Ihmeellistä elämää: elämänmuutoksista
Pakko nyt tänne kirjoittaa, kun olen niin pää pyörällä. Tuntuu, että elämä menee eteenpäin huimaa vauhtia eikä meinaa pysyä perässäkään.
Ensimmäinen iso päätös oli, kun me päätettiin ennen joulua miehen kanssa alkaa yrittää lasta. Vielä ei ole tärpännyt, mutta sitä odotellessa.
Toinen suuri juttu oli, että olemme tekemässä asuntokauppoja: ensimmäinen oma asunto, jonka myötä myös muutamme uudelle, vieraalle paikkakunnalle kesällä. Samalla kaupunki vaihtuu pieneen kuntaan.
Oma yliopistosta valmistumiseni häämöttää. En ihan vielä kevääksi valmistu, mutta hain kuitenkin avointa työpaikkaa tulevalta kotipaikkakunnaltamme. Tänään sain kuulla, että pääsen haastatteluun ja haastattelija jo ilmoitti, että paikka on jo lähes minun. Onneksi olen alalla, jolla töitä riittää päteville (ja näköjään myös melkein päteville) tekijöille. Myös miehellä vaihtuu työt toisiksi kesän jälkeen. Samoin itse joudun lopettamaan tämänhetkisen osa-aikatyöni jos saan uuden työn.
Aikamoista! Hurjalta tuntuu tällaiset isot muutokset, mutta niin kai se on, että usein ne tulevat yhdellä rysäyksellä.
Kommentit (3)
Huikeaa, onnea! Tulipa hyvä mieli puolestasi:) Ihana lukea välillä aidosti kivoja juttuja tälläkin palstalla ainaisen negatiivisuuden ja vouhkaamisen sijaan.
Aurinkoista kevättä ja kaikkea hyvää elämääsi!
Kiitos onnitteluista :) Melkein meinaa ahdistus iskeä, kun on niin paljon kaikkea uutta edessä, vaikka positiivisia asioita ovatkin. Ikävä kuulla, että kakkoselle on osunut kohdalle ikävämpiä elämänmuutoksia! Mutta varmaankin on niin, että jos pohjalla on paljon hyviä tapahtumia, niin niitä vastoinkäymisiä on helpompi kestää. -ap
Onnea isoista iloisista asioista!!!
Mulle on viimeisen vuoden aikana tapahtunut myös paljon ja valitettavasti sitä negatiivisempaa puolta. Onneksi osaan ajatella positiivisesti ja että tämäkin on mahdollisuus päivittää osaamistaan ja miettiä mikä musta "isona" tulee kun yli 20 vuoden työpanos mitätöitiin hetkessä. Mulla on käynyt aiemmin niin usein että olen osunut oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja siksi pitkä työkokemus erilaisissa tehtävissä saman työnantajan palveluksessa. Väkisinkin joskus osuu sitten sitä varjoisampaa puolta.
Tsemppiä ja hyvää kevättä!