Sinä jo aikuisten (tai lähes) lasten vanhempi!

Olen tästä oman "laiminlyödyn"tyttäreni kanssa keskustellut ja esille tuli luonteen erinlaisuus ja miten ei kaikkea voida jakaa tasan. Toinen on luonteeltaan itsenäisempi ja esim. tekee enemmän omaehtoisesti harrastuksensa eteen töitä niin on tullut taloudellisesti tuettu enemmän harrastuksta ja toiselle se on vain kaverikerho niin ei siihen tule rahallisestikaan panostettua.

Toinen hakee huomiota, toinen ärsyyntyy huomiosta, toinen on enemmän kotona, toinen kavereiden kanssa. Toisella koulua asiast sujuu itsestään, toinen vaatii apua jne.

Ei ole kahta samanlaista laste edes samassa perheessä, joten luonno ratkaisee t. 17 ja 16 vuotiaiden äiti

Lapset ja nuoret on erilaisia tarpeiltaan. Toinen tarvitee tukea enemmän jo henkisestikin, toinen taas harrastaa tai opiskelee, johon tarvitsee enemmän rahallista tukea. Kaikkea ei voi mitata vain rahassa. 

kaikille yritämme olla läsnä ja tukea tarpeen mukaan. Toivottavasti kellekään ei ole jäänyt hanpaankoloon mitään eripuraa, jotta toista olisi kohdeltu eritavalla. Uskon, ettei ole. 

Mutta esim. aikakin tekee lasten tarpeista erilaisia. Vanhin oli pieni omana aikanaan ja nuorin elää eihan erilaista aikaa. Tukena on nyt myös isot sisaret ym.

Meillä on 3/4 lapsista aikuisia. Olemme yrittäneet rakastaa ja kohdella heitä aina tasapuolisesti. Esim jos on ollut ylimääräistä rahaa jokainen on saanut saman sponssin. Kotoa muuttaessaan on samalla summalla ostettu astioita yms tarvittavaa. Kaikki on myös maksettu mukaan reissuille jos yhdessä on lähdetty.

Viimevuodet tosin naimisissa oleva esikoinen on kieltäytynyt avusta sillä tienaa puolisonsa kanssa jo enemmän kuin me vanhemmat. Duunarilapsi ja opiskelija eivät halua enää sponssia vaan ovat omillaan, joku matka on tänävuonna maksettu synttäri tms lahjana.

Kuopus on siinä suhteessa eriarvoisessa asemassa että toki elämä 1 lapsen kanssa on helppoa ja rahaa toisella tavalla käytössä kuin silloin kun näitä oli 4 kotona. Harrastuksiin ja matkoihin on enemmän varaa, vaatteitakin ostellaan useammin kuin ennen jne. Mutta kotoa lähtiessään saa samat eväät kuin muutkin,  mun mielestä on tärkeintä opettaa selviämään omillaan.

Lastenlasten kohdalla toivon että saan myös olla tasapuolinen - saan nauttia jokaisesta yhtä paljon ja pystyn antamaan aikaani heille jokaiselle. Sitä odotellessa....

Mulla on kolme jo aikuista lasta. Kaikille on maksettu ajokortit ja autettu niin paljon taloudellisesti, kun vaan on pystytty. Henkistä tukeakin annetaan kaikille ihan niin paljon kuin haluavat ja tarvitsevat. Elämäntilanteet vaihtelevat ja sen mukaan autetaan ja tuetaan.

Mulla on sisko jota vanhempani suosivat. Siskon lapsia kuskataan etelänmatkoja myöten mukana reissuilla, pidetään viikkoja mökillä lapsia ja meitä ei pyydetä edes käymään. Välillä vituttaa rankasti, välillä olen asian kanssa sinut. 

Omista lapsista 2 on aikuisia, yksi vielä kotona. Yritän olla tasapuolinen vaikka kaikki kolme ei voi aina saada tasan samaa. Vaikuttaa myös se, että toisella kotoa muuttaneella on perussairaus joka hankaloittaa elämäänsä. On puhuttu lapsille ääneen mitä se merkitsee kaikkien kannalta, esim. saattaa saada meiltä enemmän taloudellista apua (sairaus estää ajoittain työn teon). Lapsi ei kuitenkaan käytä sairautta hyväksi suhteessaan meihin. 

Miehen vanhemmilla on hyvä systeemi. Jos yksi lapsista saa tonnin tai kaksi, annetaan sama summa kaikille vaikka rahalle ei olisi mitään ns. erityistä tarvetta.

