Kuoleman ajattelu pelottaa
Olen perusterve suht nuori nainen, näen työssäni paljon kuolemaa tai kuolevia ihmisiä.
Minusta on ihanaa, jos voin jotenkin heidän viimeisiä päiviään helpottaa tai antaa ilonaiheita..
Mutta ajattelen vain, että entä jos hän olisikin läheiseni saati minä? En tiedä kykenenkö enää tekemään työtäni mikäli nämä kuolemanpelkoajatukset eivät jätä minua rauhaan.
Tuntuu kuin rinnalla olisi jatkuvasti hiekkasäkki ja joku vyö puristamassa.
Onko kohtalontovereita?
Kommentit (7)
Kaikki kuolee. Kukaan ei täältä lähde elävänä. Ei ihme että Kokoomus ja wannabe-porvarit nyyhkivät kun tajuavat että sitä lukaalia ja minkkiturkkeja ei tosiaan saa mukaansa lähdön hetkellä. Maallinen vaellus loppuu mutta kärsimys on ikuista. Kaipaan paljon edesmenneitä läheisiäni mutta minkäs teet, toistaiseksi ajattelin kärvistellä täällä paskayhteiskunnassa. Ainahan täältä toki pääsee poiskin, se helpottaa.
Ehkä ei tarvitse päästä eroon, mutta mukavaa tietää ettei ole ajatuksien kanssa yksin.
Olen vain pohtinut miten pää kestää, kun tulevaisuudessa pitää vielä lapsetkin murehtia :D
Minulta on kuollut nyt 6 kk:n sisällä sekä paras ystäväni, isäni ja vielä koiranikin. Isäni vierellä olin hänen kuollessaan, ystäväni kanssa ehdin viettää aikaa koska hän kuoli syöpään ja tiesimme, että niin tulee käymään. Minulta oikeastaan poistui kuolemanpelko ihan kokonaan. Molemmat nukahtivat rauhallisesti pois. Asiat olivat hyvin, kaikki oli selvitetty.
6 - Tällaisten kokemusten kuuleminen helpottaa, vaikka ei pelkoa viekään pois. Jos saan kysyä, niin miten kuolemaa tekevät läheisesi itse suhtautuivat kuolemaansa viikkoina tai päivinä ennen kuolemaa, kun oli tieto ettei toivoa jatkoajasta ole?
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 19:00"]
Olen perusterve suht nuori nainen, näen työssäni paljon kuolemaa tai kuolevia ihmisiä.
Minusta on ihanaa, jos voin jotenkin heidän viimeisiä päiviään helpottaa tai antaa ilonaiheita..
Mutta ajattelen vain, että entä jos hän olisikin läheiseni saati minä? En tiedä kykenenkö enää tekemään työtäni mikäli nämä kuolemanpelkoajatukset eivät jätä minua rauhaan.
Tuntuu kuin rinnalla olisi jatkuvasti hiekkasäkki ja joku vyö puristamassa.
Onko kohtalontovereita?
[/quote]
Minua auttoi tämä:
MInulla iski sama kuolemanpelko kun täytin 40, pari läheistä kuoli ja oma äitini sairastui vakavasti. Olen siis kohtalotoveri, mutta en osaa yhtään neuvoa miten tämän kanssa pääsisi millään lailla sopuun, saati eroon. Toivon että tämä liittyy keski-ikäistymiseen ja suurin ahdistus sen tiimoilta menisi ajan kanssa ohi. Kypsemmät ja viisaammat neuvokoot.