Saitteko lapsena kivoja leluja, vai oliko kaikki tarkoitettu oppimiseen? Esim. lukeminen, laskeminen, tiedot jne.
Minulle sanottiin, että kivat lelut olivat turhuutta.
Kommentit (6)
Sain pikkulapsena leluja mutta en enää kouluiässä. 7-vuotislahjani oli sormikkaat. Joululahjaksi tuli pipoja ja sukkahousuja.
Sain kyllä.
Mutta minusta oppimista edistävät lelut ( ja esim. tehtäväkirjat/ pelit jne) olivat tosi kivoja. Minulla oli myös Snoopy-elektroninen matematiikkapeli. Se oli tosi kiva.
Lapsuudessani ei edes tiedetty, että on olemassa jotain lapsille kehittävää tekemistä. Kirjoja tuli paljon, koska osasin lukea jo 4v iässä.
Itse asiassa oma lapseni oli kiinnostuneempi kehittävistä leluista kuin vaikkapa leikkikeittiöstä tai nukeista.
Sain ehkä muutaman kivan lelun, en mitään leluvuorta kuten nykyään etenkin parempituloisten lapset tuppaavat saamaan. Minulla oli 1 barbi ja pari muuta "ukkelia". Omilla rahoilla jouduin ihan pikkulapsena ostamaan elektroniikkapelinkin. Toki sain sitten kehittäviä lahjoja kuten tusseja, liikuntavälineitä, kirjoja sekä myös tarpeellisia kuten vaatteita. Ihan onnellinen olin vaikka nykyään varmaan aatellaan, että oli tosi köyhä lapsuus.
Sain kivoja leluja. Ei minun lapsuudessani ollut niin tapetilla se, että kaiken pitäisi olla jotenkin kehittävää. En myöskään ole painottanut sitä omien lasteni kohdalla, vaan kehittävät asiat tulevat ihan luonnostaan, esim. kirjallisuuden kautta.