Lapsi alkaa jo väsyä siihen ettei koulussa puhuta muusta kuin ilmastomuutoksesta
Ilmastomuutoksesta keskustellaan ja opetetaan joka tunnilla osana tunnin ainetta jotta lapsista kasvaisi siitä tietoisia. Lapsi kuitenki oli tänään valittanut asiasta opettajalle, ettei hän jaksa kuulla joka päivä saarnaa samasta asiasta ja nyt Wilmassa lapsi on leimattu denialistiksi. Opetetaanko teidän lasten koulussa enää muusta vai onko koko lukuvuoden opetus rakennettu ilmastonmuutokseen ympärille?
Kommentit (35)
Kyselemään miksi kasvit yhteyttää suurella myrkyllä kuin hiilidioksidi? Olivatko luolamiehet huolissaan ilmastonmuutoksesta kun valtavat jäätiköt sitten suli?
Itse olen saanut jälki-istuntoa opettajan kyseenalaistamisesta lapsena.
Olin vielä oikeassa asian suhteen, silloin ei valitettavasti ollut älypuhelimia, jotta olisin voinut todistaa myös opettajalle. Vastaus oli MINÄ OLEN OPETTAJA JA MINÄ TIEDÄN.
Hyviä aikoja.
No joo kyllä, osittain. Meillä kerrotaan kotona lapsille meidän vanhempien ajatukset asiasta, perustellaan hyvin, ja vastataan lapsen kysymyksiin järkevästi, varsinkin niiltä osin kuin ne poikkeavat koulun linjasta. Lapsille olemme kertoneet että heidän tehtävänsä on pitää oma ympäristö puhtaana, ja kun näin tekisivät kaikki, ei missään olisi asiat huonosti. Että lajitellaan, otetaan selvää mistä tavarat tulee ( eli vältetään kiinakamaa) ei roskata eikä kuluteta turhaan, eli mietitään aina tarvitseeko uutta, vai meneekä vanha vielä, ja vesihana suljetaan saippuoinnin ajaksi. Tämä toiminta riittää lapselle, ja riittää aikuisellekin, ja että ongelma on se että toiset eivät tee näin. Että valoja ei tarvitse sammuttaa tiettynä päivänä (earth hour), lihatonta lokakuuta ei tarvita, tai älä osta päiviä, kun elää jo lähtökohtaisesti niin että laittaa turhat valot pois, syö säännöllisesti kasvisruokaa pitkin vuotta, sekä ostaa vain tapeeseen.
Nyt teidät koko perhe on leimattu persuiksi ja olette opettajan mielestä epäilyttäviä. Arvosanatkin tippuvat kuin huomaamatta.
Ilmastonmuutos tulee EHKÄ noin tuhannen vuoden päästä.
Ei koske minua, sinua eikä Hentun Liisaa. Eikä edes meidän jälkeläisiä monen monituiseen sukupolveen.
Ämmät vaan horisee ilmastonmuutoksesta, kun ei ole muuta virkaa, josta veronmaksajien rahoja syödä.
Syynä on se, että oppimateriaalit ja eri tahojen tarjoamat opettajien jatkokoulutuksen on täynnä ilmastonmuutosasiaa. Olin itsekin viime viikolla tällaisessa koulutuksessa.
Itse pyrin vahvistamaan oppilaiden luontosuhdetta. Sitä ilmastonmuutosmaksu sivutaan, mutta kiinnostus ja läheisyys luontoon on mielestäni avain ympäristönsuojeluun. Sitä suojelee mitä arvostaa.
Lapsen koulutusura tyssäsi siihen, yliopistoon tai julkisiin virkoihin on turha enää haaveilla. Ainoa, mikä saattaa pelastaa on muunsukupuolisuus ja tiedostava vegaanius, ja nämä mahdollisimman näkyvästi koulussa.
Koko ilmastonmuutos ihmisestä johtuva on täyttä hulluutta ja epätieteellistä, hössötys tuottaa mielisairaita lapsia joilla siis kaikenlaisia ahdistushäiriöitä, masentuneisuutta, epätoivoa tulevaisuudesta, kuka vihervassari ottaa vastuun lasten tuhoamisesta?
Ymmärrän täysin. Itselläni menee hermo, kun nykyään joka talvi ennen joulua aletaan syyllistämään sen juhlimisesta, ja vaatimaan että ne vähäisetkin lahjat pitäisi kietaista käytettyihin sanomalehtipapereihin ym.! >:( Joulu on lähes kaikkien suomalaisten vuoden suurin juhla ja odotettu kohokohta, ja nyt sitten pitäisi olla antamatta lahjoja (tai niiden pitäisi kaikkien olla luokkaa "tällä kierrätetyllä pahvinpalasella saat minulta hieronnan", vauvasta vaariin!), syömättä perinteisiä juhlaruokia kuten kinkkua jne.? Joo ei onnistu, ei meidän perheessä. Pistän kaikki paukut joka vuosi jouluun, ja aion niin tehdä jatkossakin. Syökää te muut keitettyä porkkanaa ja tanssikaa sanomalehti-rovionne ympärillä (säästää lämmityskustannuksissa, hei!) aivan vapaasti.
