Lue keskustelun säännöt.
Onko lasten hankkiminen tässä tilanteessa mahdottomuus?
10.11.2020 |
Mies (vähän päälle kolmikymppinen) on vakityössä pienipalkkaisella alalla, itse olen 26-vuotias ja teen pätkätöitä. Säästöjä ei juuri ole, opintovelkoja sen sijaan liikaakin. Molemmilla on nepsydiagnoosi (miehellä lievä asperger ja itsellä add, joskin myös as-piirteitä on havaittu) ja taustalla mt-ongelmia (miehellä nuoruudessa masennusta ja itsetuhoisuutta, mulla sekä masennus, ahdistuneisuushäiriö että sosiaalisten tilanteiden pelko). Kipukohtia on työstetty hoitokontaktien kanssa ja arjessa auttavia tekniikoita opeteltu - osittain uskonkin, että pahin mt-oireilu ainakin itsellä sai alkunsa siitä, kun en tiennyt kärsiväni tarkkaavaisuushäiriöstä ja paloin loppuun yrittäessäni samaa "mitä muutkin", vaikka tällainen vaatii ihan omat toimintamallinsa. Yleisesti elämä näyttää nyt - no, jos ei ihanalta, niin ainakin valoisalta. Masennusta tai ahdistusta ei enää kummallakaan ole, vaikka itse edelleen jännitänkin tietynlaisia sosiaalisia tilanteita jonkin verran.
Olemme olleet neljä vuotta yhdessä ja asumme vuokrakaksiossa keskisuuren kaupungin rajalla, mutta kuitenkin keskellä luontoa. Molemmat tarvitsevat ympärilleen taukoa ihmisvilinästä, metsää, peltoa, kaikkea sellaista. Rakastan tuota ihmistä ja mielelläni vietän loppuelämäni hänen kanssaan - kahdestaankin kävisi, mutta viime aikoina olemme alkaneet puhua lapsista.
Tai lapsesta, jota olen alkanut haluamaan kovasti sen jälkeen kun mies otti asian puheeksi. Toisaalta tuntuu, että tuo ei kuitenkaan olisi tässä tilanteessa ihan se paras idea. Yllä sanottujen seikkojen lisäksi pelkään synnytystä, kipua ja pikkulapsiaikaa, kun unen määrä kuitenkin vaikuttaa toimintakykyyn vahvasti ja tarvitsen sitä paljon. Tukiverkot ovat vähän niin ja näin - sukulaisia ei ole tai he asuvat toisessa maassa, ystäviltä saisi ehkä vain henkistä tukea. Olen miehen osalta tosi varma siitä että hän kyllä osallistuisi lapsen hoitamiseen niin paljon kuin voi, minkä lisäksi hänessä on sellaista uteliaisuutta ja lempeyttä, etten voi olla näkemättä häntä hyvänä isänä. Tilanne kuitenkin on se, että molempien jaksamisessa voi tulla raja vastaan, vaikka nyt ei aina siltä tunnukaan. Oman voinnin lisäksi mietityttää se pieni ihminen, joka tarvitsisi ja ansaitsisi kaiken mahdollisen tuen, mutta saa parhaassakin tapauksessa vanhemmat joilla itselläkin on osa elämässä opetettavista taidoista ihan hukassa - isän jolla on vaikeuksia tunnistaa ilmeitä ja äidin, joka jännittää neuvoloita, päiväkoteja ja vanhempainiltoja ehkä enemmän kuin lapsi itse. Lisäksi nämä piirteet ovat periytyviä ja voivat tulla lapsella esiin vielä vahvempina, mikä on monellakin tavalla haastavaa - itse kun tiedän, kuinka vaikea näiden kanssa on elää silloinkin, kun oireilu on lievää. Toisaalta meillä olisi kuitenkin välineitä selviytyä arjesta ja kokemusta vähän kaikenlaisesta räpiköinnistä, mutta onhan tässä silti todella paljon asioita, jotka voivat mennä pieleen.
En siis nyt yhtään tiedä, pitäisikö tätä lähteä yrittämään vai pikemminkin yrittää olla järkevä. Onko jollakin antaa mielipidettä, kommenttia, kokemusta samasta?
Kommentit (39)
Mitä odotatte, että lapsi tuo teille, etenkin jos hän erityislapsi? Ihmiset kuvittelevat, että kun saan lapsen, joku vaaleanpunainen taivas aukeaa. Jos teillä ei vielä ole riittävästi ongelmia niin hankkikaa ihmeessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni ei ole yrityksistä, toiveisani ja unelmistani huolimatta jälkikasvua.- Olen teitä kumpaakin yli kymmeneb vanhempi ja perusterve. Ainoa mitä äkkiseltään osaan ajatella, että teidän kannattaa pitää mielessä, että jos saatte lapsen, niin lapsi sitoo ja vaatii huomiotanne ja huolenpitoanne, enemmän ja vähemmän aktiivisesi ainakin seuraavat 15-20 vuotta.
Jos ei oo jaksamista eikä tukiverkostoja niin voi olla vähän vaikeaa ja oireet voi pahentua ja pahimmassa tapauksessa tarvitaan perheeseen ulkopuolista apua jos se ei haittaa niin hyvä sitten.. Aika paljon teillä oli rajoitteita joista ette voi ilmeisesti joustaa, mutta jos yhdessä hoidatte niin että tuette toisianne niin hyvin kuin osaatte niin voitte onnistua. Olisi myös hyvä hankkia tukiverkostoa, että jaksaa, koska yksin pärjääminen on tosi rankkaa.
