Pettynyt elämään

Miten päästä yli siitä, että elämä onkin hyvin erinäköistä mitä joskus suunnitteli tämän ikäisenä olevan. Olen 30 vuotias tällä hetkellä työtön nainen. Asutaan vuokralla pienessä asunnossa. Ei lapsia eikä omaa taloa eikä näköpiirissä lähiaikoinakaan. No maisterintutkinto minulta löytyy ja olen ollut työelämässa kuitenkin. Töitä löytyy vain pätkiä eikä samalta paikkakunnalta miehen kanssa, joten asettuminen aloilleen tuntuu mahdottomalta, koska jos haluan töitä niin minun pitäisi taas muuttaa jonnekin jonkun pätkän perässä ja toivoa, että tuo työkokemus sitten auttaa pidempiaikaisen homman saamisessa. En vaan jaksaisi taas muuttaa ja toivoa parasta. Mieskin oli hetken työtön, mutta onneksi sai määräaikaisen työn edes. Ympärillä kaikki ostavat taloja ja mökkejä ovat vakitöissä ja perustavat perhettä. Itse en voi edes koiraa hankkia, koska tähän asuntoon ei saa enkä tiedä omista työkuvioista. Tuntuu, että itse ei vaan millään saavuta pysyvyyttä tai sellaista tilannetta, että hankkisi vaikka sen oman talon. Siihen tarvittaisi se, että olisi pidempiaikaiset työt sekä minulla että miehellä tms. Haluaisin edes asettua johonkin, enkä jaksa aina muuttaa joka työn perässä. Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä?