Miksi lähes kaikki ikisinkut tulevat ydinperheistä?

Ikisinkku on varmaan sellainen, joka ei aio koskaan pariutua. Nuoremmat aikuiset voivat hyvinkin katsastaa tarjontaa ja pariutua vielä, joten varsinaiset ikisinkut ovat niitä, jotka ovat jo jotain 50-vuotiaita. He ovat syntyneet 60-luvulla, jolloin ei todellakaan otettu avioeroja siihen malliin kuin nykyään.

Itsellani ei ollut ydinperhetta, vanhemmat erosivat mun ollessa tosi nuori, olivat todella huonoissa valeissa, koko lapsuuden ajan perheemme oli ihan hajalla.

Heti taysi-ikaiseksi tultuani halusin seurustella tosi vakavasti, loysinkin hyvan puolison ja mulle oli tarkeeta etta menisimme pian naimisiin ja saisin sellaista turvallisuuden tunnetta. No tuosta on jo yli kymmenen vuotta kun alttarille astuimme ja edelleen olemme onnellisesti yhdessa, mutta olisi voinut kayda huonostikin. Heti naimisiinmentyamme halusin vauvaa ihan jarjettomasti, mieheni sanoi, etta ei meilla mikaan kiire ole kun ollaan vasta 20-vuotiaita etta opiskellaan nyt ekaks naa opinnot pois ja sitten voidaan yrittaa ja edelleen ollaan viela alle 25-vuotiata silloinkin et ei mitaan hoppuu, mina vaan koin turvattomuutta ilman vauva-aikeita. Onneksi mieheni ymmarsi mista oli kyse ja pakottikin mut psykologille ja siella sain kaytya lapi tunteitani ja ymmarsin itsekin, etta vauvahaaveet juontaa juurensa siita etta haluan itse kokea ydinperheen onnen kun en sita itse saanut. Tajusin, etta kaikin puolin olisi jarkevampaa olla vakaasti vain avioliittossa ja opiskella ja kasvaa aikuiseksi ja sitten ajatella vauvoja ja 25-vuotiaana tulinkin aidiksi ekaa kertaa. Olen iki-onnellinen, etta mulla oli sen verran ymmartavainen mies, etta pakotti puhumaan lapsuudentraumoista ammattilaiselle. Ennen kuvitttelin, etta kylla kaikki sitten korjaantuu kunhan vaan meilla on lapsia ja silla mentaliteetilla kun lahdetaan perhette tekemaan niin ei menna kuin ojasta allikkoon.

Et voin sanoa, etta mulle se vakiintuminen ja perheenperustaminen tuli tosi vahvasti lapsuuden hajonneesta perheesta. Olisin ma varmasti halunnut naimisiin ja lapsia vaikka olisin onnellisesta perheestakin, mutta en varmaan ihan niin nuorena ja niin voimakkaasti olisi jaksanut asiaa ajaa eteenpain silloin

Tässä vielä yksi "ydinperheestä" tullut ikisinkku. Meillä pysyi vanhemmat tai ainakin äiti liitossa vain tavan vuoksi. Ovat edelleenkin yhdessä, mutta todellakaan mitään kultahäitä tai vastaavia ei ole ikinä juhlistettu. Ne ovat niin epäsopiva pari toisilleen kuin olla voi. Hartain toiveeni oli jo lapsena, että olisivat eronneet, mutta eivät sitten kai voineet, kun ei mitään "oikeita" ongelmia ollut. Mitä nyt vain molemminpuoleista kunnioituksen ja rakkauden puutetta.

Pahin painajaiseni on joutua samanlaiseen jamaan. Tiedän tulleeni luonteeltani paljon äitiini, joten en vain voi ottaa sitä riskiä, että jäisin tällaiseen helvettiin ja toivoisin lasteni kuullen harva se päivä, että olisin jäänyt yksin. Nyt onkin outoa, kun äiti innokkaasti kyselee miesnäkymistä. Eikö se tosiaankaan tajua, millaisen mallin me kotoa saimme ja yhäkin saamme?

Ap:lla tuntuu olevan oletuksena, että ikisinkkuus on jotain epätoivottavaa ja ko. henkilöt ovat luusereita, heh. No kuinka vain.

Itse olen vanhapiika ja olen sitä täysin vapaaehtoisesti. Juu ja tulen ydinperheestä. Vanhempani eivät saaneet erottua, vaan tappelivat niin henkisesti kuin fyysisestikin alttarilta hautaan. Sitä iiiihanaa perhe-elämää kun seurasi, niin yksi asia ainakin kristallisoitui: ei ikinä naimisiin. Ja kun en ole koskaan lapsia halunnut, niin päätös on ollut helppo pitää. 