Toki kaikkia lapsia rakastetaan ja tuetaan henkisesti samalla tavalla.

Mutta en ole varma tuosta rahan tasajakamisesta, se ei aina ole niin helppoa ja onko oikeudenmukaistakaan? Esim. juuri jos joku lapsista harrastaa jotain kallista lajia, toinen ei, miten tämän kompensoi?

Meillä on tällä hetkellä tilanne, että toinen lapsi opiskelee ja asuu kotoa käsin. Jos hän opiskelemaltaan alalta valmistuu, työpaikkoja löytyy ja tulot tulevat olemaan hyvä. Toinen opiskelee taidealaa, asuu eri kaupungissa opiskelija-asunnossa.  Opiskelemansa alan takia en haluaisi, että hän joutuisi ottamaan opintolainaa.

Tuota toisessa kaupungissa asuvaa tulee avustettua tällä hetkellä taloudellisesti paljon enemmän, sillä saahan kotona asuva kuitenkin asua ja elää ja syödä kotona. Toivon olevani ja haluan olla tasapuolinen, toivottavasti nuoret itse kokevat että asia on näin.

[quote author="Vierailija" time="10.04.2014 klo 12:36"]

Toki kaikkia lapsia rakastetaan ja tuetaan henkisesti samalla tavalla.

Mutta en ole varma tuosta rahan tasajakamisesta, se ei aina ole niin helppoa ja onko oikeudenmukaistakaan? Esim. juuri jos joku lapsista harrastaa jotain kallista lajia, toinen ei, miten tämän kompensoi?

Meillä on tällä hetkellä tilanne, että toinen lapsi opiskelee ja asuu kotoa käsin. Jos hän opiskelemaltaan alalta valmistuu, työpaikkoja löytyy ja tulot tulevat olemaan hyvä. Toinen opiskelee taidealaa, asuu eri kaupungissa opiskelija-asunnossa.  Opiskelemansa alan takia en haluaisi, että hän joutuisi ottamaan opintolainaa.

Tuota toisessa kaupungissa asuvaa tulee avustettua tällä hetkellä taloudellisesti paljon enemmän, sillä saahan kotona asuva kuitenkin asua ja elää ja syödä kotona. Toivon olevani ja haluan olla tasapuolinen, toivottavasti nuoret itse kokevat että asia on näin.

[/quote]

En näe tuossa mitään väärää - kotona oleva saa kuitenkin "aineetonta" hyötyä vaikkei sitä osaa ajatellakaan - ilmainen asunto, ruoka- ja pyykkihuolto pelaa, isin autoa voi lainata ja aina on tankki täynnä bensaa, taskurahaa saa varmaan iltamenoihin jne. Eri asia kun kaikki asuvat poissa kotoa.

Rahan tasajakaminen on helppoa - kaikki saa saman. Harrastuksia meillä lapset harrastivat sen mitä varaa oli, summissa ei ollut kuin satasen parin heitto. Joko kaikki laskettelevat tai ei kukaan, lätkää pelaava (onneksi poika ei pelannut lätkää!!) tinkii sitten jostain muusta jos siihen menee enemmän kuin sählyä pelaavalla jne. Lapset ymmärsivät oikein hyvin ettei yhdelle ole varaa sallia etuoikeuksia ja jättää muita ilman! Pyöriä ei uusittu samana vuonna kaikille vaan kuluja jaettiin useammalle vuodelle jne.

4

Se on myös lapsista kiinni miten sen kokevat. Itse olen se "laiminlyöty" lapsi. Siskon kanssa tehtiin läksyt yhdessä, minä tein yksin. Koska en kokenut tarvitsevani apua. Minä haluasin muuttaa omilleni 18-vuotiaana, sisko jäi vuosiksi kotiin asumaan ja viikkorahaa nostamaan. Joskus aikuisena kuulin, että vanhemmillani oli huono omatunto siitä, että sisko sai niin paljon enemmän. Olin hyvin hämmästynyt, koska en itse siitä mitenkään häiriintynyt. Pärjäsin hyvin ilman apuakin, joten mitäpä se minulta oli pois saiko sisko vähän vai paljon. Nyt tilanne on hiukan tasoittunut, koska minulla on lapsia, joille vanhempani ostavat asioita ja joiden hoidossa auttavat. Lapsettoman siskoni ei varmasti tulisi mieleenkään tästä loukkaantua.