Miksi pelaamot ja pelikoneet eivät mene kiinni?
Suositus yksityisillekin tahoille laittaa paikkoja kiinni, kauppakeskusten yleisiä alueita suositaan suljettavaksi, ihmisiä kehotetaan olemaan olematta turhaan julkisissa tiloissa. Rajoituksia ja suosituksia sinne tänne. Valtion omistaman Veikkauksen pelipaikoista ei puhu kukaan, vaikka siellä juuri parveilee paljon sekä riskiryhmäläisiä että ei-suomen/ruotsinkielisiä.
Onko tässä tapauksessa menetettävät miljoonat (pelikoneiden tuotto v. 2018 700 miljoonaa euroa ja Esimerkiksi S-ryhmälle Veikkaus on maksanut yhteensä yli 40 miljoonaa euroa korvausta tilan varaamisesta pelikoneille, rahankäsittelystä sekä valvontatehtävistä vuosina 2017-2018.) tärkeämpi asia kuin ihmisten terveys? Eli miljoonia euroja päivässä jää häviämättä pelikoneisiin, jos ne ovat kiinni.
Kommentit (15)
Koska kuldyyri tarvitsee rahoitusta ja budjettirahoitus suunnataan Italiaan ja muualle eteläeurooppaan.
Veikkaus: tullaan vain terveenä pelaamaan, turvavälit, osa pelikoneista suljettu ja pleksit väleissä. Käytetään kasvosuojia ja käsidesiä.
Yksi todellisuus: tullaan raksalta työvaatteissa kioskille porukalla, kenelläkään ei maskia, ei mahdollisuutta pestä käsiä, käsidesipullo tyhjä, pelaillaan pelikonetta, joku välillä yskii. Muutaman minuutin päästä kävelykepin kanssa samalle koneelle pelaamaan tuleva vanhus... sama rumba koko päivän. Kukaan ei välillä käy pyyhkimässä konetta ja käsidesipullo seuraavanakin päivänä tyhjä.
Ei meilläkään pyyhitä edes sormenjälkiä pois, kerran pari viikossa jollain rätillä vetästään.
Eläkeläiset ja mm:t saa maksaa osan koronahoidostaan ennakkoon. Nehän ne eniten sairastaa.
Lypsävää lehmää ei kannata tappaa. Jos riskiryhmäläiset nyt pyörivät kovin julkisissa tiloissa, pelikonepelaajat vähenevät luonnollisen poistuman myötä.
Annan itelleni joka päivä suosituksen olla pelaamatta mutta kohta oon taas pelikoneella tautia uhmaamassa.
Peliongelmaisen vieroitushoito. Kuukausi teholla ja sen jälkeen niin väsynyt ettei enää jaksa kävellä pelaamaan.
Ainakin täällä on useimmissa kaupoissa pelikoneet viety pois ja jäljelle on jätetty vaan ehkä 1-2 sen normaalin 10 sijaan
Itseasiassa tänään kävin isossa Citymarketissa ja siellä oli Veikkauksen väki viemässä pelikoneita pois.
Olivathan nuo keväällä kiinni kauppakeskusten käytävillä.
Eivät olleet käytössä, vaan peitettyinä ja suojattuina.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin täällä on useimmissa kaupoissa pelikoneet viety pois ja jäljelle on jätetty vaan ehkä 1-2 sen normaalin 10 sijaan
Itseasiassa tänään kävin isossa Citymarketissa ja siellä oli Veikkauksen väki viemässä pelikoneita pois.
Nyt on käynnissä tosiaan pelikoneiden karsiminen kovalla kädellä. Tässä tosin taustalla imago pelihaittojen vähentämisestä. Sitä tuskin kuitenkaan tulee tapahtumaan, vaan pelaajat vaan siirtyvät netticasinolle, joka on vielä katalampi peliympäristö kun ei edes kotoa tarvitse enää poistua pelatakseen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin täällä on useimmissa kaupoissa pelikoneet viety pois ja jäljelle on jätetty vaan ehkä 1-2 sen normaalin 10 sijaan
Itseasiassa tänään kävin isossa Citymarketissa ja siellä oli Veikkauksen väki viemässä pelikoneita pois.Nyt on käynnissä tosiaan pelikoneiden karsiminen kovalla kädellä. Tässä tosin taustalla imago pelihaittojen vähentämisestä. Sitä tuskin kuitenkaan tulee tapahtumaan, vaan pelaajat vaan siirtyvät netticasinolle, joka on vielä katalampi peliympäristö kun ei edes kotoa tarvitse enää poistua pelatakseen...
Ongelma tuossa on vaan se, ettei ihmisiä voi loputtomiin holhota. Jos he menevät ja pelaavat nettikasinoilla, niin sille ei voi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin täällä on useimmissa kaupoissa pelikoneet viety pois ja jäljelle on jätetty vaan ehkä 1-2 sen normaalin 10 sijaan
Itseasiassa tänään kävin isossa Citymarketissa ja siellä oli Veikkauksen väki viemässä pelikoneita pois.
Pikkukioskissa 3 vieteiin pois ja 2 tilalle eli vähennys oli vain 4->3 eli pienessä tilassa edellen liian monta konetta. Siihen vielä jatkuvat pitkät paketinnoutojonot.
Näillä alueilla pelipaikat ja automaatit suljetaan
Etelä-Pohjanmaa
Helsinki ja Uusimaa
Kanta-Häme
Kymenlaakso
Länsi-Pohja
Pirkanmaa
Pohjois-Karjala
Pohjois-Pohjanmaa
Päijät-Häme
Satakunta
Vaasa
Varsinais-Suomi
Tähän pitäisi lisätä nyt ainakin Kainuu ja Jyväskylä, jotka molemmat ilmoitettu kiihtymisvaiheen alueiksi. Jos Veikkaus haluaisi parantaa mainettaan, sulkisi pelikoneet koko Suomesta saman tien eikä vain pakon edessä.
Veikkauksen pamput tarvii maksajan joulubonuksilleen.
Etkö muka tiennyt?