Seksistä ei ole ollut puutetta, päinvastoin. Olen myös kokenut muutaman pitkän parisuhteen ja olen kyllä näiden miesten kanssa edelleen ystäviä. Ei ole koskaan pelottanut olla yksin, enkä kaipaa ketään arkeeni. Olen yrittänyt asuakin miehen kanssa, mutta jo parin viikon jälkeen kyllästyin totaalisesti. Ei minusta ole passaamaan ja tekemään jatkuvia kompromisseja, kun on tottunut itselliseen ja itsekkääseen elämään, eikä yhdessäasumisessa ollut mitään sellaista hyötypuolta, joka olisi pistänyt yrittämään.

Eronneiden lapset ainakin eroaa tilastojen mukaan helpommin, tästä on tutkimuksia. Ilmeisesti heillä on paineta mennä naimisiin, jotta pääsevät eroamaan.

En ole niin hyvin perillä puolituttujeni perhesuhteista että voisin ottaa kantaa ap:n väitteeseen, mutta väittäisin että havainto on tilastollisesti väärä. Suurin osa on ydinperheistä, joten aika todennäköistä että suurin osa myös ikisinkuista on ydinperheistä.

Jos isoäiti ja äiti ovat olleet lapsettomia, niin todennäköisesti itsekkin jää lapsettomaksi.

Lisäksi on havaittu että lapsettomat naiset ovat yleensä äidistä joka on saanut vähintään yhden lapsen.

Olisko tässä vähän sellainen harha että ikisinkuilla ei välttämättä ole jälkeläisiä, joten sinkuus on perintölinjassa sammuva ominaisuus ja sinkut ovat yleensä perheellisten lapsia?

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 14:27"]

Kukaan ikisinkku ei siis mun lisäksi tunnusta tulevansa ydinperheestä, jossa oli paljon ongelmia ja elämä päivittäistä tappelua? Silti yhdessä pysyttiin tavan vuoksi, helpomman elämän (raha, arjen pyöritys) tai kulissien takia. Itse en ikinä tule alentumaan samaan. En ole koskaan seurustellut, koska pelkään jumittuvani huonoon suhteeseen luonnehäiriöisen hullun kanssa.

[/quote]

Niin no, on siinä varmaan tuokin puoli, että on nähnyt, mitä ei ainakaan halua. Meneekö yh-perheessä kasvanut ihminen sinisilmäisemmin parisuhteisiin? Ei se välttämättä ole paha asia...

Heh, ihan kuin vanhempien esimerkin pitäisi olla "hyvä esimerkki", ja ikisinkkuus olisi huono valinta? Mitä vikaa ikisinkkuudessa on, minusta se olisi aivan suurenmoinen valinta! Mulla on mies ja kolme lasta ja voi miten nauttisin ikisinkkuudesta. Se olisi parasta elämän luksusta. Elämä vaan meni tähän malliin, että tuli hommattua tuo perhe. Ikisinkkuna olisi ihanaa! Aivan kuin vanhemmat olisi tehneet jonkun virheen kun lapsi "jää" sinkuksi? Päinvastoin! Sellainen ihminen pystyy toteuttamaan itseään, ei tarvitse tehdä kompromisseja ja saa kaiken mitä haluaa. Rahaakin säästyy, ei tarvi ostella lastentarvikkeita. On varaa kaikkeen kivaan. Eikä turhaan tee lapsia tähän maailmaan, kun niitä on muutenkin jo liikaa.

Hullua kuulla ihmisten sanovan, että voi kun vanhempani olisivat eronneet. Vanhempani olivat asumuserossa kun olin lapsi eivätkä ikinä palanneet yhteen ja minä aina toivoin (vaikka tiesinkin ettei se tapahdu), että he olisivat asuneet yhdessä. Joskus teimme yhteisiä reissuja mm. hiihtolomilla ja silloin he joskus riitelivät kyllä aika häijystikin hotellissa ja olihan se ikävää. Mutta ei niin ikävää, ettenkö olisi toivonut meidän asuvan yhdessä. Kai sitä tapahtui niin harvoin, ettei mieleeni tullut edes niistä kerroista, että "onneksi eivät ole yhdessä".

Siksi olen luullut, että aina lapsillekin mieluummin ehjä perhe. (Poislukien tietysti väkivalta, alkoholismi ja rikollisuus yms.) 

