AV:n risteilymatkailijat huom!
Kysymykseni koskee laivamatkustamisen ikärajoja. Olen 23 ja haluaisin viedä kesällä pikkuveljeni Tukholman risteilylle. Veljeni on kiinnostunut risteilyaluksista ja laivaliikenteestä. Haluaisin jotenkin piristää häntä koska veli jäi ilman kesätyötä ja tuskailee nyt asian kanssa. Hän on syntynyt vuonna 1996 eli on iältään 17. Onko tosiaan niin, ettei kaksi hyvätapaista ihmistä voi mitenkään risteillä kahden? En ole aikoihin käynyt risteilyaluksilla joten minun on jotenkin hankala hahmottaa näitä sääntöjä. Silja Linen sivuilta ymmärsin ettei heidän laivoillaan tämä onnistu. Entä jos varaan kaksi reittimatkaa? Viking Linen sivuilla vaadittiin että reittimatkojen syy pitää ostat perustella mikäli ikärajavaatimus ei täyty. Onkohan riittävä peruste se, että menemme tapaamaan Laila-tätiä päiväksi Tukholmaan mutta emme kuitenkaan halua yöpyä. Onko näitä sääntöjä mitenkään mahdollista "kiertää". Huijata en halua mutta vähän voisin juksata tai vaikka järjestää sen tapaamisen Tukholmassa asuvan tuttavan kanssa.