoppia laisinkaan,no ei mulla kyllä ole puolisotakaan,eli ei sen puoleen.
Ap, otat selvästi liikaa vastuuta muiden tunteista, sekä anoppisi että miehesi. -8
[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 15:24"]

Anoppi on vanha ja yksinäinen, onneton nainen, mieheni mahtava tyyppi joka ei ole ansainnut mitään niin kamalaa kuin välirikon äitinsä kanssa.. Ehkä suojelen heitä liikaa, mutta uskon sen antavan enemmän kuin ottavan.
ap
[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 15:40"]
[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 15:24"]
Ap, otat selvästi liikaa vastuuta muiden tunteista, sekä anoppisi että miehesi. -8
[/quote]
Anoppi on vanha ja yksinäinen, onneton nainen, mieheni mahtava tyyppi joka ei ole ansainnut mitään niin kamalaa kuin välirikon äitinsä kanssa.. Ehkä suojelen heitä liikaa, mutta uskon sen antavan enemmän kuin ottavan.
ap
[/quote]
Sen vielä kysyn, että mitä hyötyä minule siitä olisi, jos mieheni katkaisisi välit äitiinsä?
ap