Anteeksi vaan mutta kuulostatte seuraavalta lastesuojeluasiakas perheeltä tai tukiperheasiakkailta..
En näe mahdottomana, ettettekö voisi "onnistuneestikin" perustaa perhettä vaikka on tuollaiset geenit. Kannattaa vain miettiä tarkkaan mistä halu lapsen saamiseen syntyi ja mitä lapsiperhearki todella on. Lasta ei kannata tehdä, jos motiivi siihen on että lapsi tekisi teidän elämästänne jollain tavalla parempaa. Asia on juuri toisinpäin; te olette olemassa lasta varten tehdäksenne hänen elämästään mahdollisimman hyvää. Vaikuttaa kyllä, että tämä fakta sulla on jo hallussa.
Onko teillä lemmikkejä/oletteko eläinrakkaita? Jos ottaisitte jonkun kohtuu vaativan eläimen lemmikiksi, esim. koiran, voisitte sillä tavalla testata jaksamisenne rajoja. Jos useampi vuosi koiran kanssa sujuu hyvin, saatte siitä ehkä varmuutta lapsiasian suhteen.
Tarkoitus ei ole verrata koiraa lapseen, eikä tuosta vain käyttää eläintä koe-eläimenä. Ehdotan tuota, jos olette oikeasti eläinrakkaita ja voitte antaa lemmikille loppuelämän kodin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei ole mitään tukiverkkoa, joka hoitaisi lasta, niin teillä ei ole myöskään yhtään kahdenkeskistä aikaa moneen vuoteen. No, ehkä joskus voitte mennä yhdessä jonnekin, jos otatte lapsenvahdin Mll:ltä noin 10 e tunti. Omaa aikaa sentään on, kunhan toinen hoitaa silloin lasta. Esim. toinen voi mennä saunaan kun toinen hoitaa lasta. Jos tämä on ok, niin sitten voi hankkia ilman tukiverkkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää hyvät ihmiset hankkiko lapsia. Jos tulee vaikka koliikki lapsi, niin ette saa moneen kuukauteen nukuttua. Mitäs sitten.
Pikkulapsi arki on raastavaa terveellekin perheelle, joten miettikää vielä asiaa uudelleen.
Sossu ja lastensuojelu on teidän lähiomainen tulevaisuudessa valitettavasti.
T. Nainen elämää jo nähneenä.
"Tilanne kuitenkin on se, että molempien jaksamisessa voi tulla raja vastaan, vaikka nyt ei aina siltä tunnukaan." mitäs sitten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen kanssa lemmikin hankintaa ensin. Kannattaa ostaa pupu tai hamsteri ja kokeilla pärjääkö niiden kanssa.
Tuletteko taloudellisesti edes toimeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Toisaalta meillä olisi kuitenkin välineitä selviytyä arjesta." Jos uskot että pärjäätte niin sitten. Ei sitä kukaan muu osaa sanoa.
"Yleisesti elämä näyttää nyt - no, jos ei ihanalta, niin ainakin valoisalta."
Niin, mitä isommat lapset sitä isoimmat ongelmat.
Elämää voisi ajatella myös lapsen kannalta, esim. miltä hänestä tuntuu, jos käy niin, että vanhemmat eivät jaksa tai että hänelle ei voi tarjota mitään tässä materialistisessa nykymaailmassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kans ongelmia, tunnistan kirjoituksestasi itseni. Mutta lapsi me saatiin, hän on parasta ikinä ja pikkulapsi aika oli monella tavalla elämäni parasta aikaa. Poika jo yliopistossa ja hyvin pärjää meidän vajavaisuudesta huolimatta tai ehkä just siksi, hänestä on kasvanut oikein mallikelpoinen nuorimies.
Kuuntele sydämesi ääntä äläkä anna kenenkään lannistaa.
Mitä jos teidän masennukset uusiutuu niin ootte molemmat jossain lanttulataamossa... Toivotan teille kaikkea hyvää ja tsemppiä!
Onko teillä tukiverkkoja?Kuulostaa ainakin että ne tulisi tarpeen.
Hei ap. Kertomasi perusteella en suosittele teille lasten hankintaa ainakaan tässä vaiheessa. Suosittelen teille ensin taloutenne ja itsenne kuntoon laittamista ensin. Lapsiarki on raskasta ja jos teillä on jo nyt vaikeuksia, en suosittele perheellistymistä.
Jos epäilet, etteivät henkiset voimavaranne, elämänhallintakykynne ja sosiaaliset taitonne riitä vanhemmuuteen, ei kannata hankkia lapsia. Taloudellisesta puolesta en olisi teidän tapauksessanne niin huolissani. Rahaa tärkeämpää lapselle on turvalliset ja tasapainoiset vanhemmat.
Velkaa, aspergeriä, mielenterveysongelmia. Molemmilla. Jos nyt jo mietit, että jaksamisessa tulee raja vastaan, ette varmasti jaksa hoitaa erityislasta, vaan se jää jonkin toisen hoidettavaksi lopulta.
Voi höh, tulipa tuosta kauhea tekstipötkö. Olen puhelimella, niin muotoilu ei ihan näytä toimivan.