Lapset pitää valmistaa tulevaan.
Tucker: Big Tech's coordinated suppression amounts to a 'censorship cartel'
Lapsi leimattu Wilmassa denialistiksi? Pakko sanoa, etten nyt ihan usko. Mutta moneen tämäkin provo näytti uppoavan.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin. Itselläni menee hermo, kun nykyään joka talvi ennen joulua aletaan syyllistämään sen juhlimisesta, ja vaatimaan että ne vähäisetkin lahjat pitäisi kietaista käytettyihin sanomalehtipapereihin ym.! >:( Joulu on lähes kaikkien suomalaisten vuoden suurin juhla ja odotettu kohokohta, ja nyt sitten pitäisi olla antamatta lahjoja (tai niiden pitäisi kaikkien olla luokkaa "tällä kierrätetyllä pahvinpalasella saat minulta hieronnan", vauvasta vaariin!), syömättä perinteisiä juhlaruokia kuten kinkkua jne.? Joo ei onnistu, ei meidän perheessä. Pistän kaikki paukut joka vuosi jouluun, ja aion niin tehdä jatkossakin. Syökää te muut keitettyä porkkanaa ja tanssikaa sanomalehti-rovionne ympärillä (säästää lämmityskustannuksissa, hei!) aivan vapaasti.
Sanomalehden polttoarvo on aika huono.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi leimattu Wilmassa denialistiksi? Pakko sanoa, etten nyt ihan usko. Mutta moneen tämäkin provo näytti uppoavan.
Et usko, mutta uskot elokapina-hömppään? Nyt viimein laput pois silmiltä!
Vierailija kirjoitti:
Vihreiden entinen pj., se joka läimi ukkoja persuksille Tukholmassa, vielä toivoi, että nuorisolle tulisi ilmastoahdistusta, ja tälla tavalla sitä tuleekin.
Sa elostelija halusi että äänestysikä lasketaan 16 vuoteen, miksiköhän oli niin kiinnostunut lapsista? Oma puolisonsakin on häntä huomattavasti niorempi. Ihme tyyppi
Lapsia on hyvä valmistella, sillä meitä tulee kohtaamaan lähivuosina suuri ympäristösota.
Ilmastonmuutos on maailman vakavin asia ja siitä tulee puhua joka koulutusalalla niin, että ihmiset oppivat elämään niin, että nämä kauheudet voitaisiin välttää.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin. Itselläni menee hermo, kun nykyään joka talvi ennen joulua aletaan syyllistämään sen juhlimisesta, ja vaatimaan että ne vähäisetkin lahjat pitäisi kietaista käytettyihin sanomalehtipapereihin ym.! >:( Joulu on lähes kaikkien suomalaisten vuoden suurin juhla ja odotettu kohokohta, ja nyt sitten pitäisi olla antamatta lahjoja (tai niiden pitäisi kaikkien olla luokkaa "tällä kierrätetyllä pahvinpalasella saat minulta hieronnan", vauvasta vaariin!), syömättä perinteisiä juhlaruokia kuten kinkkua jne.? Joo ei onnistu, ei meidän perheessä. Pistän kaikki paukut joka vuosi jouluun, ja aion niin tehdä jatkossakin. Syökää te muut keitettyä porkkanaa ja tanssikaa sanomalehti-rovionne ympärillä (säästää lämmityskustannuksissa, hei!) aivan vapaasti.
Joulu ja muut kristilliset (vaikkakin maallistuneet) juhlat ovat pannassa, mutta ramadania ja sen päätösjuhlaa hehkutetaan nykyään pidäkkeettömästi. Melko reilua.
Vierailija kirjoitti:
Lapsia on hyvä valmistella, sillä meitä tulee kohtaamaan lähivuosina suuri ympäristösota.
Ilmastonmuutos on maailman vakavin asia ja siitä tulee puhua joka koulutusalalla niin, että ihmiset oppivat elämään niin, että nämä kauheudet voitaisiin välttää.
Vaikka tämä trolli olikin, ne elokapina-urpot tuollaiseen uskookin...
🤪😆😂😹
Lapseni koulussa oli juuri ilmastonmuutosviikko. Kuulemma osalla lapsista ei ollut aavistustakaan, mitä koko sana tarkoittaa. Joten ei ainakaan täällä päin ole asiasta väsyksiin saakka jauhettu.
Omille lapsilleni olen opettanut ihan perusasiat jätteiden lajittelusta ja sähkön/bensiinin säästöstä, ja tarjonnut pienen rahaporkkanan silloin kun he ovat jaksaneet esimerkiksi kulkea harrastuksiin polkupyörällä. Syömme kasvispainotteisesti kotona, mutta koulussa lapset saavat valita sekaruokaa. Yritän korostaa, että nämä kaikki ovat valintoja, eivät itsestäänselvyyksiä tai normeja suuntaan tai toiseen.
Hyvä merkki. Lapsesta on tulossa tolkunihminen jolla on omat aivot.