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 14:27"]

Kukaan ikisinkku ei siis mun lisäksi tunnusta tulevansa ydinperheestä, jossa oli paljon ongelmia ja elämä päivittäistä tappelua? Silti yhdessä pysyttiin tavan vuoksi, helpomman elämän (raha, arjen pyöritys) tai kulissien takia. Itse en ikinä tule alentumaan samaan. En ole koskaan seurustellut, koska pelkään jumittuvani huonoon suhteeseen luonnehäiriöisen hullun kanssa.

[/quote]

Mulla hieman sama eli lapsuudestani muistan paljon ikäviä tilanteita, mutta vanhempani ovat edelleenkin yhdessä. Isäni käytöksen vuoksi en osaa arvostaa miehiä. Erehdyin kyllä avoliittoon, mutta sekin suhteeni kesti alle kolme vuotta. Luen itseni ikisinkkujen kastiin.  

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 14:27"]

Kukaan ikisinkku ei siis mun lisäksi tunnusta tulevansa ydinperheestä, jossa oli paljon ongelmia ja elämä päivittäistä tappelua? Silti yhdessä pysyttiin tavan vuoksi, helpomman elämän (raha, arjen pyöritys) tai kulissien takia. Itse en ikinä tule alentumaan samaan. En ole koskaan seurustellut, koska pelkään jumittuvani huonoon suhteeseen luonnehäiriöisen hullun kanssa.

[/quote]

Mulla hieman sama eli lapsuudestani muistan paljon ikäviä tilanteita, mutta vanhempani ovat edelleenkin yhdessä. Isäni käytöksen vuoksi en osaa arvostaa miehiä. Erehdyin kyllä avoliittoon, mutta sekin suhteeni kesti alle kolme vuotta. Luen itseni ikisinkkujen kastiin.  

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 21:54"]

Hullua kuulla ihmisten sanovan, että voi kun vanhempani olisivat eronneet. Vanhempani olivat asumuserossa kun olin lapsi eivätkä ikinä palanneet yhteen ja minä aina toivoin (vaikka tiesinkin ettei se tapahdu), että he olisivat asuneet yhdessä. Joskus teimme yhteisiä reissuja mm. hiihtolomilla ja silloin he joskus riitelivät kyllä aika häijystikin hotellissa ja olihan se ikävää. Mutta ei niin ikävää, ettenkö olisi toivonut meidän asuvan yhdessä. Kai sitä tapahtui niin harvoin, ettei mieleeni tullut edes niistä kerroista, että "onneksi eivät ole yhdessä".

Siksi olen luullut, että aina lapsillekin mieluummin ehjä perhe. (Poislukien tietysti väkivalta, alkoholismi ja rikollisuus yms.) 

[/quote]

Ei se perhe ole oikeasti ehjä, jos vanhemmat ovat onnettomia keskenään. Siis sellaisia tasaisen onnettomia, ei minkäänlaista hyvää kautta välissä. Haluaisitko itse asua kodissa, jossa tällaista?

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 21:54"]

Hullua kuulla ihmisten sanovan, että voi kun vanhempani olisivat eronneet. Vanhempani olivat asumuserossa kun olin lapsi eivätkä ikinä palanneet yhteen ja minä aina toivoin (vaikka tiesinkin ettei se tapahdu), että he olisivat asuneet yhdessä. Joskus teimme yhteisiä reissuja mm. hiihtolomilla ja silloin he joskus riitelivät kyllä aika häijystikin hotellissa ja olihan se ikävää. Mutta ei niin ikävää, ettenkö olisi toivonut meidän asuvan yhdessä. Kai sitä tapahtui niin harvoin, ettei mieleeni tullut edes niistä kerroista, että "onneksi eivät ole yhdessä".

Siksi olen luullut, että aina lapsillekin mieluummin ehjä perhe. (Poislukien tietysti väkivalta, alkoholismi ja rikollisuus yms.) 

[/quote]

Minä ja sisarukseni oikein rukoiltiin, että meidän vanhemmat vihdoinkin älyäisi erota. Itse harkitsin vakavasti lastenkotiin menoa. Vanhempiani kohtaan olin pitkälle aikuisuuteen asti todella katkera, mutta sitten aika teki tehtävänsä ja asenteet lientyivät. Mut se lasten hätä on aitoa, kun joutuvat elämään sairaiden ja väkivaltaiseten vanhempiensa armoilla. Siinä ei idylliset ydinperhehaaveilut paljon auta. Minunkin vanhempani erikseen olisivat olleet ihan OK, mutta yhteen he eivät sopineet.

