Lue keskustelun säännöt.
Koska se ns henkinen kasvu tapahtuu?
09.12.2020 |
Kun mitään sellaista ei ole vielä tapahtunut, vaikka ikää parin vuoden päästä 50v.
Kommentit (20)
Kyllä se mulle ainakin tapahtui kolmekymppisenä. Tiedostan kuinka naiivi olen ollut kaksikymppisenä. Elän elämäni parasta aikaa nyt 36-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No sellainen ihminen nimenomaan on henkisesti kasvanut, joka tajuaa yhä olevansa ihan keskeneräinen. :)
Vierailija kirjoitti:
No sellainen ihminen nimenomaan on henkisesti kasvanut, joka tajuaa yhä olevansa ihan keskeneräinen. :)
En mä sitä tuolla lailla tarkoita vaan, että mun ajatukset on samanlaisia kuin 18v ja varmaan bilettäisin koko ajan, jos ei olisi perhettä.
No eihän se itsestään tule. Jos ei käytä aivojaan mihinkään muuhun kuin tosi-tv:n katseluun ja julkkisjuorujen lukemiseen, niin mitään kehitystä ei tapahdu.
Minä menen monta vuotta sinua edellä ja tunnen itseni yhä samaksi ihmiseksi kuin opiskeluaikoinani; bilettäminen ei kuulunut tapoihini silloin, joten ei kuulu nytkään. Enemmän olen erakko kuin seurustelija.
Olen tehnyt töitä ja perustanut yritystä ja kaatunut yrityksen mukana, ja pari vakavaa sairastumista ja ihmeparantumistakin on takana, mutta mieleltäni olen jotenkin kakara. Olen kuin rakas, entinen koirani, joka oli koko pitkän ikänsä mieleltään pentu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pari vuotta täs nyt on henkistä kasvua tehty kohisten. Onneksi edes nyt, sanoo vajaa viiskymppinen. 😂🤣
Yksi etappi on vanhempien tai läheisen kuolema.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kriiseissä se tapahtuu. Tai siis kriisistä selviämisen sivutuotoksena.
Minulle se tapahtui 40+, kun rämmin vaikeasta avioerosta.
Se, mitä se henkinen kasvu on, voi olla eri kysymys. Minulle se oli lisääntynyt ymmärrystä itsestä, ihmismielestä, rakkaudesta ja siitä, miten vaikeuksissa selvitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koko ajan. Joka päivä oppii uutta.
Vierailija kirjoitti:
Koko ajan. Joka päivä oppii uutta.
Ei kaikki uuden oppiminen ole henkistä kasvua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kriiseissä se tapahtuu. Tai siis kriisistä selviämisen sivutuotoksena.
Minulle se tapahtui 40+, kun rämmin vaikeasta avioerosta.Se, mitä se henkinen kasvu on, voi olla eri kysymys. Minulle se oli lisääntynyt ymmärrystä itsestä, ihmismielestä, rakkaudesta ja siitä, miten vaikeuksissa selvitään.
Tämä. Ilman kriisiä ei ole kasvua.
Vierailija kirjoitti:
Yksi etappi on vanhempien tai läheisen kuolema.
Toinen vanhempi on kuollut, on kuolleet tädit, isovanhemmat, sisaren tytär, oma eka mies, appivanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi etappi on vanhempien tai läheisen kuolema.
Toinen vanhempi on kuollut, on kuolleet tädit, isovanhemmat, sisaren tytär, oma eka mies, appivanhemmat.
Oletko ap?
Toisille läheisen kuolema ei aiheuta kriisiä. Sellaiselle, joka ottaa kuoleman osana kiertokulkua ja hyväksyy sen osana elämää.
Kriisi tulee, jos on esim ollut riippuvainen kuolleesta, jolloin itse jää tyhjän päälle. Tai esim. on pelännyt elämässään yli kaiken hylkäämistä, ja kuoleman kohdalla tämä hylkääminen tapahtuu. Tai vanhempien kuollessa tajuaa itse olevansa seuraavana jonossa, jolloin oman kuolevaisuutensa kohtaaminen voi olla kamalaa.
Jos tällaisia ei ole, niin ei ole välttämättä suurta kriisiäkään.
Miten se henkinen kasvu näkyy teissä?
Ei välttämättä koskaan. Usein kasvu vaatii omien keskeneräisyyksien ja heikkouksien tunnistamista ja ratkaisujen hakemista. Jos ihminen ei tunnista vajavaisuuttaan, tai ei tahdo muuttua, ei kasvua oikein voi tapahtua. Olen itse kasvaessani oppinut tunnistamaan itsessäni haitallisia ajatusmalleja ja käytöstä ja tietoisesti etsinyt keinoja muuttaa näitä ja siten kasvaa ihmisenä. Mutta tosiaan, jotkut ovat vielä eläkeiässäkin 3-vuotiaan tasolla...
Henkinen kasvu on yliarvostettua paskaa. Ei siitä mitään hyötyä ole. Ei ne kuolleetkaan herää henkiin vaikka miten kasvaisi.
Vierailija kirjoitti:
No sellainen ihminen nimenomaan on henkisesti kasvanut, joka tajuaa yhä olevansa ihan keskeneräinen. :)
Mä ajattelen kanssa näin. Henkinen kasvu edellyttää oman itsensä jatkuvaa reflektointia. Mä ajattelen henkisen kasvun olevan pyrkimystä ymmärtää itseään ja muita, asioiden hyväksymistä ja yritystä olla hyvä itselleen ja toisille. Mun mielestä se että tykkääkö bilettämisestä ei liity henkiseen kasvuun, vaan yhteiskunnan normeihin, että mikä on tyypillistä ja sallittua minkäkin ikäisille.
No ei se henkinen kasvu tapahdu ihan itsestään ja automaattisesti iän karttuessa.
Oma henkinen polkuni alkoi kysymyksestä " kuka minä olen?"
Silloin olin 50v, nyt 60v ja tänään minä tiedän, kuka minä olen.
Se on vaatinut kymmenien ja taas kymmenien kirjojen lukemista alkaen Paula Salomaasta Byron Katieen ja sitä kautta omien tunnelukkojen, näkemyksien , omien roolien ja lapsuuden käsittelyä ja ymmärtämistä.
Kaikki me ollaan aikuisia lapsia.