Minulla ei ole aikaa kuin itselleni :(
Olen 24-vuotias nainen, jonka 3 vuotta kestänyt parisuhde juuri päättyi. Syynä oli se, että minulla ei ole vain aikaa! Mies teki aloitteen lopettamisesta ja ymmärrän häntä täysin. Ei mun kanssa vaan voi seurustella, vaikka suhteen tahtoisinkin :(
Olen aina ollut erittäin sosiaalinen ja kova menemään. Näen ystäviä, urheilein, käyn koirani kanssa koiraharrastuksissa, shoppailen, teen itselleni hyvää ruokaa, sisustan ja siistin asuntoani. Lisäksi olen loppusuoralla oikiksen opinnoissa, joihin myös menee kiitettävästi aikaa arjesta.
Jotenkin aina tuntuu, että mies oli vain elämässäni tiellä. Jouduin tekemään jatkuvasti kompromisseja ja luopumaan itselleni tärkeistä asioista, että sain "roikotettua" miehen kuvioissa mukana. Tietenkin hän oli minulle tärkeä ja aivan ihana, mutta tippui aina syystä tai toisesta järjestyksessäni listan loppupäähän.
Haluaisin itsenäisen miehen, jonka kanssa viettää aikaa ja elää, mutta ei kyhnätä jatkuvasti. Kyllä molemmilla pitää olla omat menot ja harrastukset, oma elämä. Tahdon kyllä myöhemmin oman perheen ja lapsia, mutta en ole valmis luopumaan omista kiinnostuksen kohteistani... Itsekästäkö?
Kommentit (9)
Jostain täytyy luopua saadakseen jotain muuta. Et tietenkään voi saada sekä täyttä itsenäisyyttä, vapaa-aikaa ja omaa aikaa että hyvää parisuhdetta, elämänkumppanin ja jaetun yhteisen tulevaisuuden ja perheen.
Aika aikansa kutakin. Asenteesi voi muuttu luontaisesti myöhemmin ja kun aika on oikea olet valmis jakamaan elämäsi.
Kyllä sitä pikkulapsiaikaan jonkin verran joutuu niistä omista menoistaan karsimaan. Vai meinasitko, että mies hoitaa lapset ja kodin lähes yksin, ettet sinä joutuisi luopumaan mistään? Voi olla vaikeeta. En mä ainakaan suostuisi miehenäkään moiseen, kyllä meillä molemmat aikuiset ovat tasapuolisesti joistaneet perheen takia.
Ehkä, jos tarpeeksi rakastut, nousee miehen kanssa ajanvietto ylemmäs arvojärjestyksessäsi. Mitäs sitä pakolla miehen kanssa roikkumaan, jos kerran muut jutut mielekkäämpiä. Varmaan ihan hyvä päätös mieheltä ja sinunkin kannalta.
Asenteesi muuttuu ehkä sitten kun rakastut kunnolla. Mutta on reilua kumppania kohtaan kertoa, että aikaa ei vain ole. Olet vielä nuori.:-)
Et ollut rakastunut etkä edes ihastunut.
Ehkäpä tuo mies ei ollut mielestäsi tarpeeksi kiinnostava, että olisit ollut valmis järjestelemään aikataulujasi toisin? Et tainnut olla oikeasti rakastunut. Luultavasti jos löydät tuollaisen itsenäisen menevän miehen, niin joudut kuitenkin sopimaan sen kanssa harvinaisesta yhteisestä ajasta. Milloin sitä olisi, jos aikataulut eivät käy yksiin ja kumpikaan ei jousta?
En todellakaan oleta, että mies hoitaisi kotityöt ja itse vain huitelisin menoissani. Kyllä ne kotihommat on aina tasan jaettu, usein teen tosin vähän enemmän kun esim. siivous ei minusta niin hirveää ole ja ruokakin valmistuu "toisella kädellä".
Ja niinkuin sanoin, ymmärrän kyllä mieheni päätöksen jättää suhde. Olisin tehnyt itse ihan samoin ja erottiinkin sovussa. Kyllä parisuhde vaatii toimiakseen enemmän aikaa kun yhteiset 7 h yöunet vierekkäin. :/ Meidän yhteiset koti-illatkin meni siihen, että mietin happamana kuinka voisin nytkin olla jumpassa tai koiranäyttelyissä.
Lähinnä nyt huolettaa tämä oma asenne.. en halua olla mikään vanhapiika! En vaan osaa/pysty antamaan suhteelle sen tarvitsemaa huomiota ja aikaa.
-ap
Kyllä sä muutut tuosta kun rakastut oikeasti ja alat tosissaan kaivata lasta ym... Se on biologinen fakta. Silloin jää jumpat ja koirat listan hännille....
Kyllä sä muutut tuosta kun rakastut oikeasti ja alat tosissaan kaivata lasta ym... Se on biologinen fakta. Silloin jää jumpat ja koirat listan hännille....
Ihan oikein, että päästit miehen menemään. Hän tarvitsee enemmän kuin uskollisen puudelin osan heiluttaa häntää, kun emäntä ehtii vähän rapsuttaa. Elä sinkkuelämää niin kauan kuin kumppani on viimeisellä sijalla, se on reilua kaikille.