Minäkin olen "ikisinkku" -tyyppinen ihminen ja tulen tosiaan ydinperheestä. Vanhempieni parisuhde on varmaan poikkeuksellisen harmoninen, en ole ikinä kuullut heidän riitelevän kunnolla ja ovat selvästikin hyviä kavereita keskenään. Ei tämä sinkkuus minulle mikään tietoinen valinta ole, mutta toisaalta ei minulla myöskään ole sellaista varsinaista tarvetta olla parisuhteessa. En jotenkin tarvitse "turvaa" muista ihmisistä sillä tavalla kuin aika monet muut. Tiedä sitten mistä johtuu.

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 21:59"]

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 21:54"]

Hullua kuulla ihmisten sanovan, että voi kun vanhempani olisivat eronneet. Vanhempani olivat asumuserossa kun olin lapsi eivätkä ikinä palanneet yhteen ja minä aina toivoin (vaikka tiesinkin ettei se tapahdu), että he olisivat asuneet yhdessä. Joskus teimme yhteisiä reissuja mm. hiihtolomilla ja silloin he joskus riitelivät kyllä aika häijystikin hotellissa ja olihan se ikävää. Mutta ei niin ikävää, ettenkö olisi toivonut meidän asuvan yhdessä. Kai sitä tapahtui niin harvoin, ettei mieleeni tullut edes niistä kerroista, että "onneksi eivät ole yhdessä".

Siksi olen luullut, että aina lapsillekin mieluummin ehjä perhe. (Poislukien tietysti väkivalta, alkoholismi ja rikollisuus yms.) 

[/quote]

Minä ja sisarukseni oikein rukoiltiin, että meidän vanhemmat vihdoinkin älyäisi erota. Itse harkitsin vakavasti lastenkotiin menoa. Vanhempiani kohtaan olin pitkälle aikuisuuteen asti todella katkera, mutta sitten aika teki tehtävänsä ja asenteet lientyivät. Mut se lasten hätä on aitoa, kun joutuvat elämään sairaiden ja väkivaltaiseten vanhempiensa armoilla. Siinä ei idylliset ydinperhehaaveilut paljon auta. Minunkin vanhempani erikseen olisivat olleet ihan OK, mutta yhteen he eivät sopineet.

[/quote]

Minäkin muistan kyselleeni äidiltäni, että miksei hän ota eroa. Isäni yksi piirre oli jatkuva valehteleminen. Opin siihen, että juuri mikään luvattu tai sanottu ei ollut totta. Riitoja oli totta kai. Muiden mielipiteitä myös vähäteltiin ja keskustelu oli jatkuvaa ilkeilyä. Ulkonäköäni haukuttiin ja minua nimiteltiin. 

Muistan toivoneeni, että vanhempani olisivat olleet samanlaisia kuin joissakin muissa perheissä. Uskon, että isän käytös tytärtään kohtaan vaikuttaa elämään paljon. 

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 13:37"]

Itse en tiedä yhtään vanhaapiikaa tai -poikaa joka olisi kasvanut muunlaisessa perheessä. Eikö vanhempien pitkä liitto olekaan hyvä esimerkki?

[/quote]

pitkälle avioliitolle on monta syytä. ei se aina ole mikään rakkaus tms miksi ihmiset ovat yhdessä kymeniä vuosia näennäisen onnellisesti. siinä on hyvät mahdollisuudet, että tällänen pari on yhdessä vain jonkinlaisen luonehäiriön takia. ulos päin pidetään kulissit pystyssä hällä väliä mitä. 

En ole ennen edes ajatellut asiaa mutta nyt kun sanoit niin niinhän se on munkin tutuissa :O sattumaa vai...?

Ehkä heillä on ollut niin "hyvä" perhe että vaatimukset omaan kumppaniin ja sitä kautta mielikuva omasta tulevasta perheestä ovat korkeammat, kuka tietää?

Up

Mun kaikki muutkin tuttavani ovat ydinperheistä.

Täällä yksi ydinperheestä tuleva sinkku. Joo, kotiperheessä vanhempien rakkaus suorastaan valaisi arjen ja pyhät. Isä ja äiti kiusoittelivat rakastuneen oloisesti toisiaan vielä kymmenien vuosien avioliiton jälkeen. He eivät riidelleet, tuntuivat ajattelevan isoista linjoista samalla tavalla. Ihailin isääni. Hän oli turvallinen, luotettava, rehellinen, ystävällinen, antelias, auttavainen, viisas, ahkera, huumorintajuinen, komea.. Ei ole tullut sellaista vastaan... vielä.